Taysin sairaalat pahoin ruuhkautuneet, kiireettömiä toimenpiteitä joudutaan perumaan

Kuvituskuva Tays Sastamalan sairaalakampukselta.

Taysin sairaalat ovat ruuhkautuneet ja vuodepaikat täyttyneet poikkeuksellisen monista jatkohoitopaikkaa odottavista potilaista, tiedottaa Pirkanmaan sairaanhoitopiiri. Kiireettömiä toimenpiteitä joudutaan tämän vuoksi siirtämään. Kiireellinen ja päivystyksellinen hoito turvataan.

Taysin sairaaloihin on ohjautunut aiempaa selvästi enemmän sellaisia potilaita, joilla ei ole terveydellistä syytä olla erikoissairaanhoidossa. Sairaaloissa odottaa kymmeniä potilaita joko turvallista kotiutumista tai perustasoista hoito- tai asumispaikkaa. Jatkohoitoon jonottavien potilaiden muodostaman ruuhkan johdosta Tays joutuu loppuvuoden aikana siirtämään kiireettömiä toimenpiteitä, jotka aiheuttaisivat osastohoidon tarvetta. Peruutuksesta ilmoitetaan henkilökohtaisesti.

9. tammikuuta Taysiin perustetaan myös erillinen jatkohoito-osasto. Se edellyttää edelleen kiireettömän toiminnan supistamista, jotta henkilöstöä saadaan siirrettyä uudelle osastolle.

Ongelma jatkunut pitkään

Kuluvan vuoden aikana Taysissa on ollut jatkuvasti noin 80-120 jatkohoitoa odottavaa potilasta. Se sitoo 12 prosenttia koko Taysin vuodeosastokapasiteetista. Kolme neljäsosaa potilaista on ollut tamperelaisia.

Jatkohoitotilannetta on yritetty korjata muun muassa yhteistyössä kuntien kanssa, Taysin kaikissa sairaaloissa monipotilastilanteissa joustopaikkojen käyttöönotolla sekä hoitopolkuja ja hoitoonohjausta kehittämällä. Tilanne ei ole kuitenkaan merkittävästi syksyn aikana korjaantunut.

“Kuntien edustajien kanssa tiistaina 13.12. pidetyssä kokouksessa sovittiin linjaus, että kaikki kunnat sitoutuvat tarvittaessa 10 prosentin ylipaikkatilanteeseen, jotta akuuteinta ruuhkautumista voidaan helpottaa. Se on myös potilaiden ja läheisten etu”, tiedotteessa todetaan.

Myös Acuta ruuhkautunut

Tiedotteen mukaan myös Taysin päivystys Acuta on ruuhkautunut vuodepotilaista. Erityisesti niiden potilaiden hoitoajat ovat venyneet erittäin pitkiksi, jotka eivät ole kriittisesti sairaita.

Tiedotteessa muistutetaankin, että päivystykseen tulee hakeutua vain tilanteissa, jossa hoito ei voi odottaa oman terveysaseman aukeamista. Asukkaiden tulee olla ensisijaisesti yhteydessä oman kotikunnan terveyskeskukseen. Ennen Acutaan tuloa tulee soittaa päivystysavun numeroon 116117.