”Se en varmasti ole minä”, Maria Thelen muistaa ajatelleensa liki parikymmentä vuotta sitten yläasteen vanhempainillassa, kun luentoa pitänyt poliisi ennusti, että tulisi vielä tapaamaan jonkun salissa istuvan vanhemman lapsen huumeiden käytön vuoksi.

”Meidän perheemme oli ihan tavallinen. Poikamme oli aktiivinen urheilija, pelasi jääkiekkoa ja oli saanut hymypoikapatsaan. Silloin ajattelin, että hänen suurin ongelmansa on, että hän istuu jatkuvasti kotona pelaamassa tietokoneella.”

Kyseistä poliisia Thelen ei muista sen koommin nähneensä, mutta liudan muita kyllä.

Pojan huumeiden käyttö selvisi Thelenille lopulta niin traumaattisella tavalla, ettei hän edelleenkään pidä puhelinta auki öisin. Poliisin yöllinen puhelinsoitto noin 11 vuotta sitten heilautti koko perheen elämän pois raiteltaan lopullisesti.

”Olimme viettämässä viikonloppua mökillä ja keskellä yötä poliisi soitti ja ilmoitti, että autoni on löytynyt kolaroituna, mutta kuljettajaa ei ole missään.

Äidin hätä oli valtava. Minne poika on kadonnut? Lopulta poika ilmestyi yöksi erään Thelenin tyttären ystävän luokse. Pojan nukkuessa tämä tonki mukana olleen repun, joka oli täynnä huumeruiskuja.

”Sen jälkeen mikään ei enää ole ollut ennallaan.”

Vertaistukiryhmä pelasti äidin

Poika on myöhemmin kertonut, että aloitti huumeiden käytön 15-vuotiaana ja varsin nopeasti kannabiksen käyttö muuttui päivittäiseksi.

”Vanhempana tilannetta ei halunnut nähdä, vaikka merkkejä oli ilmassa.”

Kiinni jäätyään poika valitsi kodin sijaan huumeet ja muutti mielummin kadulle kuin lopetti käyttämisen.

Thelenille varsinkin ensimmäiset puoli vuotta olivat tuskaista aikaa.

”En uskaltanut olla yksin kotona, sillä pelkäsin, että poliisit tuovat kuolinviestin.”

Äärimmäisen vaikeilta tuntuivat myös tilanteet, joissa tutut kyselivät lasten kuulumisista.

”Häpeä oli valtavaa. Pelkäsin mennä kauppaan, kun ajattelin törmääväni johonkin tuttuun. Sitten opin kertomaan vain tyttären kuulumisista.”

Thelen kertoo vertaistukiryhmän olleen hänelle suuri pelastus, siellä asioista oli helpompi opetella puhumaan muiden vastaavan kokeneiden kanssa.

”Sen vuoksi olen halunnut itsekin puhua tästä asiasta, että muutkin uskaltaisivat avautua”, huumevanhempia tukevan ja ehkäisevää päihdetyötä tekevän Kondis ry:n perustajajäseniin kuuluva Thelen kertoo.

Helpompi jatkaa käyttöä, kuin kohdata todellisuus

Tällä hetkellä Thelenin poika on 31-vuotias ja suorittaa vankilatuomiota. Äidille vankilajakso on helpotus.

”Silloin tiedän, että poika on valvotussa turvassa.”

Huumevuosien aikana Thelen on joutunut useasti pelkäämään poikansa terveyden vuoksi. Huumevelkoja karhutessa pojalta on uhattu viedä sormet, hänen kantapäänsä on leikattu puukolla, hän on joutunut useasti psykoosiin ja kerran äiti on joutunut vastaamaan puheluun, jossa pojan on kerrottu tulleen puukotetuksi.

”Pojalle on kertynyt niin paljon traumoja, että hänen on helpompi jatkaa käyttöä kuin herätä todellisuuteen”, Thelen tietää.

Pari viikkoa sitten Thelenin pojan elämä mullistui, sillä hänestä tuli isä. Thelen toivoo lapsen olevan asia, joka pysäyttää pojan ja kääntää suunnan.

”Lapsikaan ei automaattisesti pelasta, mutta aina voi olla toivoa”, Thelen jaksaa uskoa.

”Muutama väärä valinta saattaa johtaa riippuvuuteen”

Kondis ry:n Maria Thelen ja Jukka Riipinen vierailivat Huittisissa Pellonpuiston koululla Huittisten Rotaryklubin järjestämänä.

Thelen ja Riipinen ovat kokemusasiantuntijoita, joiden molempien lapset ovat käyttäneet huumeita vuosikymmenten ajan. Riipisen lapsi jäi 16-vuotiaana kerrasta koukkuun, sen jälkeen hänen suuri rakkautensa on ollut kannabis.

Riipinen ja Thelen ovat nähneet läheltä, mitä huumeet voivat aiheuttaa käyttäjälle ja koko lähipiirille. Tästä syystä he päättivät perustaa Kondis ry:n, joka antaa vertaistukea huumeidenkäyttäjien läheisille ja tekee kouluilla oppilaille ja heidän vanhemmilleen ennaltaehkäisevää huumevalistusta.

Riipinen ja Thelen tietävät, että huumeriippuvuus on sairaus, josta voi toipua. Se ei ole itse aiheutettu tai johdu vääränlaisesta kasvatuksesta.

”Muutama väärä valinta saattaa johtaa huumeriippuvuuteen”, Riipinen sanoo.

”On tärkeää muistaa, että huumeidenkäyttäjäkin on aina jonkun lapsi ja käyttö aiheuttaa suurta hätää ja surua ympärille”, Thelen jatkaa.

Riipinen ja Thelen eivät millään tapaa kaunistele sitä, että he vihaavat kannabista ja sen ympärillä leijuvaa glorifiointia.

”Viihdekäytöstä puhuminen on vain verho, jolla halutaan peitellä kannabiksen haittoja”, Riipinen painottaa.

Huumekokeiluihin tulee puuttua heti

Kokemusasiantuntijat korostavat, että kukaan ei tiedä etukäteen, miten helposti huumeisiin koukuttuu.

Monet lopettavat kokeilun ensimmäiseen kertaan, mutta he, jotka rakastuvat, tarvitsevat aina vain lisää.

”Ensin poltetaan kerran viikossa, mutta toleranssi kasvaa nopeasti ja silloin kerta viikossa ei enää riitä. Kannabis on salakavala huume, sillä sen haittavaikutukset näkyvät hitaasti”, Riipinen sanoo.

Hiljalleen käyttäjät passivoituvat ja muuttuvat haluttomiksi.

”Usein tällaisia muutoksia selitellään murrosiällä, mutta jos lisäksi rahantarve kasvaa, kaveriporukka vaihtuu ja nuori alkaa jäädä kiinni valheista, silloin hälytyskellojen on syytä soida. Aineiden tai käyttötarvikkeiden löytyminen on aina selvä merkki, samoin kuin se, että nuori vaikuttaa humalaiselta, mutta hengitys ei haise alkoholilta”, Riipinen neuvoo.

Kokemusasiantuntijat ohjeistavat puuttumaan heti.

”Ennen keskustelun aloittamista kannattaa hankkia kaikki perustiedot sanojen pohjaksi. Paras tapa aloittaa on suora kysymys, oletko kokeillut kannabista.”

Riipisen mukaan ei kannata puhua huumeista, sillä nuoret eivät miellä kannabista huumeeksi.

”Myös kieltävään vastaukseen kannattaa varautua.”

Kokemusasiantuntijat korostavat, että vanhempien tulee uskoa sanojen sijasta ainoastaan tekoihin.

”Nuori saattaa myös sanoa, että kokeilisit faija säkin, kun et tiedä miten hyvä olo tästä tulee. Sellaiseen ei missään tapauksessa pidä lähteä”, Riipinen painottaa.