
Kaksi vuotta Akaa-Volleyta luotsannut Olli Kunnari on solminut jatkosopimuksen mestaruusliigaseuran kanssa. Molemmat osapuolet ovat olleet tyytyväisiä joukkueen taipaleeseen liigassa.
“Viime keväänä saavutimme Ollin johdolla SM-pronssia. Nyt olemme sarjataulukon kakkosena ja matkalla helmikuun alun Suomen Cupin lopputurnaukseen. Ilman muuta meitä kiinnosti pitää Olli riveissä”, vakuuttaa Akaa-Volleyn puheenjohtaja Torsti Mahlanen seuran verkkosivuilla julkaistussa tiedotteessa.
Kunnari kertoo haluavansa kehittyä valmentajana.
“Valmentajan ammatissa on sama viehätys kuin urheilijankin; koskaan et ole valmis, vaan aina on parannettavaa. Ammattivalmentajatutkintoni on vielä niin nuori (2021), etten ole harkinnut kouluttautumista pidemmälle. Tiedän, että mahdollisuuksia on olemassa, mutta niiden aika ei ole vielä.”
Urheilun parissa Kunnari ei näe itselleen muunlaista roolia kuin valmentaminen.
“Onhan niitä erilaisia markkinointiin ja muuhun keskittyviä erikoistumiskoulutuksia, mutta ne eivät ole minua varten.”
Joku toinen saattaisi pitää Sastamalan ja Akaan välistä työmatkaa rasittavana. Kunnari suhtautuu asiaan toisin.
“Kun usein pelin jälkeen ajatus käy vielä kierroksilla ja ottelun tapahtumat pohdituttavat, ajomatkalla saan tyhjättyä kovalevyn. Kotiin saavuttua mieli on jo rauhoittunut eikä perheen tarvitse katsella kireähermoista isää.”
Olli Kunnarilla on plakkarissa yli 500 liigapeliä, vaikka hän pelasi ulkomailla seitsemän kauden ajan. Mies loisti yleispelaajan tontillaan uransa aikana myös Ranskassa, Puolassa, Kreikassa ja Turkissa. Sekä Ranskan että Puolan kovatasoisissa liigoissa Kunnari valittiin tähdistöön.
Suomessa Kunnari on valittu vuoden liigalentopalloilijaksi vuosina 2004, 2012, 2013 ja 2014. Kaiken tuon kruunuksi hänet äänestettiin koko 2010-luvun liigan mieslentopalloilijaksi.
Parin viikon päästä 41 vuotta täyttävä valmentaja pelasi urallaan yli 250 maaottelua.