Pirasen luomutilan pihapiiristä Sastamalan Kallialasta löytyy keskiviikkona aamupäivällä kolme iloista hämmentäjää. Aurinko helottaa miltei pilvettömältä taivaalta, mutta pieni hentoinen tuulenvire helpottaa vanhan maitotankin äärellä hääriviä Marja Rauhalaa, Pekka Lahdenperää ja Esko Pirasta.
Tankin alla kytee valkea, ja vaaleanruskea seos pulputtaa sammiossa tasaisesti. Vielä ei väristä arvaa, mitä kolmikko keittelee. Tekeillä on nimittäin perinteistä punamultakeittomaalia ja peräti 400 litran verran. Sen ensimmäinen käyttökohde on peltoa Sastamalantieltä Kallialan kirkkotielle halkovan kävelytien varrella seisova suuli. Yli kahdeksankymppinen Veikko Niukkanen kunnosti pari kesää sitten lahoamispisteessä olleen rakennuksen ja nyt se on aika maalata ehommaksi.
”Suuli on niin aukealla paikalla, ettei käsittelemätön puu kestä auringonpaahdetta ja sateita. Maalipinta antaa sille hyvän suojan”, rakennusarkkitehti ja homman päämestari Marja Rauhala kertoo.
Suulin omistaa Pirasen luomutilan isäntä Niilo Piranen. Niin ikään Kallialassa asuva Rauhala kertoo soittaneensa Piraselle viime vuonna ja ehdottaneensa suulin maalaamista. Rauhala lupasi keitellä maalit ja isäntä hommata paikalle talkooporukan sutimaan valmiin tuotoksen rakennuksen pintaan. Talkoot on määrä aloittaa samana päivänä.
Punamultamaalin keitto alkoi aamulla. Seoksen pohjana on 250 litraa vettä, johon on ensin sekoitettu 12 kiloa vihtrilliä eli rautasulfaattia. Se toimii laho- ja homeenestoaineena.
Keittoastian tuntumassa sekoitettiin kylmään veteen erillisessä astiassa jauhot; 20 kiloa ruisjauhoja ja 20 kiloa vehnäjauhoja.
”Jauhot tahtoivat paakkuuntua, joten vispilä korvattiin betoninsekoitusvispilällä, jonka Pekka kävi kotoaan hakemassa”, Rauhala sanoo.
Jauhojen ja veden sekoitus tasaiseksi lieneekin yksi tärkeimpiä osasia koko prosessissa. Kukapa haluaisi muhkuraista maalia seinälleen. Valmis jauhoseos päätyi höyryävään vesitankkiin, jonka jälkeen alkoi hämmennys. Rauhalan mukaan sopiva keittoaika maalille on kaksi tuntia.
”Lähelle on hyvä varata kylmää vettä, jolla seoksen voi viilentää jos se alkaa kovasti kuohua. Maalin ei tarvitse kiehua kovaa, tasainen kupliminen riittää.”
Rauhala kertoo, että hyvän rakenteen saa, kun jauhojen antaa kunnolla kypsyä. Leivonnassa jauhot muodostavat sitkon ja maalinkeitossa tärkeän liima-aineen.
Piste i:n päälle on tietenkin väripigmentti eli punamulta, jota Kallialan seokseen kipataan toimittajan todistaessa 25 kiloa. Ei aikaakaan, kun harmaata velliä muistuttava maali on kauniin ruosteenpunaista. Lopuksi keitokseen lisätään vielä 1,5 litraa vernissaa, joka Rauhalan mukaan parantaa maalin säilyvyyttä ja maalattavuutta.
Maali on valmista käytettäväksi heti, mutta saattaa kuumana aiheuttaa vahinkoa joutuessaan iholle, kun sitä siirretään tankista maalausastioihin.
“Tunnin-parin odottelu jatkaa vielä hautumista, lähinnä jauhojen. Odotellessa voi vaikka kahvitella tai lounastaa tai muuten vaan keskustella perinteisistä hienoista rakennustavoista- ja aineista”, Marja Rauhala vinkkaa.
Jos maalia aikoo säilöä pidempiä aikoja, sekaan kannattaa lorauttaa formaliinia.
”Jos puhutaan vain päivien säilytyksestä, maaliin voi heittää puoli kiloa suolaa. Maali olisi hyvä säilyttää varjoisassa paikassa, kuten kellarissa.”
Kunhan punamultamaalin jaksaa keitellä, on se varsin verraton käytettävä. Se ei vaadi pohjatöitä, riittää kun maalattavalta pinnalta harjaa isoimmat hämähäkinseitit pois. Lisäksi yksi kerros maalia on riittävä antamaan kohteelle tarpeeksi peittävän pinnan.
Marja Rauhalan mukaan hieman unohduksissa ollut punamulta on alkanut tehdä uutta tulemista. Perinteet kiinnostavat, ja sitä myöten myös perinteiset tavata rakentaa ja remontoida.
”Ja jos oikein perinteinen haluaa olla, voi maalin sutia seinään hevosen häntäjouhilla. Niin ennen vanhaan tehtiin”, tuumaa Esko Piranen kauhan varresta.
Rauhala kokee punamullan kuuluvan perinnemaisemaan, jota Rautaveden kainalossa sijaitseva Kallialakin eittämättä on.
”Nyt maalataan suuli, mutta maalista riittää useampaan kohteeseen, vaikka tälläkin tontilla”, Rauhala viittaa ympärilleen luomutilan pihapiirissä. Vanhimmat rakennukset ovat satojen vuosien takaa, sillä tilalla on asuttu ainakin 1400-luvulta.
Rauhala kertoo vielä myöhemmin, että valmista maalia Kallialassa tuli tällä kertaa 420 litraa. Litrahinnaksi muodostui noin 2 euroa hankittujen aineiden mukaan. Työlle, aineiden noudoille tai muille sivukuluille talkoolaiset eivät laskeneet hintaa.
Punamultamaali
- Punamultaa, sekoitettuna tervaan tai muihin aineisiin, käytettiin Suomessa jo 1500-luvulla tiilen ja puun ulkomaalaukseen.
- Tavoitteena oli tiiliseinän siistiminen ja puuseinän tai lautakaton saaminen tiiltä jäljitteleväksi. Vieläkin käytössä oleva keittomaalin perusresepti muodostui 1700-luvulla: ruisjauhoa, punamultaa, vihtrilliä ja vettä. Punamulta-keittomaali yleistyi kansan käyttöön vähitellen 1800-luvun kuluessa.
- Keittomaali on taloudellisin ja helpoimmin uusittava ulkomaali – luultavasti myös pitkäikäisin. Se vanhenee kauniisti, ei hilseile vaan kauhtuu pois vähitellen.
- Keittomaali on vesiohenteinen, ja maalattavan pinnan on oltava vettä imevä. Sileän tai öljyisen puun päällä ei keittomaali pysy. Aikaisemmin keittomaalilla maalatun pinnan puhdistamiseksi riittää sen harjaus puhtaaksi irtoavasta maalista, seinälle pölynneestä hiekasta, jäkälästä jne.
- Keittomaali ei aseta suuria vaatimuksia maalausalustalle eikä maalaustyölle – punamultamaalaus ei juuri epäonnistu.
Lähde: Museovirasto
