Vesi kantaa äänen kauas. Todistetusti huilumusiikki kiirii Kokemäenjoen uomaa myöten kevyesti Keikyän riippusillalta Äetsän voimalaitokselle saakka ja ylikin. Viime suvena juhannuksen tietämissä Miikka Suonpää ja Tuija Torpo loihtivat poikkihuiluillaan Nocturnen elämään kanssaihmisten iloksi ja ihmettelyn aiheeksi.
”Sillan kupeessa olevassa pienessä saaressa keskellä jokea soittelimme. Ehkä ensi kesänä uudestaan”, Tuija miettii.
Pehulan puukoulu on toiminut puolitoista vuotta treenipaikkana huilunsoitosta innostuneille Tuijalle, Irmeli Vähämäelle ja Miikkalle.
Kyseessä ei ole mikään tahansa harrastajakolmikko, vaan melkein eläkeläisten trio, joka soittajiensa etunimien alkukirjainten mukaan kantaa nimeä TIM.
”Kaksi eläkeläistä toistaiseksi, koska Irmeli ei vielä ole malttanut lopettaa työntekoa”, Tuija selventää.
Sastamalan Musiikkiopiston ja opettaja Katariina Välimäen yhdistämät soittajat tuumaavat yhdessä harjoittelemisen olevan niin hauskaa ja mukavaa, että useampi tunti vierähtää harrastuksen parissa aina nopeasti.
Nokkahuilusta poikkihuiluun
Huilun hyviin ominaisuuksiin kuuluu lumoavan äänen lisäksi soittimen koko. TIM-trio tietää, miten kätevää sitä on kuljettaa paikasta toiseen. Ja soitoksi voi pistää missä vain, vaikka piskuisessa Makkarasaaressa. Ulkona luonnossa soittaminen on ylipäänsä hieno kokemus.
Tuijan mukaan he eivät ole ainoat Kokemäenjoella musisoineet. Japanilaissyntyinen Huittisissa asuva taiteilija Tatsuo Hoshika tunnustaa myös kyseisen miljöön ainutlaatuisuuden ja on merkittävä henkilö Tuijan soittoharrastuksen alkamisen kannalta.
”Sain idean huilunsoittoon Tatsuon kuvataidekurssilla. Hän on myös taitava huilisti”, Tuija kertoo.
Sittemmin kannustusta ja opastusta tuli myös Kiikan torvisoittokuntaakin toisinaan johtavalta Sandy Ahjolta.
”Olen elävä esimerkki siitä, että aivan pystymetsästä ja vanhemmallakin iällä voi aloittaa soittamisen ja kehittyä siinä”, Tuija sanoo.
Irmeli on soittanut viime vuosina myös pianoa, Miikkalle se on tuttu jo lapsuudesta. Jälkimmäisen elämässä huilullakin oli sijansa, kunnes soitin joutui useamman vuosikymmenen tauolle.
He muistelevat Muistolan koulun entistä musiikinopettajaa ja koululaisorkesteria johtanutta Jaakko Hirvikangasta, joka sytytti kipinän soittamiseen.
”Huomattavasti kauniimmin nykysoittimeni soi kuin nokkahuilu aikoinaan”, Irmeli tuumaa.
Musiikki tekee hyvää
Sattumaa tai ei, TIM-trion jäsenet ovat kaikki toimineet terveysalalla: Miikka lääkärinä, Tuija leikkausosaston osastonhoitajana ja Irmeli edelleen psykoterapeuttina.
Tuija kokee kuvataiteen ja soittamisen täyttäneen työnteon loppumisen elämään jättämää tyhjiötä.
”Mitä minä puuhaisin kaiket päivät ilman näitä harrastuksia? Soittaminen aktivoi aivoja. Sormituksia kun mietin, käy päässä melkoinen vilinä.”
Musiikin vaikutusta ihmiseen on tutkittu ja sen voima todistettu, Irmeli toteaa. ”Jo pelkkä musiikin kuuntelu tekee mielelle hyvää. Eikä kyky oppia katoa mihinkään, oppiminen vain hidastuu iän myötä.”
”On ihana tunne, kun huomaa, että edelleen oppii vaan”, Miikka lisää.
Irmeli ja Tuija ovat huomanneet soittamisen inspiroivan ihmistä monella tapaa ja moniin asioihin. Oikeastaan kaikki luova toiminta ruokkii luovuutta ja tarjoaa väylän omien tunteiden käsittelyyn. Tuija on maalannut useita tauluja, Irmelin kynästä on syntynyt kaunokirjallisia tekstejä.
Nisse-polkalle pakit
Trion ensimmäinen yhteisesti harjoittelema ja julkisesti esittämä kappale oli Sininen ja valkoinen. Löytyykö kappalevalinnoista helposti yhteisymmärrys?
”Olemme erilaisia luonteita, mutta se tekee yhdessä soittamisesta mielenkiintoista”, Tuija sanoo.
”Miikka ja Tuija ovat näppäräsormisia, ja Miikka tykkää nopeista kappaleista. Minä olen sellainen tulkitsija ja pidän tunnelmallisista, isoista klassikoista kuten Ave Maria”, Irmeli kertoo.
Kaupungin some-kanavilla julkaistussa joulukalenterissa kolmikko soitti Heinillä härkien kaukalon.
”Nisse-polkkaa Irmeli ja Tuija eivät suostuneet harjoittelemaan”, Miikka Suonpää nauraa.
