
Seurakuntavaalien äänestysprosentit ovat liian alhaisia. Viime seurakuntavaaleissa äänestysinto nousi vain 14,4 prosenttiin, joka kertoo totuutta kirkon päätöksenteon demokratiavajeesta. Moni saattaa kuvitella, että äänestäminen seurakuntavaaleissa ei vaikuta päätöksentekoon, mutta alhaisella prosenteilla liikkuvissa vaaleissa yksittäisellä äänellä on järjettömän paljon merkitystä.
Kirkon päätöksentekojärjestelmä suosii perinteistä äänestäjäkuntaa, joka äänestää vaaleissa automaattisesti. Esimerkiksi kirkolliskokousedustajia, joka käyttää kirkon ylintä päätöksentekovaltaa, valitaan seurakuntien luottamushenkilöiden kautta suorien vaalien sijasta. Mielestäni tämä on haitallista kirkon uudistumiskyvyn näkökulmasta.
Mikäli jokainen kirkon jäsen voisi suoraan vaikuttaa kirkon suuntaan äänestämällä kirkolliskokousedustajia, ei kirkon päätöksenteko olisi niin taantumukselliselta, kuin se tällä hetkellä on. Tästä syystä on tärkeää, että jokainen äänestystä pohtiva käy äänestämässä uudistusmielisiä ehdokkaita tulevissa vaaleissa.
Seurakuntavaalit ovat helppo ja kevyen kynnyksen vaali, joissa jokainen yli 16-vuotias kirkon jäsen voi käyttää äänivaltaansa. Toivon tulevissa vaaleissa etenkin nuorten käyttävän rohkeasti omaa ääntänsä, sillä ensimmäisen vaalin jälkeen äänestäminen ei enää tunnu yhtä vaikealta. Myös jokaisella vanhemmalla on vastuu ja velvollisuus kannustaa omia nuoriaan vaaliuurnille.
Tällä hetkellä kirkon päätöksentekoon kaivataan rohkeita uudistajia ja ymmärrystä tulevaisuudesta. Kirkon tulee ymmärtää erilaisuutta ja luoda turvallinen sekä tasa-arvoinen ympäristö kaikille seurakunnan jäsenille. Tämä voi toteutua vain äänestämällä uudistushenkistä äänestäjää.
Kirkko kaipaa demokratiaa ja kansanvaltaa, vaikka osa haluaa pitää kirkon päätöksenteon kaukana ihmisistä. Äänestämällä voit muuttaa kirkon suuntaa, ja me demokratian puolesta taistelevat ehdokkaat tarvitsemme mandaattianne.
Aleksi Sandroos (Kesk.)
seurakuntavaaliehdokas, Sastamala