
Huittisissa uimahalli on jälleen tavalliseen tapaan toiminnassa. Kaikki altaat ovat käytössä.
Uimahallissa tehtiin kahdella viikolla huolto- ja tarkastustöitä. Niiden vuoksi isoa allasta lukuun ottamatta muut altaat jouduttiin tyhjentämään.
Tilanne herätti paljon keskustelua. Työt ajoittuivat koulujen syysloma-aikaan. Kaupungin mukaan suunnitteluvaiheessa ei ollut tiedossa, että katkos koskisi useampaa allasta.
Pyhäinpäivänä lauantaina uimahalli on kiinni.
Sehän olisi täysin järjenvastainen teko jos uimahalli olisi auki silloin kun monella vauvasta vaariin olisi aikaa tulla viettämään “Pyhäinpäivää”lasten kans sinne?Vammalalaisena(KIIKKALAISENA)vähän huono asiaan ottaan kantaa mutta kuitenkin valitan!