Seison Vammalan pohjoispuolella Välikadulla sijaitsevan omakotitalon oven takana ja odotan. Painan ovikelloa uudestaan. Soitan haastateltavalle. Ei vastausta.
Mietin ikkunoihin koputtelemista. Ei järkevää näinä aikoina, kun kaikenmoisia hiippareita on raportoitu olevan liikkeellä. Olen jo aikeissa luovuttaa, kun ovi aukeaa.
”Moi! Luukutin Egotrippiä niin kovaa, etten kuullut. Tervetuloa”, huikkaa Jaakko Kuultava.
Sisällä hän kääntää musiikin volyymia pienemmälle. 65 vuotta syksymmällä täyttävä mies on tämän jutun ilmestyessä ollut muutaman päivän eläkeläinen. Oloneuvokseksi Kuultava jää – omien sanojensa mukaan maailman parhaasta – kirjastoautonkuljettajan työstä.
”Elämässäni on nyt paljon suuria muutoksia. Työnteko loppui, allekirjoitin avioeropaperit ja kohta laitamme tämän talon myyntiin”, hän toteaa.
Mäkelästä Kuultavaksi
Vielä seitsemän vuotta sitten Jaakko Kuultava oli Jaakko Mäkelä. Kirjaston aineistoluokalla 17.3, eli elämänfilosofiaa ja elämäntaitoa käsittelevällä kirjallisuudella, lienee ollut vaikutusta nimiasiaankin.
Jaakko halusi luoda etäisyyttä itseensä, siihen ihmiseen, joka oli kuvitellut olevansa ja tutkailla, millainen Telluksen tallaaja voisi olla. Toinen motiivi nimenvaihdolle oli se, että siinä ei ollut mitään järkeä.
”Vitsailin, että ryhdyn joskus saarnamieheksi. Mummot sanoisivat, että torilla puhuu Jaakko, se on kuultava.”
Nimenmuutoksen myötä mies halusi myös keskittyä nykyisyyteen. Mäkelänä hän oli pyörittänyt Vihattulan sukutilaa, pitänyt sikoja ja paiskinut metsähommia. Mäkelänä hän oli perustanut Sydänkalusteen.
”Sain burnoutin 1990-luvun lopulla. Moni asia kuormitti. Luovuin tilasta ja yritystoiminnasta.”
Kun Jaakko Kuultava nykyään liikkuu kalassa Rautavedellä, voi hän katsella ilman tunnekuohua Vihattulan suuntaan. Tehdyt ratkaisut toivat mielenrauhan.
“Minulle annettiin kaksi vaihtoehtoa”
Kuultava otti ensimmäisen känninsä 13-vuotiaana. Sodan kauhut kokenut isä joi, ja veli kuoli alkoholiin alle viisikymppisenä. Kuultavan elontien isoja valintoja on ollut viinasta luopuminen.
”Minulle annettiin kaksi vaihtoehtoa: pullo tai perhe. Minä valitsin perheen.”
Nyt Kuultavan aikuiset lapset ovat olleet jo kauan omillaan. Tyttäret asuvat Oulussa ja poika Tampereella.
”En minä heitä hyysää ja liikoja kysele, mutta kyllä he tietävät, että minä olen se perälauta, jonka apuun voi luottaa”, hän tuumaa.
”Ja mitä alkoholiin tulee, voisin joskus lasillisen viiniä ottaakin, mutta ei tee mieli. Cola maistuu paljon paremmalta.”
Kirjastosta toinen koti
Kirjastoauton puikoissa mies ehti olla melkein parikymmentä vuotta. Ratin taakse päätymisessä oli sattumallakin sormensa pelissä.
Työuupumuksesta toivuttuaan Vapsin jalkapallokuviossa mukana ollut mies opiskeli nuoriso-ohjaajaksi. Sitä työtä hän ei ehtinyt tehdä, sillä paikallislehdessä ollut ilmoitus muutti suunnitelmat. Siinä tarjottiin mahdollisuutta opiskella kirjastoalaa oppisopimuksella.
”Vieläkin ihmettelen, miten Tiitisen Ilpo kaikkien hakijoiden joukosta otti juuri minut. Mutta en valita”, Kuultava nauraa.
Hän kuvailee kirjastolaisia perheeksi, kirjastoa toiseksi kodiksi. Kirjat eivät olleet Kuultavaa aiemmin juuri houkuttaneet, mutta työympäristö ja asiakkaiden kanssa käydyt innostavat keskustelut tekivät hänestäkin lukumiehen. Tutuksi tuli jokainen Sastamalan kolkka, vilkkaat pysäkit ja hiljaiset kylätiet.
Työn tärkein anti on ollut ihmisten kohtaamisessa. Yksi aivan erityinen tapaaminen putkahtaa miehen mieleen.
”Näin läheisensä juuri menettäneen asiakkaan nousevan kyytiin. Ajattelin, että voi ei, en osaa sanoa hänelle mitään. Onneksi tajusin oman typeryyteni. Juttelimme ja nauroimme, asiakas poistui kirjastoautosta hymy huulilla.”
”Ei kannata antaa omien pelkojensa vaikuttaa. Ihmisten välisellä aidolla vuorovaikutuksella on valtava myönteinen voima”, Kuultava miettii.
“Hyväksy ja päästä irti”
Antautuuko ihminen elonvirran vietäväksi vai rimpuilee vastavirtaan? Rimpuilu kuluttaa, Jaakko Kuultava miettii.
”Meistä jokainen on keksinyt itselleen kellukkeita, eli asioita joihin takertuu ja joiden uskoo pitävän itseään pinnalla. On raskasta elää selviytymismoodissa.”
Kuultava korostaa, ettei hyväksyminen tarkoita alistumista tai omista tavoitteista luopumista.
”Tee se, mitä koet että sinun pitää tehdä, koeta muuttaa asioita ja maailmaa, jos se on sinulle tärkeää. Mutta jos et onnistu, hyväksy lopputulos ja päästä irti.”
Mitä Välikadun filosofi ajattelee omasta elämästään juuri nyt?
”Hyväksyminen on vapauttavaa.”
