Kuka puolustaa omaishoitajia? – “Kotona saatua hoivaa ei millään muotoa voi verrata vaihtoehtona laitoksessa makuuttamiseen”

Kuvituskuva: Pixabay.

Luin Polemiikki-lehdestä 3/2021 kirjoituksen, joka kertoi professori Anna Mäki-Petäjä-Leinosen työstä vanhusoikeuksien edunvalvojana. Tällä professorilla riittänee töitä perehtyessään vanhusten asioihin. Useinkin kuulee hankalista vanhuksia koskevista asioista, jotka eivät saisi toteutua esitetyillä tavoilla.

Vanhus haluaisi asua omassa kodissaan omaishoidon turvin mahdollisimman pitkään. Toive ei toteudu jo tehtyjen päätösten vuoksi, vaan edunvalvojan päätöksellä hänet tullaan alistamaan laitoshoitoon millä hetkellä hyvänsä. Vanhus haluaisi edunvalvojakseen tutun ja turvallisen henkilön, joka tuntisi hänet ja jonka kanssa olisi helppo asioida. Oikeus ei katso muutosta tarpeelliseksi. Viranomainen on hylännyt vanhuksen esittämän henkilökohtaisen avustajan, samoin omaishoitajan eikä viikkorahaakaan saa tililtään nostaa. Miksi ei? Se loukkaa vanhuksen itsemääräämisoikeutta. Miksi ei anneta vanhuksen käyttää omaa rahaansa senttiäkään oman elämänsä ehtoolla, vaikka hänellä voi olla pankissa raahaa sievoinen summa?

Kaupungin vanhuksia koskevassa strategiassa sanotaan muun muassa: “Toimintakykyä ja hyvää elämänlaatua eläkeikäisellä väestöllä pitää olla ja mahdollisuus osallistua pitkään yhdenvertaisesti yhteiskunnan toimintaan, hoitaa omia asioitaan, kehittää itseään, tavata ystäviään ja nauttia kulttuurista.”

Kenelle pitää säästää? Yleisessä edunvalvonnassa on tapauksia, jossa vanhusta ollaan viemässä vastoin hänen omaa tahtoaan kunnalliseen hoitoon ja silläkös on väliä, vaikka hoidettavalla olisi tästä toimenpiteestä sanoin kuvaamattoman paha mieli. Tuntuu pahalta, jos vanhus itkee omaa kohtaloaan. Pahimmassa tapauksessa saattaa olla jopa elinajan lyheneminen, kun asioiden pitäisi hoitua vastakkaiseen suuntaan. Virkakoneisto ei kyseenalaista edunvalvojan/kotihoidon toimia. Vanhus saadaan kotoa pois ja täytettyä tyhjä laitospaikka. Kotihoito pääsee vähemmällä ja yhteiskunta ”lypsää” vanhuksen rahat. Tämäkö on hoidettavan edun mukaista. Sanoisin sen olevan laillistettua rikollisuutta ja kaiken takana on raha. Luin tapauksesta, jossa vanhus palautettiin laitospaikalta kotiin, kun rahat loppuivat.

Omaishoito tulee vanhukselle monin verroin edullisemmaksi verrattuna laitoshoitoon. Omaishoitajia on mielestäni aliarvioitu ja sen koen loukkaavaksi hoitajia kohtaan. Kotona saatua hoivaa ei millään muotoa voi verrata vaihtoehtona laitoksessa makuuttamiseen. Omaishoitaja on tukena ja turvana lähes ympäri vuorokauden tilanteen niin vaatiessa ja missä tilanteessa tahansa. Vanhus nauttii ja virkistyy silmin nähden, kun pääsee tapaamaan ystäviään vaikka kahvilaan poiketen.

Miksi kaupunki ei mielellään palkkaa omaishoitajia? Yhdellä lähihoitajan palkkauksella kaupunki voisi työllistää monta omaishoitajaa ja saisi myös verotulot ja lisäksi hoitajista on kova pula. Lähihoitajalle pitää monesti maksaa lisäpalkkaa, jotta saisi palkattua hänet työntekijäksi. Miten hoidetaan pyykit, siivoukset, kylvetykset, ulkopuolinen asiointi, ruohonleikkuu ym pihayöt. Omaishoitajan kokonaisvaltainen hoito ja hoiva ovat todellakin hoidettavan edun mukaista ja parasta mahdollista.

Vanhuksella tulisi olla paras paikka asua kotona tutuissa ympäristöissä ja erityisesti muistisairaalla niin kauan kuin se on mahdollista. On järjetön tapa makuuttaa vanhuksia vuoteissaan. Potilaan kunto romahtaa varmasti, johtaa nopeasti lihasten surkastumiseen ja liikuntakyvyn heikkenemiseen, eikä enää toivu akuutin sairaalajakson jälkeen kotikuntoiseksi, vaan joutuu laitoshoitoon, josta ei ole paluuta.

Yhteiskunnan toimista on tullut pelottavia esimerkkejä. Vanhusten toiveet kaikuvat kuuroille korville, viranhaltijoita uskotaan, valheellisilla todistuksilla edetään, vanhukset ”laillisesti ryöstetään”, oikeuden hakeminen epäonnistuu, mutta maksaa paljon. Onko edunvalvonnassa oleva henkilö lainsuojaton? Onko vanhuus kärsimysnäytelmää vaiko rauhaisaa elämän ehtoota? Toivotaan, että uusi sotehallinto perehtyy asiaan antaumuksella. Vielä aika näyttää kuluvan hallinnon järjestelyihin ja palkkioiden ja palkkojen tarkistamisiin. Potilaista ja hoivasta ei paljon tietoa ole herunut.

Maire Villo
kaupunginvaltuutettu, perussuomalainen