Useimmilla linnuilla on nyt syysmuuton aika. Taivas tummuu nopeammin iltaisin ja ilmakin viilenee. Yöpakkaset uhkaavat lintujen ruokavarantoja luonnossa. Höyhenpukukaan ei enää anna riittävää suojaa syksyn puhureja vastaa.
Kurjet, kuovit sekä lähes kaikki vesilinnut ja pienemmät hyönteissyöjät muuttavat eteläisestäkin Suomesta pois ravinnon ja viilenevien säiden vuoksi, jopa kaukaisiin etelän ihmemaihin. On kuitenkin lintuja jotka eivät muuttomatkalle lähde, vaikka ravinto niillä vähenee dramaattisesti, tai jopa loppuu.
Kunnioitukseni esimerkiksi variksia, korppeja, harakoita ja muita pienempiä paikkauskollisia lintuja kohtaan kasvaa. Eikä kansallislintumme laulujoutsenkaan välttämättä Suomen rajojen ulkopuolelle lennä, kuin vain pakottavien kovien talvien ajaksi.
”Raukat vain menkööt merten taa”, kirjoitti korpikirjailija Ilmari Kianto viime vuosisadan alkupuolella. Kainuun maakuntalaulun sanoiksi asti tarinat köyhästä Pohjois-Suomesta muuttavista ihmisistä ylsi. Ehkä variskin näin Kiannon lailla tuumii, ajattelen lyyrisesti. Toki lentokyky esimerkiksi variksella ei ihan parhaimmasta päästä ole, runsaasti energiaakin ilmailu linnuilla kuluttaa.
Olisiko varis jopa vertauskuva sitkeästä suomalaisesta puurtajasta? Harmaa on kuulemma ihan hyvä väri, eikä musta puku lintua pahenna, saati sitten miestä tai naista. Varis säilyttää ylpeytensä ja hyvän ryhdikkään kävelytapansa talvellakin. Eikä talvella ole pesintähuoliakaan, kaiken valoisan ajan ja hämärän hyssynkänkin saa käyttää vaikka ravinnon hankintaan.
Monesti ravinto syksyllä ja varsinkin talvella on kirjaimellisesti kiven ja lumen alla. Luoja on antanut varikselle vahvan pitkän nokan, sillä saa joskus ihmeitäkin aikaan, vähän kuin ihminen lapiolla. Pahimpaan rospuuttoaikaan ruoka variksella pitää hakea ihmisasutusten piiristä, jopa roska tai kompostilavalta. Kaupunkienkin kaduilta variksen usein tapaa tallustamasta, olisiko vaikka hampurilaispaikan lähellä jotain purtavaa illan ja yön jäljilta.
Vettä linnulla on juotavaksi helpompi löytää vaikka sulapaikoilta tai säänvaihteluiden tuomista lammikoista luonnossa tai taajamien kuoppakohdissa, jos järveä ei ole lähellä.
Varista voi hyvin kutsua suomalaiseksi selviytyjäksi muuttuvassa maailmassa, kuin ihmistäkin. Katso esimerkiksi Tyrväällä tehtyä Akseli Gallen-Kallelan maalausta Poika ja varis. Kovasti on pojan malli ja tyyli muuttunut reilussa sadassa vuodessa, mutta varis pellolla sen kun porskuttaa tumma höyhenpuku yllä, samanlaisena kuin tänäkin päivänä.
Kansallislintua variksesta ei tullut, ei tainnut olla ehdollakaan. Ainesta kuitenkin tähänkin olisi voinut olla monin kriteerein.
Hannu Moilanen
