“Tästä se joulun vartoominen lähtee” – Lemmenpolun ja Seniorikadun väki ahkeroi taas kaikkien iloksi joulukalenterin

Seniorikadulla asuva Tuulikki Järvinen ja hänen omahoitajansa Jyrki Sundgrén pääsivät avaamaan alueen joulukalenterin.

“Tästä se joulun vartoominen lähtee”, tuumaavat Tuulikki Järvinen ja Jyrki Sundgrén. Kaksikko on torstaina avannut Seniorikadun ja Lemmenpolun joulukalenterin rakentamalla Järvisen kotioven pieleen ensimmäisen luukun. Kaunis asetelma on syntynyt puutarhapöydälle; punaisella liinalla seikkailee poroja ja tonttuja, koristeena on joulupalloja ja nauhaa.

Lähihoitaja Sundgrén kehaisee Järvisen olleen aktiivisesti mukana luukun suunnittelussa ja toteutuksessa.

“Tuulikki valikoi mainoksista mieleiset tuotteet, jotka minä sitten hain. Ensin hän lakaisi pihan, että pöytä pysyy tukevasti paikoillaan ja sitten asetteli koristeet.”

Seniorikatu 2:n ja Lemmenpolku 10:n vuokra-asuntojen alueelle kehiteltiin joulukalenteri viime vuonna. Sysäyksen antoi koronapandemia, joka ei sallinut joulujuhlan järjestämistä alueen kotihoidon asiakkaille. Kalenterin avulla heille tuotiin mukavaa joulutunnelmaa.

Sundgrénin mukaan päätös kalenterin rakentamisesta uudelleen syntyi vasta ihan hiljattain. Valoa haluttiin tuoda pimeään siitäkin huolimatta, että alueen väki saa vihdoin tänä vuonna kokoontua yhteiseen puurojuhlaan.

Ykkösluukussa on paljon yksityiskohtia, kuten kelkkaileva lumiukko.

Kalenteriluukkujen suunnittelusta vastaavat tutusti kotihoidon asiakkaat omahoitajineen. Kukin on saanut käyttää luovuutta parhaaksi katsomallaan tavalla, ja asiakkaat ovat ottaneet osaa rakenteluun omien voimavarojensa mukaan.

Tuulikki Järviselle kalenteriprojekti on ollut mieleistä puuhaa.

“Tämä on ollut meidän yhteistä laatuaikaa”, naurahtaa Sundgrén Järvisen myhäillessä vieressä.

Kalenteriluukut rakennetaan ulos niin, että ne ovat kaikkien ohikulkijoiden, ei pelkästään asukkaiden ihailtavissa. Jyrki Sundgrén muistuttaakin, että kaikki halukkaat ovat tervetulleita niitä katsomaan.

Vaikka Lemmenpolulle ja Seniorikadulle on kalenterin myötä luvassa ripaus enemmän joulutunnelmaa, olisi kotihoidon asiakkailla ja työntekijöillä yksi toive: saada alueelle myös joulukuusia.

“Kolme kuusta meillä on joka vuosi ollut, mutta vielä ei ole yhtään. Jos jollakulla on mahdollisuus vaikka omasta metsästä kaataa ja tuoda meille, olisimme erittäin iloisia”, Sundgrén vinkkaa.

Perjantain 2.12. luukku näyttää tältä. Kuva: Sotesin Ikäihmisten avopalvelut / Facebook.