Iloinen puheen sorina kantautuu vanhan kansakoulun jumppasalista, kun jokaviikkoinen liikuntahetki on alkamassa. Koululla on toki jumpattu lähes koulun toiminnan loppumisesta asti 1970-luvulta, mutta Sisko Peltomaan vetämä jumppa täyttää nyt pyöreitä.

Jumppa on paljon muutakin kuin pelkkää kehon liikettä, se tuo myös henkistä hyvinvointia.

“Heti keväällä sitä ajattelee, että tulisi jo syksy, niin pääsisi yhdessä jumppaamaan”, toteaa koko ajan mukana ollut Marjatta Pakula.

Ryhmä on hyvin nykyaikaisesti kaikille avoin, pariskunnat venyttelevät sulassa sovussa vanhalle koululle rakennetulla, varsin monipuolisella kuntosalilla.

Sisko Peltomaa toteaa, että ensin lämmitellään tuolijumpalla ja sitten siirrytään laitteille tekemään kiertoharjoittelua. Vaikka tunnelma on letkeä ei täällä hikikarpaloitta selviä!

Osallistujat ovat pääsääntöisesti nykyisiä tai entisiä Kiikan-Illolaisia, mutta on kauempaakin uskaltauduttu mukaan. “Ollaan me täällä jo taidettu 7-8 vuotta käydä”, sanoo Eero Rahola.

“Eikös tämä ole pari vuotta nyt vasta ole pyörinyt”, hihkaisee Heikki Pakula ja naurahtaa, kaikki tuntuu nykyään menevän niin nopeasti.

Hän saa iloisen vastauksen joukosta: “Meillä vaan on niin mukavaa, että aika suorastaan lentää!”

Ryhmä vakavoituu miettimään kulunutta kymmentä vuotta ja huomaa, että kukaan ei ole kaatunut tai loukkaantunut tänä aikana – eikä kukaan ole kuollutkaan. Pienen hiljaisuuden jälkeen todetaan, että sekin on saavutus, kun keski-ikä on jumppaajilla 80 vuotta.

Sitä on kyllä vaikea uskoa, kun katsoo kuntopyörillä, juoksumatolla ja steppereillä touhuavaa porukkaa.

Kaikki sanovat, että eivät kauaksi enää lähtisi tällaiseen jumppaan. He ovat kiitollisia Sastamalan Opistolle siitä, että harrastamisen myös kylillä on mahdollista. Liikunta ja yhdessä maailman ihmetteleminen tuo merkityksellisyyttä arkeen.

Aina ei jaksaisi lähteä, mutta kun ajattelee, että siellä ne tutut kuitenkin ovat, niin ottaa itseään niskasta kiinni ja tuumaa, että nyt liikkeelle.

Kun mietitään jumpasta poissaoloja, mainitsee joku, että viimevuonna olin kerran pois, kun oli se flunssa. Toinen tuumaa: “Minä en ollut kertaakaan, mutta oli se korona-aika kauheaa, ei teitäkään nähnyt, ihan surulliseksi meni mielikin.”

Vaikka juhlia vietetään ja kakkukahvitkin odottavat, niin ensin otetaan hiki, patistaa Sisko Peltomaa jo tutuksi tullutta porukkaansa. Seuraavat kymmenen vuotta sitten mennään taas, eikö!

Teksti ja kuva: Pilvi Peltomaa