
Kansalaisareena ry:n järjestämän Vuoden vapaaehtoinen -kampanjan yleisöäänestys on päättynyt ja finalistit selvillä. Heidän joukossaan on myös sastamalalainen Pirjo Raunio. Hän on tullut tunnetuksi ukrainalaisten tueksi käynnistämästään Sydämellä Sastamalasta -keräyksestä.
Kampanjassa ehdolla olleet 51 henkilöä keräsivät yhteensä 3064 hyväksyttyä yleisöääntä. Finalistit edustavat hyvin Suomen eri alueita ja vapaaehtoistoiminnan laajaa kirjoa. Sastamalan Kiikassa asuvan Raunion lisäksi finalistit tulevat Helsingistä, Hämeenlinnasta, Iisalmelta, Kirkkonummelta, Kotkasta, Porvoosta, Pöytyältä, Tuusulasta, Vaasasta ja Vantaalta.
Yleisö sai ehdottaa Vuoden vapaaehtoinen -palkinnon saajaa alkusyksystä. Suosikkiaan sai äänestää 24.10. saakka. Seuraavaksi kampanjan raati kokoontuu valitsemaan Vuoden vapaaehtoisen eniten yleisöääniä saaneiden 11 finalistin joukosta.
Vuoden vapaaehtoinen -kampanjassa haetaan henkilöä, joka voi olla pitkän linjan vapaaehtoistoimija tai uusi tulokas. Hän toimii vapaaehtoisena sydämellä ja innostaen missä päin Suomea tai millä alalla tahansa. Hän voi olla yhteisön kantava voima, taitava innostaja, kekseliäs toiminnan kehittäjä, siltojen rakentaja, erilaisten kohtaamisten synnyttäjä tai muuten ansioitunut ja aktiivinen vapaaehtoinen.
Vuoden vapaaehtoinen -palkinnon saaja toimii seuraavan vuoden ajan vapaaehtoistoiminnan lähettiläänä. Voittaja julkistetaan ja palkitaan kansainvälisen Vapaaehtoisten päivän alla 2.12.
Aiheesta aiemmin: Pirjo Raunio ehdolla Vuoden vapaaehtoiseksi – Käynnisti keväällä Ukrainan pakolaisia auttavan Sydämellä Sastamalasta -toiminnan