
Vammalan kameraseura ry:n tämän vuoden isoin ponnistus on lokakuussa Sastamalan pääkirjastossa pidettävä valokuvanäyttely.
“Näyttely on koostettu seuramme kahdeksan jäsenen ottamista kunkin itsensä valitsemista kuvista. Näyttelyn nimi on Tunnelmia Tyrväältä ja vähän muualtakin kertoo, että suurin osa kuvista on paikallisia”, kertoo puheenjohtaja Tapio Jalonen.
Kuvaajien taustat vaihtelevat amatööristä ammattilaiseen. Kunkin kuvaajan kuvat muodostavat oman kokonaisuutensa ja aiheet vaihtelevat lähiluonnosta ja kaukomatkoista kaupunkimme eri alueiden kuviin.
Vammalan kameraseura ry. on toiminut jo yli 40 vuotta ja sen tarkoituksena on kehittää jäsentensä osaamista ja saattaa yhteen valokuvauksen harrastajat Sastamalassa.
Näyttely on avoinna 30. lokakuuta saakka.