
Kokoomuksen kansanedustajat, sastamalalainen Arto Satonen ja nokialainen Jari Kinnunen ehdottavat Nokialta Poriin johtavan valtatie 11:n liittämistä runkotieverkkoon ja siten kehitettävien väylien ykköskoriin.
He ovat jättäneet myös talousarvioaloitteen Murhasaaren ohituskaistan rakentamisesta. Sen kustannusarvio on 10 miljoonaa euroa.
“Valtatie 11 on tärkeä ja liikennemääriltään kasvava väylä sekä henkilöliikenteelle että elinkeinoelämän kuljetuksille”, Satonen toteaa ja korostaa tien merkitystä erityisesti Mouhijärvelle, Suodenniemelle ja Kiikoisille.
“Muuttunut turvallisuustilanne vaatii nyt erityisesti länteen vievien yhteyksien kehittämistä ja siksi valtatien 11 pääsy runkotieverkostoon on välttämätöntä”, Kinnunen toteaa.
Vaalit lähenee alkaa satostakin kiinnostaa Varilan ulkopuolinen asia
”Muuttunut turvallisuustilanne vaatii nyt erityisesti länteen vievien yhteyksien kehittämistä ja siksi valtatien 11 pääsy runkotieverkostoon on välttämätöntä”, Kinnunen toteaa.
Olisin kiitollinen, jos joku avaisi tämän lausunnon logiikan. Venäläisten takia ohituskaista Nokian ja Häijään välille?
Nyt ei ole rahaa laittaa uusiin hankkeisiin, ellei Kokoomus sitten ole taipunut lisävelan ottoon. Olisi tärkeämpää saada reikiintyvät asvaltit korjattua ennenkuin teiden rungot menevät pilalle. Jos todella tahdottaisiin rakentaa tehokas ja nopea runkoverkko, vt 11 rakennettaisiin moottoritieksi, joka mahdollistaisi porilaisillekin nopean yhteyden Suomen tärkeimpiin kaupunkeihin ja toisinpäin hyvän reitin Tahkoluodon satamaan. Moottoritiehen vaan ei ole varaa, eikä se palvelisi Porin haaveileman Kokemäelle ulottuvan nauhakaupungin rakentamista.
Laitetaan siis liikenevät rahat asvalttiteiden kunnolliseen korjaamiseen hätäpaikkausten sijaan.
Aloite on sinänsä ok mutta VT 11 parannustoimet kaipaisivat ensin suunnittelurahaa selvälle kokonaisuudelle. Sellainen pätkä Murhasaaresta Häijään ympyrään olisi hyvä alku. Kun on suunnitelma, osataan laskea hintalappu jne.
Pirkanmaan tulevien kansanedustajien tulisi tehdä yhteistyötä hankkeiden osalta noin yleisestikin. Aina parempi, jos satakuntalaisetkin heräisivät.
Tuo turvallisuustilannekommentti tarkoittanee, että rahojen painopistettä tulisi siirtää Itä-Suomesta Länsi-Suomeen?