
Sastamalan kaupungin puistotoimi uudistaa Vammalan keskustan ryhmäkasvimaita. Tulevana kesänä Uosson ympyrässä ja Rautaveden rannassa nähdään aivan uudennäköisiä, monilajisia kukkaistutuksia. Lisäksi toripuisto saneerataan, jolloin senkin kasvit vaihtuvat.
Uudistuksista johtuen innokkailla kotipuutarhureilla on nyt mahdollisuus saada omakseen pala Sastamalan kukkahistoriaa.
“Kaupunki jakaa noin 90 kappaletta perinteisen punakukallisen kannan juurakoita niitä haluaville kuntalaisille. Kannan kasvatus ja kukittaminen vaatii tietynlaisia olosuhteita ja vaivannäköä, mutta oikeanlaisella hoidolla juurakoista saa iloa moniksi vuosiksi”, toteaa kaupunginpuutarhuri Suvi Isosävi.
Koska kannoja on rajallinen määrä ja kaupunki toivoo niiden ilahduttavan mahdollisimman montaa kuntalaista, on juurakkovarauksen maksimimäärä 5 kappaletta per henkilö.
Juurakkovaraukset tehdään kaupunginpuutarhurille viikolla 43 eli maanantaista 24. lokakuuta alkaen joko sähköpostilla suvi.isosavi@sastamala.fi tai puhelimitse p. 040 668 6227.
Kannan juurakot ovat haettavissa kaupungin varastolta sovitusti viikoilla 43-44.
Tässä vielä kannan talvetus- ja kasvatusohje:
- Kannan juurakot talvehtivat parhaiten viileässä ja kuivassa, esimerkiksi kellarissa. Kukkiakseen kannat vaativat esikasvatuksen.
- Kannan juurakot istutetaan maaliskuussa 3 litran ruukkuihin. Juurakot istutetaan lähelle mullan pintaa. Juurtumislämpötilan tulee olla noin 20 °C.
- Viihtyäkseen kanna vaatii voimakkaan humuspitoisen mullan, jatkuvaa kosteutta ja juurruttuaan säännöllistä lannoitusta sekä runsaasti valoa.
- Esikasvatus on välttämätöntä, jotta kanna ennättää kukkia.
- Ilmojen lämmetessä keväällä, voidaan kannat siirtää päiviksi ulos. Kun yöpakkaset ovat ohi, kannat voidaan istuttaa maahan tai suuriin astioihin. Mitä aurinkoisempaa ja lämpimämpää on, sitä paremmin kanna kehittyy ja sitä runsaampaa kukinta on.
- Kastelusta ja viikoittaisesta lannoituksesta on muistettava huolehtia koko kesän ajan. Kukinta alkaa heinäkuussa ja jatkuu syksyyn asti. Kastelu lopetetaan syyskuun loppupuolella, jolloin alkaa kasvin lepokausi.
- Ennen talvipakkasten tuloa juurakot kaivetaan maasta ja varret katkaistaan. Ne viedään puhdistamattomina esimerkiksi kellariin talvehtimaan.
- Kannat talvehtivat parhaiten 10-15 °C lämpötilassa. Maaliskuussa ne puhdistetaan ja istutetaan uudelleen.
