
“Puuhalan nappuladiscoon pääsyä odotettiin kuin kuuta nousevaa”, tunnustivat Maikki Helminen ja Eija Soini perjantaina Sastamalan Pehulassa. Nykyisten nuorten sekaan nuorisotilan perjantai-iltaan oli kutsuttu myös “entisiä nuoria” eli kaikkia, jotka takavuosina ovat Puuhalassa viihtyneet. Syynä olivat pyöreät 30 vuotta, jonka nuorisotila täytti.
Vuonna 1988 syntyneet Helminen ja Soini laskivat, että ensimmäinen nappuladisco koitti heille 90-luvun puolivälissä. Yläasteiässä jo miltei kaikki vapaa-aika kului Puuhalassa. Kaksikko kertoi kuuluneensa myös ihkaensimmäiseen Puuhala staffiin eli talotoimikuntaan.
“Myös staff on meidän keksimä nimi, talotoimikuntaa pidettiin vähän virallisena.”
Nyt naiset vaikuttavat Huittisissa, ja kun kutsu Puuhalan 30-vuotissynttäreille kävi, ei kumpikaan epäröinyt lähteä vierailulle. Perjantai-illan fiilistä he kuvasivat nostalgian värittämäksi.
“Heti kun astuttiin ovesta sisään, tuli tuttu Puuhala-fiilis. Paljon täällä on muuttunut, mutta meidänkin kädenjälki näkyy vielä pastellinsävyisiksi maalatuissa pylväissä ja koristeena olevissa lp-levyissä.”
Maikki Helminen ja Eija Soini antoivat kehuja Puuhalan turvalliselle ilmapiirille.
“Tänne sai aina tulla ihan omana itsenään. Kun porukkaa oli paljon, tänne muodostui omia pieniä kuppikuntia, mutta kaikki kuitenkin tulivat toimeen ja tukivat toisiaan.”
Ja kun kello arki-iltana löi 19.30, tiesi jokainen kuppikunta mitä Puuhalassa tapahtui: alkoi Salkkarit-rauha.
“Porukalla katsottiin Salattuja Elämiä. Silloin koko talo oli muuten hiljaa.”

Puuhalan syntymäpäivillä viihtyi myös henkilö, jota Maikki Helminen ja Eija Soini kuvaavat Puuhalan sieluksi; äitihahmoksi ja henkilöksi, joka ohjasi nuoria lempeydellä, mutta rajoja asettamalla. Hän on Anne Kinnari, joka ehti toimia Keikyän ja Äetsän kunnissa nuorisotyöntekijänä 35 vuoden ajan. Niistä vuosista viisitoista vierähti Puuhalassa.
“Tämä oli aivan ihana paikka, monelle nuorelle toinen koti. Puuhalassa kävi iso vakioporukka, joka melkein asui täällä”, Kinnari summasi perjantaina.
Kinnarin aikana Puuhalan ovet olivat auki kuutena iltana viikossa. Arki-iltoina paikalla saattoi olla jopa kuusikymmentä nuorta, viikonloppuisin vielä enemmän. Pienellä kylällä kaikki tunsivat toisensa, nainen muistelee.
“Nuoret olivat todella omatoimisia, ja toteuttivat itsenäisesti discoja ja muita juttuja. Se oli hienoa aikaa.”
Kun Äetsän kunta liitettiin vuonna 2009 osaksi Sastamalaa, suoritti Anne Kinnari kirjastoalan tutkinnon ja siirtyi nuorisotyöstä kirjastopalveluiden pariin. Puuhalassa hän ei vieraillut vuosikausiin ennen erästä Yllätysten Yötä, jona ovet olivat auki.
“Silloin tuli tippa linssiin kaikista muistoista, ja lähellä se on nytkin”, hän tunnusti syntymäpäivillä.

Nykyisistä Sastamalan kaupungin nuorisotyöntekijöistä Puuhala on “pääkallonpaikka” Janne Kalliolle ja Amanda Paasikolle. Kolme vuotta Puuhalassa työskennellyt Kallio kertoo, että nykyiset kävijämäärät liikkuvat arkena 20-40 kieppeillä tuplaantuen perjantai-iltoina.
“Tänä syksynä 80 nuorta on tainnut olla normaalin illan suurin kävijämäärä.”
Keskiviikot on omistettu alakoululaisille, muina päivinä Puuhalaan ovat tervetulleita kaikenikäiset lapset ja nuoret. Kallio on erityisen ilahtunut siitä, että Puuhalan vetovoima on alkanut ulottua myös Keikyää pidemmälle. Syksyn aikana paikalla on nimittäin viihtynyt kiikkalaisia, kiikoislaisia sekä myös kauvatsalaisia nuoria.
Syntymäpäivillä ilmeni, että 30-vuotias Puuhala on nykyisen Sastamalan ainoa rakennus, joka on rakennettu nimenomaan nuorisotilaksi. Kallion mukaan kiinteistö palvelee edelleen hyvin tarkoitustaan, vaikka neliöistä nipistettiinkin muutama vuosi sitten esikoululaisten muutettua niin kutsutulta puukoululta Puuhalaan.
“Aiemmin meillä oli erilliset leffa- ja pelihuone, mutta ne tilat ovat nyt eskarilaisten käytössä. Samaten nuorisotilojen bänditilasta osa on nyt eskarin lepohuoneena. Toisaalta valvonta on nyt helpompaa, kun kaikki toiminnot ovat yhdessä ja samassa tilassa”, Kallio miettii.

Nykynuoria Janne Kallio kehuu hyviksi tyypeiksi. Puuhalassa käydään paljon hyviä keskusteluja joka ilta.
“Oikeastaan ainoa asia, mihin joskus joutuu puuttumaan on se, kun kierrokset nousevat koulupäivän jälkeen liikaa.”
Puuhala on yksi Sastamalan kolmesta nuorisotilasta. Muut ovat Pilvi Vammalassa ja Holvi Mouhijärvellä. Lisäksi Janne Kallio vie pop up -nuorisotyötä Kiikoisiin ja Suodenniemelle vuoroviikkoina.
“Varsinkin Kiikoisissa nuoria on aina tosi paljon, 20-30. Huomionarvoista on, että ikähaitari on kaikkea kolmasluokkalaisesta 9. luokkalaiseen”, mies toteaa.


