“Ensi vuosi tulee sisältämään useita startteja ulkomailla” – Saana Niemistä matkaratsastuksessa viehättää saumaton yhteistyö elävän eläimen kanssa

Saana Nieminen aloitti ratsastusharrastuksen noin 8-vuotiaana. Matkaratsastus tuli kuvioihin vuonna 2016. Kuva: Saanan kotialbumi.

Kuka olet?

“Olen Saana Nieminen, 17 vuotta. Asun Sastamalassa ja käyn lukion toista luokkaa Vammalan lukiossa. Perheeseeni kuuluvat äiti, isä ja seitsemän sisarusta. Minä olen kaikista nuorin. Hevosten lisäksi perheeseemme kuuluu myös muita lemmikkejä kuten koiria. Muita harrastuksia minulla ei ole kuin ratsastus.”

Olet matkaratsastuksen Suomen mestari ja syyskuussa osallistuit ensimmäiseen arvokilpailuusi nuorten EM-kisoissa. Milloin olet aloittanut ratsastuksen ja miten sinusta on tullut juuri matkaratsastaja? Entä mikä lajissa viehättää?

“Olen aloittanut ratsastuksen noin 8-vuotiaana ratsastuskoulussa pääsääntöisesti esteitä hypäten. Vuonna 2016 matkaratsastusta harrastava ystävämme Tanja Turunen houkutteli kokeilemaan matkaratsastusta hänen silloisella hevosellaan ja sille tielle on jääty.

Lajissa viehättää se, että saa tehdä yhteistyötä elävän eläimen kanssa. Yhteistyön pitää olla saumatonta ja molempien sekä ratsastajan että hevosen pitää ymmärtää toisiaan. Matkaratsastus eroaa siinä mielessä muista lajeista, että kisat ovat pitkiä ja pitkän päivän jälkeen onnistuminen tuntuu vielä paremmalta. Myöskään kisamahdollisuuksia yhden hevosen kanssa vuodessa ei ole kauhean montaa.”

Sijoituit Espanjassa pidetyissä EM-kisoissa kymmenenneksi. Miten kuvaisit kisakokemusta, menikö kaikki nappiin?

“EM-kisakokemus oli huippu. Siellä pääsi kunnollisen kisan makuun, kun pääsi menemään kärkivauhtia alkukisan. Hevosella ei ollut paras päivä kisoissa ja se näkyi suorittamisessa tauoilla, mikä vaikeutti kisan kulkua hieman. Nämä olivat myös hevosen ensimmäiset arvokisat eli kisoissa oli enemmän hevosia, joten jännittäminen on ymmärrettävää. Kaikin puolin olen tyytyväinen suoritukseen ja oli kiva nähdä, että me hevosen kanssa tulevaisuudessa varmasti pystytään vielä parempaan.”

EM-kisoissa matka lähdöstä maaliin vei 9 tuntia ja 45 minuuttia, joten ihan kevyestä lajista ei ole kyse. Millaisia ominaisuuksia matkaratsastus vaatii niin hevoselta kuin ratsastajalta? Miten treenaat?

“Matkaratsastus vaatii sekä hevoselta että ratsastajalta kestävyyttä, sitkeyttä, hyvää fysiikkaa ja stressinsietokykyä. Hevosen ja ratsastajan täytyy pystyä toimimaan rauhallisesti, mutta kuitenkin päättäväisesti. Itse ratsastan 5-15 tuntia viikossa ja käyn sen lisäksi kuntosalilla.”

Entä millaisia tavoitteita sinulla on lajin suhteen? Ovatko tämän kauden kisat nyt takana, entä mitä ensi vuoden kilpailukalenteri pitää sisällään?

“Lajin suhteen tavoitteena on tietysti menestyä mahdollisimman hyvin kansainvälisellä tasolla. Tällä kaudella on tarkoitus startata vielä 2-3 kisaa. Ensi kauden suunnitelmat ovat vielä osittain auki, mutta ensi vuosi tulee sisältämään useita startteja pääosin ulkomailla.”

Sinulla on Suomessa kolme hevosta, lisäksi olet käynyt treenaamassa Espanjassa valmentajasi Alina Huovinen-Garcian luona. Onko realismia, että jossain vaiheessa muuttaisit kokonaan ulkomaille treenaamaan?

“On tietysti mahdollista, että jossain vaiheessa elämääni ainakin osittain olisin ulkomailla treenaamassa. Tällä hetkellä on kuitenkin vielä koulu Suomessa, mikä rajoittaa ulkomailla olemista.”

Miltä tulevaisuutesi muuten näyttää; kuuluvatko hevoset esimerkiksi tuleviin opintoihin tai liittyvätkö ne haaveammattiisi?

“Hevoset eivät todennäköisesti liity tuleviin opintoihin tai ammattiini, koska haluan pitää tämän puhtaasti harrastuksena. Mutta ainahan mieli voi muuttua.”

Miten vietät vapaa-aikaasi? 

“Vietän vapaa-aikani lähinnä tallilla ja muuten eläinten parissa. Sen lisäksi olen vapaa-aikana poikaystäväni kanssa, joka myös harrastaa ratsastusta.”

Mikä on parasta elämässäsi juuri nyt? 

“Elämässäni parasta on varmasti se että saan tehdä asioita mistä nautin, olen terve ja minulla perhe ympärilläni tukemassa minua.”

Entä mikä on parasta Sastamalassa? 

“Paras asia Sastamalassa on tietysti oma koti.”

Vaikka Saana viettää aikansa pääosin tallilla, eivät hevoset ohjaa tulevaa ammatinvalintaa. Kuva: Saanan kotialbumi.