Sastamalasta edustus Maanpuolustussoittokuntien neuvottelupäivillä Helsingissä

Kuvassa neuvottelupäiville osallistuneita. MPK:n Lounais-Suomen soittokunnasta mukana olivat kapellimestari Sandy Ahjo, vääpeli Paavo Törmälä sekä puheenjohtaja Olavi Prihti.

Maamme Maanpuolustussoittokunnat (mpk) kokoontuivat neuvottelupäiville perjantaina 7.10.2022 Helsingin Töölössä.
Kokoontumispaikassa oli historiallista arvokkuutta, sillä siellä toimi aikanaan Helsingin Suojeluskunta ja Lotta Svärd maanpuolustustyön tukijärjestö.

MPK:n ylikapellimestari Elias Seppälän koolle kutsumassa tilaisuudessa oli edustettuna kaikki maamme seitsemän maanpuolustussoittokuntaa, joista osa osallistui etäyhteyden välityksellä.

Ensimmäisen puheenvuoron käytti MPK-toiminnanjohtaja kenraali Antti Lehtisalo. Hän loi laajan katsauksen maamme turvallisuuspoliittisesta tilanteesta ja Ukrainan sodan tuomasta muutoksesta ympäristössämme.

Iltapäivällä saimme vieraaksemme Puolustusvoimien ylikapellimestarin Pasi- Heikki Mikkolan.
Esityksessä kuulimme puolustusvoimain soittokuntien vaiheista ja tulevasta konserttikiertueesta nimeltä Seitsemän Antiikin ihmettä. Kiertueen tavoitteena on muun muassa rekrytoida uusia soittajia puhallinmusiikin pariin. Lounais-Suomesta katsottuna lähin konsertti toteutetaan vuoden 2023 aikana Raumalla.

Elias Seppälän johdolla käytiin lävitse MPK-soittokuntien toimintaa, koulutusta, tulevia esiintymisiä sekä hankintoja, joita ovat muun muassa nuotit, esiintymisasut sekä marssitelineet.

MPK on vahvasti mukana tukemassa soittokuntien toimintaa. Toiminnan tavoitteena on järjestää konsertteja, koulutusta sekä viikonloppuleirejä MPK:n jäsenistölle. Uusien nuorten soittajien mukaan saamista pidetään tärkeänä olemassa olevien soittokuntien jatkuvuuden kannalta.

MPK:n Lounais-Suomen soittokunnasta neuvottelupäiville osallistuivat kapellimestari Sandy Ahjo, vääpeli Paavo Törmälä sekä puheenjohtaja Olavi Prihti.

Teksti: Sandy Ahjo Olavi Prihti