Huittisissa aikamatka Juicen maailmaan – Viidestoista Yö marssittaa lavalle isoimmat hitit ja Manserockin parhaat palat

Juice nuorena. Kuva: Suomen Musiikkiteatteri.

Juice Leskistä on pidetty suomalaisen rock-musiikin isähahmona ja Manserockin luojana. Hän oli nerokas laulaja ja lauluntekijä, sanoittaja ja kirjailija. Hän on laulanut itsensä omintakeisilla kappaleillaan kaikkien suomalaisten sydämiin. Hän oli mestarillinen riimittelijä, yhteiskuntakriitikko ja inhimillisyyden puolesta puhuja. Hänen lauluissaan on myös paljon huumoria ja ne kertovat usein rakkaudesta.

Suomen Musiikkiteatteri tuo nyt Juicen tarinan estradille Viidestoista Yö -musikaalin muodossa. Esitys saapuu Huittisiin marraskuun puolivälissä.
Juicea esittää upea artisti ja muusikko Matti Mikkonen alias Matthau Mikojan, manserockari jo toisessa sukupolvessa. Mikkonen on Popedan alkuperäiskitaristin Arwo Mikkosen poika, joten musiikki miehellä on ollut verissä aina. Hän on luonut kansainvälistäkin uraa muun muassa Bloodpit-yhtyeen keulakuvana sekä omalla soolobändillään Matthau Mikojan Band. Suomen Musiikkiteatterin riveissä mies on nähty aiemmin Sammy Babitzinin roolissa Kirka-musikaalissa.

Juice oli ahkera säveltäjä ja sanoittaja, ja jo 25-vuotiaana hän lukeutui tunnetuimpiin suomalaisiin rock-laulajiin. Juicen yhtyeet vaihtuivat usein vuosien saatossa, mutta tunnetuimpina voidaan pitää Juice Leskinen Slamia ja Juice Leskinen Grand Slamia. Musikaalissa tehdään huikea aikamatka Juicen ja hänen ystäviensä maailmaan. Juicen suurimpien klassikoiden lisäksi kuullaan Mikko Alatalon tuotantoa, Manserockin parhaita paloja, unohtamatta Tuuliajolla-risteilyn hulvattomia yhtyeitä.

Musikaalissa kuullaan esimerkiksi kappaleet Viidestoista yö, Syksyn Sävel, Marilyn, Mä maalaispoika oon, Hän hymyilee kuin lapsi, Kaksoiselämää, Musta aurinko nousee sekä Aamu alkaa A:lla.

Viidestoista Yö soi Huittisten Risto Ryti -salissa perjantaina 18.11.