Huittisten aurinkovoimalasta – “Tuskin kukaan on pystynyt laskemaan, millä hinnalla sähköä myydään kuluttajille”

Huittisten keskustaa. Kuvituskuva: Pauliina Vilenius.

Lauttakylä-lehdessä olleen kirjoituksen mukaan Huittisiin suunnitellun aurinkovoimalan sähkön tuotoksi on arvioitu 550 gigawattituntia vuodessa. Projektin kustannusarvio on 500-600 miljoonaa euroa. Mahtaako se riittää? Yleensä budjetit ylittyvät. Kaupungille kiinteistöveroa kertyy noin miljoona vuodessa.

Maanomistajille maksetaan vuokraa, mutta summaa ei kerrottu. Ja kai projektin rahoittajakin tarvitsee tuottoa sijoituksilleen? Lisäksi kaikkein tärkein tieto puuttui: Tuskin kukaan on pystynyt laskemaan, millä hinnalla sähköä myydään kuluttajille? Kun sähköntuotto on melkein nollassa silloin, kun sitä eniten tarvittaisiin – eli talviaikaan – niin mitä hyötyä tuosta projektista on?

Kyllä kuluttajat tulevat jatkossa hankkimaan omille katoilleen paneeleita, jolloin saavat itse hyödyn. Hankinta pienentää yleistä kulutusta, eikä tarvitse metsiä hävittää.

Viedäänkö huittislaisia kuin pässejä narussa?

  • Mullikuhnuri

    Sähköenergia käytetään tehtaan tarpeisiin. Boliden Harjavallan toimitusjohtaja Timo Rautalahti yhtiön tiedotteessa: “Noin viiden hehtaarin kokoinen aurinkovoimala tuottaa vuodessa Bolidenin Harjavallan tehtaan tarpeisiin noin 3 000 MWh aurinkosähköä”. Boliden on siis tehnyt investoinnin itselleen omien tuotto- ja kannattavuuslaskelmiensa pohjalta.

    • Mullikuhnuri

      Samalla periaatteella Huittisiin saadaan toimiva ja kannattava sähköenergian lähde. Sen ei tarvitse tuottaa jatkuvasti energiaa, joka tapauksessa sähkön markkinahinta on niin korkea, että aurinkovoima maksaa investoinnit takaisin nopeasti. Vaikka aurinkosähköä saataisiin vai puoli vuotta, se laskee vuosittaista sähkön keskihintaa. Jokainen halvan sähkön jakso on tervetullut kuluttajille.

  • sepekantonen

    Sähkön myyntihinta muodostuu Pohjoismaisen sähköpörssin perusteella riippumatta tästä investoinnista.

    Itse sähköpörssin hinnanmuodostusmekanismia voidaan sen sijaan hyvin perustein pitää (kuluttajalle) epäreiluna järjestelynä, jonka tarkoitus on taata sähköntuottajien voitot. “Pörssi” nimityksen on tarkoituksena luoda kuva markkinavetoisesta sähkökaupasta, joka on harhaanjohtavaa.

    • Mullikuhnuri

      Paikallista sähkölaitosta ei estä mikään alentamasta hintojaan omille asiakkailleen. “Tampereen Sähkölaitoksen hallitus on päättänyt alentaa nykyisten asiakkaidensa sähkön hintaa väliaikaisesti. Alennus on voimassa 1.1.-31.3.2023.” Pörssihinta ei nosta oman tuotannon hintaa.

      • sepekantonen

        Ei tietenkään estä, mutta alkuperäinen kirjoittaja kysyy onko laskettu millä hinnalla sähkö myydään kuluttajalle. Eiköhän se tällaisen yksityisen investoinnin kohdalla kuitenkin myydä pörssihinnalla eikä alennuksella. Tosin alkuperäinen kysymys on vähän hassu kun ei noista paneeleista sähköä myydä suoraan kuluttajalle.

Kommentointi ei ole käytössä.