Viron 104. itsenäisyyspäivä – 24.2.2022 – jää historiankirjoihin päivänä, jona Venäjä aloitti täysimittaisen sodan Ukrainaa vastaan. Eurooppa ja miljoonat ihmiset ympäri maailman kokivat syvän järkytyksen. Eikä nyt taistella vain Ukrainasta ja sen vapaudesta. Kysymys on paljon enemmästä: kansojen itsemääräämisoikeudesta, siviilien suojelemisesta ja pienen valtion oikeudesta olla olemassa.

Venäjän hyökkäyssota rikkoo räikeästi Ukrainan suvereniteettia ja alueellista koskemattomuutta, YK:n peruskirjaa ja kansainvälistä oikeutta vastaan. Kun Venäjä ilman syytä aloitti sodan, uhkaa se suistaa Euroopan maat vallanhimon uhan alle. Humanitaarisen oikeuden ydin, Geneven sopimukset (1949) on laadittu suojelemaan siviilejä. Ukrainasta saamme päivittäin kuvia sodan siviiliuhreista; puolustuskyvyttömistä lapsista, naisista ja vanhuksista.

Kun hyökkääjä sanoo iskevänsä vain sotilaskohteisiin ja säästävänsä siviilit, on totuus jotain aivan muuta. Pysyäkseen hengissä sadat tuhannet ihmiset pakenevat sotaa niukkojen käsimatkatavaroiden kanssa. Me suomalaiset tunnistamme, jos ketkä, sen kipeän tosiasian, että hyökkääjää vastaan puolustautuva Ukraina on yhtä yksin kuin Suomi talvisodassa. Tuomitsevat puheet ja taloudelliset pakotteet eivät hillitse hyökkääjää eivätkä pysäytä yhtäkään panssarivaunua.

Emerituspiispa Jorma Laulajan kirjassa Elämän oikea ja väärä (1994) todetaan, kuinka jokainen ihminen on moraalinen olento, ”moraali on meissä”. Kaikilla maailman ihmisillä on luonnostaan taju erottaa oikea ja väärä. Kipeää todellisuutta on se, kuinka yksittäinen ihminen, kulttuuri tai joku kansakunta voi kasvatuksen tuloksena vääristyä moraaliltaan, pahastikin. Ja niin kansakunta voi tuntea tekevänsä oikein ja hyvää – olevansa oikeassa – ja samalla tehdä hirvittävyyksiä.

Tapasin työssäni viime vuosikymmenellä usein kollegoita Viron, Latvian ja Liettuan puolustusvoimista. Vaihdoimme kokemuksia ja tietoja. Jotkut heistä olivat aikanaan palvelleet varusmiehenä puna-armeijassa. Vähän puistatti, kun he kertoivat, että sodan oikeussäännöille siellä viitattiin kintaalla. Krimin miehityksen (2014) jälkeen Venäjällä tehdyt mielipidekyselyt kertoivat, että kansan enemmistö antoi vahvan tukensa nationalistis-patrioottiselle isovenäläisyydelle. Sen ilmentymää on se, että Venäjä on viime vuodet ollut voimiensa tunnossa ja askel kerrallaan palauttanut eri tavoin Neuvostoliiton aikaista suurvalta-asemaa.

Keskustelu yhden erikoisupseerin kanssa Viron sotamuseossa jäi mieleeni. Hän kertoi, kuinka puna-armeija miehitti Viron 50 vuodeksi. Ja totesi sitten, että itäinen naapuri pyrkii heitä yhä pelottelemaan, mutta enää se ei onnistu.
”Selvittyämme miehityksestä ja osana läntistä puolustusliittoa emme pelkää.” Sitten hän katsoi minua ja totesi, että kyllä teidän suomalaisten kelpaa, kun menestyksellä viime sodissa panitte vastaan, eikä Suomea miehitetty – se muistetaan! Hänen mukaansa itäinen naapurimaa ei sotilaspoliittisesti usko mihinkään muuhun kuin voimaan.

Kirjoittaja on Sastamalan seurakunnan kirkkoherra.