Karkkuun avataan monikäyttöinen kylätila Otava – Kirjaston aukiolo laajenee kaupungin ja kyläyhdistyksen yhteistyöllä

Iloinen hulina täytti Karkun kirjaston. Kuva kirjastokarnevaalista vuodelta 2020: Kari Jokinen.

Karkun kylässä Sastamalassa juhlitaan Avointen kylien päivänä lauantaina 10. kesäkuuta kylätila Otavan avajaisia. Karkun kyläyhdistys Kyläntupa ry:n ylläpitämä kyläläisten yhteinen kokoontumispaikka avataan Karkun kirjaston yhteyteen.

Kesäkuusta lähtien kylätila Otava tarjoaa kaikille karkkulaisille mahdollisuuksia harrastamiseen, taidenäyttelyiden pitämiseen, yhdessä oleiluun, työskentelyyn ja opiskeluun, kokoustamiseen sekä erilaisten tapahtumien järjestämiseen. Tilassa toimii omatoimikahvila ja tarpeellisten tavaroiden lainaamo sekä lelulainaamo. Kylätilaan kuuluu myös etätyötila, jonka voi varata maksutta omaan käyttöön.

Kyläyhdistys toimii yhteistyössä Sastamalan kirjastotoimen kanssa: Karkun kirjastoa voi käyttää kirjaston aukioloaikojen lisäksi omatoimisesti lainausautomaatin avulla kun kylätila on avoinna. Yhdistys ja kirjasto järjestävät perehdytyksiä käyttäjille tilan ja laitteistojen käyttöön kesän ja syksyn aikana.

Tilassa on tehty kevään aikana kattava pintaremontti sähkötöineen, kunnostettu kalusteita ja asennettu uusia. Tilan uudistamisessa panostettiin viihtyisyyteen ja monikäyttöisyyteen sekä ekologiseen kestävyyteen: tilaan asennettiin energiatehokas ilmalämpöpumppu ja kalusteita ja sisustustarvikkeita hankittiin mahdollisuuksien mukaan käytettyinä. Kylätilan remontti on toteutettu Leader Joutsenten reitin tuella ja kyläläisten ahkeralla talkootyöllä.

Kylätila Otavan avajaisissa on ohjelmassa täytekakkukahvit, maljan kohotus ja puheita kello 12 alkaen. Esillä on kuva- ja videomateriaalia kylätilan remontin vaiheista. Samana päivänä Karkussa järjestetään myös perinteinen kirpputoritapahtuma Kirppu-Karkku kello 10-13 sekä Riihipuiston frisbeegolfradan avajaiset kello 13.

Karkun kylätila Otava sijaitsee Karkun kirjaston yhteydessä osoitteessa Maakunnantie 29.

Kuva Kylätila Otavasta: Ritva Lammi.