En ollut tavannut heitä vuosikausiin ennen viime viikon maanantaita, lukenut kyllä. Paljonkin, kuten lukuisat muutkin suomalaiset. Venäläisistä puhumattakaan. Heille tosin on syötetty aivan toisenlaisia totuuksia kuin mitä lukuisat dokumentit todistavat.
Ensimmäisen jutun kirjoitin heistä jo vuonna 2008, kun hätääntynyt kokemäkeläinen isä tuli Alueviestin toimitukseen ja kertoi, että hänen poikansa on kaapattu Venäjälle. Tuo isä oli Paavo Salonen ja hän puhui silloin 4-vuotiaasta pojastaan Antonista. Silmäterästään, jota hän rakasti eniten maailmassa. Kaappauksen takana oli Antonin venäläinen äiti, Paavon ex-puoliso.
Jo ensimmäisen kerran tavatessamme Paavo vakuutti tekevänsä mitä tahansa, mutta poikansa hän aikoi hakea kotiin. Niin hän hakikin. Toukokuussa 2009, moninaisten vaiheiden jälkeen Anton salakuljetettiin Venäjältä Suomeen Pietarin pääkonsulaatin konsulin Simo Pietiläisen auton takakontissa. Venäjä antoi tapahtumien johdosta Suomelle nootin ja vyyhti kärjistyi Suomen ja Venäjän väliseksi diplomaattiseksi selkkaukseksi.
Kesäkuisena maanantaina, 13 vuotta dramaattisen kotiinpaluun jälkeen, astun Paavon ja Antonin kotiovesta sisään. Valoisa kerrostalokolmio on huomattavan siisti ja jääkaapin ovessa on rivissä Antonin koulukuvat koko peruskoulun ajalta. Lisää kuvia on kirjahyllyssä. Mediakohun keskellä kasvaneesta pikkupojasta on varttunut komea, pitkä nuorukainen, joka painoi valkolakin päähänsä tänä keväänä. Anton kirjoitti Harjavallan lukiosta. Viikonloppuna saadut ylioppilasruusut koristavat isän ja pojan kotia.
Salosten koti on nyt Harjavallassa. Sinne he muuttivat Kokemäeltä vuonna 2015. Mediamylläkkä Suomen kuuluisammasta lapsikaappausasiasta ei ole Antonin mukaan juurikaan vaikuttanut hänen ystävyyssuhteisiin.
”Toki kaverit ovat joskus heittäneet siitä herjaa, mutta sellaisessa läppä-hengessä”, hän miettii.
Pian Antonilla on edessään asepalvelus, jonka hän suorittaa Niinisalossa. Haaveissa on myös upseerin ura. Työ Puolustusvoimissa kiinnostaa. Toisena vaihtoehtona Antonilla on Satakunnan ammattikorkeakoulu.
Ajatteleeko Anton usein mikä hänen tilanteensa olisi, jos isä Paavo olisi luovuttanut uuvuttavassa ja raskaassa huoltajuuskiistassa? Ainakin sen Anton tietää, että hänet olisi aivopesty näkemään maailma sellaisena, millaisena Venäjä sen haluaa kansalaisilleen näyttäytyvän.
”Ja nyt, 18-vuotiaana, seisoisin hyvin todennäköisesti jossakin Ukrainan rajoilla muiden venäläisnuorukaisten tavoin”, Anton miettii.
“He olivat kaikki kovassa paineessa kaappausuhan vuoksi”
Paavo on jo 78-vuotias, mutta hyvässä kunnossa edelleen. Mies tekee pitkiä lenkkejä, monesti yhdessä poikansa kanssa. Antonin tapauksesta käytiin vuosien 2006-2013 aikana oikeutta peräti 36 kertaa. Paavoa vastaan tehtailtiin perättömiä kanteluita, syytöksiä ja tutkintapyyntöjä. Arkea leimasi poliisin turvatoimet, sillä uhka kaappauksesta leijui vuosikausia perheen yllä. Koululla oli vankat turvatoimet Antonin vuoksi esikoulun ja koko ala-asteen ajan.
”Kaappauksen pelosta teki erityisen uhkaavan se, että valtiollinen Venäjä asettui äidin puolelle ja syytti Suomea avunannosta lapsikaappaukseen”, Paavo muistuttaa.
Paavo muisteleekin suurella lämmöllä Kokemäen poliisia, koulutoimea ja lastenvalvojia. Samoin Antonin opettajaa Merja Saloa.
”He olivat kaikki kovassa paineessa kaappausuhan vuoksi ja joutuivat tekemään paljon ylimääräistä”, Paavo kiittelee.
On kerrassaan ihmeellistä, miten Paavon psyyke on kestänyt kaikki yritykset tahrata hänen maineensa. Erityisesti Suomen antifasistinen komitea perustajansa Johan Bäckmanin johdolla otti Paavon kohteekseen alkaen ajaa ex-vaimon asiaa.
”Pojan äiti ja hänen taustavoimansa masinoivat jatkuvasti uusia oikeudenkäyntejä ja tutkintapyyntöjä, koska Suomen valtio maksoi kaikki heidän kulunsa, mutta minä jouduin maksamaan omani. Vaikka voitinkin. Taistelu jatkuvaa, aiheetonta käräjöintiä vastaan pienellä eläkkeellä tuntui monesti aivan ylivoimaiselta.”
Rajanylityksen jälkeen Salosista tehtiin satoja juttuja lehtiin, televisioon ja eri radiokanaville. Myös venäläiset tv-ryhmät olivat tuttu näky Kokemäellä. Lokakuussa 2009 Johan Bäckman uhkasi blogissaan Paavoa jopa Venäjän erikoisjoukoilla. Hän kirjoitti, että raskaasti varustautuneet sotilaat tulisivat vapauttamaan venäläisen Antonin suomalaisen isänsä ja koko Suomen kansan ikeen alta. Venäjä oli uudistanut lainsäädäntöään ja sen turvin ja oikeuttamana suurvalta voisi rynnistää auttamaan vaikeuksiin joutunutta kansalaistaan myös vieraan valtion alueelle.
Antonhan ei koskaan ole edes ollut venäläinen, mutta kaappausuhkausten vuoksi turvatoimia isän ja pojan sekä lähipiirin ympärillä jouduttiin kiristämään entisestään.
”Se oli todella raskasta aikaa”, Paavo sanoo ja pudistelee päätään.
Heille, jotka tapaus Antonia eivät tunne, kerrottakoon pähkinänkuoressa olennainen.
Anton Salosen venäläinen äiti kaappasi pojan Suomesta Venäjälle keväällä 2008, jolloin isä Paavo teki kaappauksesta rikosilmoituksen ja sai apua silloiselta ulkoministeri Alexander Stubbilta, joka aloitti neuvottelut venäläisen kollegansa Sergei Lavrovin kanssa. Paavo sai oikeuden päätöksellä määräaikaisen yksinhuoltajuuden.
Paavo kävi oikeutta myös Venäjällä ja sai sielläkin tuomioistuimilta päätökset, joiden mukaan Anton oli ainoastaan Suomen kansalainen. Antonille oli haettu äidin toimesta Venäjän kansalaisuus valheellisin perustein, joten Venäjän kansalaisuus peruttiin. Venäjän viranomaiset viivyttelivät kuitenkin asiaa ja rajoja vartioivilla turvallisuuspalvelu FSB:n virkamiehillä oli ohjeet, joiden mukaan Anton Salosta ei saanut päästää Suomeen. Tämä ohje paljastui vasta myöhemmin.
8.5.2009 Anton tuotiin Suomeen Pietarin pääkonsulaatissa työskennelleen konsuli Simo Pietiläisen diplomaattikilvillä varustetun auton takaluukussa, ja tapauksesta tuli valtioiden välinen konflikti.
Antonin äiti tuli Suomeen saman vuoden heinäkuussa, ja hänet siirrettiin suoraan poliisivankilaan Tampereella. Vangitsemisoikeudenkäynnissä hänet asetettiin matkustuskieltoon, ja lokakuussa 2009 Tampereen käräjäoikeus tuomitsi äidin puolentoista vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen vapaudenriistosta ja lapsikaappauksesta.
Seuraavat vuodet olivat jatkuvaa oikeustaistelua, koska Antonin äiti ja Johan Bäckman joukkoineen tehtailivat jatkuvasti uusia syytöksiä ja kanteita. Paavo sai Antonin yksinhuoltajuuden vuonna 2012, eikä korkein oikeus vuonna 2013 myöntänyt yksinhuoltajuutta vaatineelle äidille enää valituslupaa.
“Emme ole hetkeen olleet tekemisissä”
Läpi oikeudenkäyntien täyttämien vuosienkin Anton sai tavata valvotusti äitiään. Alkuvuosina tapaamiset järjestettiin ensi- ja turvakodissa. Toisinaan Anton oli hyvin häkeltynyt tapaamisen jälkeen ja sanoi, että haluaa olla isin kanssa.
Vuosien saatossa välit äitiin ovat normalisoituneet ja Anton on vieraillut hänen luonaan joskus viikonloppuisin ja äiti on vieraillut Salosilla Harjavallassa. Paavokin on puheväleissä ex-vaimonsa kanssa, sillä hän ei ole halunnut antaa periksi katkeruudelle. Ei siltikään, vaikka vastapuoli välitti hänestä vuosien ajan valheellista, jopa törkeää kuvaa julkisuuteen.
”Nyt tosin emme ole hetkeen olleet tekemisissä, vaikka mitään riitaa ei olekaan. Sanotaan vaikka näin, että minä ja Anton ajattelemme Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan täysin eri tavoin kuin Antonin äiti”, Paavo muotoilee diplomaattisesti.
