Sastamalan Kumurin naiset nousivat voittoon – “Suutarit” pelastivat poppoon Hämeenkyrössä

Marjo Iivari (edessä makuulla) sai tuulettaa voittoa yhdessä muun joukkueen kanssa.

Kumurin naisten peli kulkee. Osoituksena siitä oli tiistaina Hämeenkyrössä napattu taisteluvoitto. Toisaalta peliä olisi voinut kuvata sekamelskaksi. Marjo Iivarin “suutarit” kuitenkin pelastivat Kumurin naiset Hämeenkyrössä. Tuloksena oli puhdas voitto 2-0 (4-2, 7-5).

Ottelun alku oli erikoinen. Kumuri avasi sisävuorolla saaden kasaan vain kolme nopeaa paloa. Kun Kumurin lukkari Jutta Hirvonen sai pelipallon ensi kertaa käteen, ihmetteli hän, miksi peliä pelataan miesten pallolla. Tuomarit totesivat tilanteen todeksi ja peli aloitettiin uudelleen alusta.

Kumurin peli oli tällä kertaa hyvin tukkoinen. Jarru päällä pelanneesta joukkueesta vain Marjo Iivari onnistui kotiutuksissa ja nämäkin juoksut syntyivät poskiosumalyönneillä. Joukkueen ulkopeli oli kuitenkin rautaisen hyvää ja se riitti tuomaan jaksovoiton.

Tukkoisuus jatkui toisella jaksolla eikä nuhainen sisäpeli auennut missään vaiheessa. Hämeenkyrön Räpsä sen sijaan heräsi ja oli selvästi edellä koko ajan. Iivari jatkoi onnistuneita tussahduksia kahden juoksun arvoisesti. Myös erinomaisesti pelannut lukkari Jutta Hirvonen onnistui lyömään yhden juoksun.

Kumuri tuli viimeiseen tasoittavaan vuoroon 5-3 tappiolla. Räpsän roima harhaheitto tuotti kerralla kaksi juoksua ja peli oli tasan. Voittojuhlat sai aikaan jälleen Marjo Iivari, jonka maanuoliainen kakkospesästä livahti pesävahdin räpylän alta ja tuloksena oli juoksua ja kunnari. Vaiherikas peli päättyi Kumurin voitoksi.

Etenijäjokeri Anni Jääskelä oli tehokas ja nappasi kolmella tuodulla juoksulla palkinnon. Toinen palkittu oli lukkareista pidemmän korren vienyt Jutta Hirvonen. Juoksuja toivat myös Linda Kaasalainen (3), Kertu Koiv (2) ja Saga Stenberg (1).
Kumurin naisten kausi jatkuu ensi tiistaina Ylöjärvellä.