Keskustelu kannabiksen laillistamisesta huolestuttaa entistä käyttäjää

Auringonnousu Torreviejassa.

Maaliskuussa 2023 aamu valkenee värittäen taivaan hehkuvan oranssiksi. Meri kimmeltää ja kauempana ulapalla lipuu pieni purjevene. Hiekkarannalla japanilaismies tekee voimisteluliikkeitä kendo-harjoittelumiekan kanssa. Olemme Torreviejassa, Espanjassa, Playa de Los Locosin rantamaisemissa sijaitsevan asunnon parvekkeella. Tässä kaupungissa kohtaavat erilaiset kansallisuudet ja kulttuurit. Kuinka Kiikoisissa asuva pastori Veijo Heikkilä on päätynyt tänne turistipapiksi?

Se parveke, josta kaikki lähti liikkeelle, oli hyvin erilainen parveke kuin tämä, jossa nyt katselemme maisemia. Se oli itä-Helsingissä, narkomaanien käyttämän likaisen asunnon parveke. Ja Veijon elämän pysäyttävin kokemus tapahtui tuolla parvekkeella. Mennään ajassa yli kolmekymmentä vuotta taaksepäin – siihen hetkeen, jolloin kaikki sai alkunsa.

Sinä päivänä Veijo oli perimässä huumevelkoja. Takana oli jo vuosien huume-, rikos-, ja vankilakierre. Rahoja hän ei saanut, sen sijaan hän sai pahasti turpaansa. Kolme asunnossa majaillutta narkkaria hakkasivat hänet henkihieveriin. Veijo jäi makaamaan oman verilammikkonsa keskelle parvekkeelle, ja hänet valtasi voimakas kuolemanpelko.

”Mietin, että kuolenko siihen, nytkö se tapahtuu? Yhtäkkiä kuitenkin kaiken sen epätoivon ja pelon keskellä kuulin äänen, joka kysyi: Veijo, vieläkö minä saan muuttaa ja korjata sinun elämäsi? Tunnistin äänen Jumalan ääneksi”, Veijo kertoo. Edelleen tuon hetken muisteleminen saa hänen silmänsä kyyneltymään. Ääni oli tuttu lapsuudesta, Veijo oli uskovasta perheestä, mutta hyljännyt ne asiat ja lähtenyt aivan toisenlaiselle tielle.

Veijo on aina pitänyt reissaamisesta. Guadalestin vuorilinnoitus Espanjassa eteläisellä Costa Blancalla on näkemisen arvoinen paikka.

Veijo oli kokenut Jumalan kutsuvan häntä monta kertaa jo aikaisemminkin, mutta oli toistuvasti kääntänyt Hänelle selkänsä. Siinä hetkessä mies kuitenkin tajusi, että Jumala yhä rakasti häntä, ja että nyt on viimeinen mahdollisuus muuttaa kurssia elämässä. Ja kuin ihmeen kaupalla Veijo pääsi pakenemaan asunnosta. Tilaisuus siihen tuli yllättäen, kun pahoinpitelijät olivat siirtyneet keittiöön ja laittaneet vieläpä oven kiinni perässään.

Huumeluukusta kadulle päästyään Veijo pysäytti ohi ajaneen taksin. Taksikuski ei meinannut ensin huolia verta valuvaa, huonossa kunnossa olevaa miestä kyytiinsä. Mieli muuttui, kun Veijo sai soperrettua hätääntyneenä,

”Nyt on kyse elämästä ja kuolemasta.” Niinpä hän pääsi taksiin ja Töölön tapaturmakeskukseen ensiapuun.

”Kun lopulta pääsin pesulle ja sain puhtaat vaatteet ylleni tiesin, että elämäni tulee muuttumaan.”

Veijo ohjattiin Vapaaksi huumeista ry:n avun piiriin ja sieltä edelleen Hauholle kristilliseen Toivola-kotiin. Siellä hän sai apua ja tuli uskoon. Kaiken tämän tapahtuessa Veijolla oli vielä kolme vuotta vankilatuomioita istumatta. Puolisen vuotta Toivola-kodissa toivuttuaan hän lähti vapaaehtoisena suorittamaan tuomioita Köyliön varavankilaan. Veijo luki paljon raamattua ja hengellistä kirjallisuutta sellissään. Ja vaikka hän oli vankilassa, hän tunsi olevansa vapaampi kuin koskaan ennen.

Uskovat ystävät kävivät tervehtimässä Veijoa vankilassa ja toivat mukanaan uutta luettavaa. He lähtivät ajamaan myös armahdusanomusta hänen puolestaan. Silloinen kansanedustaja Vesa Laukkanen toimitti anomuksen eteenpäin presidentinkansliaan saakka. Muutos Veijon elämässä ja käytöksessä oli niin huomattava, että myös vankilan johto lähti puoltamaan hakemusta. Tapahtui ihme, presidentti Mauno Koivisto armahti Veijon kesken tuomion. Tällainen armahdus on äärimmäisen harvinaista. Veijo istui lopulta ainoastaan vuoden jäljellä olevista kolmesta vuodesta. Sitten hän pääsi vapaaksi. Kaikki se huolenpito ja tuki oli valtavan tärkeää uudella tiellä.

Talvikuukausinakin Torreviejassa kukkii kauniisti. Lämpötilat ovat vielä maltillisia. Silloin kaupungissa on rauhallista, varsinainen turistikausi alkaa vasta keväällä. Pätkä aurinkoisessa Espanjassa katkaisee mukavasti Suomen kylmää ja pimeää talvea.

Veijo alkoi kokea kutsumusta hengelliseen työhön ja Kelan uudelleenkoulutuksen kautta alkuperäiseltä ammatiltaan oleva kokki pääsi Suomen vapaakirkon teologiseen opistoon opiskelemaan pastoriksi. Valmistumisensa jälkeen hän on saanut toimia useiden suomalaisten vapaaseurakuntien paimenena. Kutsu on kuljettanut miestä myös ulkomaille. Veijo on toiminut muun muassa siirtolaispappina Vancouverissa Kanadassa hoitaen kolmea siellä olevaa suomalaista seurakuntaa. Edelleen hän kiertää julistajana Suomessakin eri seurakunnissa yli seurakuntarajojen muiden töidensä ohessa.

”Yhteiskristillisyys on minulle tärkeää, meillä on yhteinen usko ja tavoite”, painottaa Veijo.

Tehtäväkenttään pitkän uran aikana on kuulunut työtä myös vankien parissa. Omien kokemustensa kautta hänellä on erityinen kyky kohdata näitä ihmisiä. Työ on kaikkiaan ollut monimuotoista. Kouluissa Veijo on käynyt pitämässä paljon huumevalistustilaisuuksia. Tämänhetkinen keskustelu kannabiksen laillistamisesta huolestuttaa entistä käyttäjää.

”Siihen ei missään nimessä pitäisi lähteä, se on vaarallinen tie. Ei ole kauaa aikaa siitä, kun siunasin hautaan erään nuoren miehen yliannostuksen takia. Huumeita ei pidä millään tavalla suosia”, toteaa Veijo vakavana. Nykyään Veijon oma kotiseurakunta on Nokian vapaaseurakunta, jonka pastorina ja seurakunnanjohtajana hän on toiminut yli yli kuusi vuotta.

Palataanpa jälleen takaisin espanjalaiselle parvekkeelle. Pesti turistipappina Torreviejassa on kuulunut Veijon elämään sekin jo kuudentoista vuoden ajan. Joka vuosi kuukauden-parin jaksoina hän on toiminut suomalaisen vapaakirkollisen Costa Blancan Majakka-seurakunnan pastorina. Sen lisäksi hän on ollut kutsuttuna puhujavieraana myös kaupungin muissa suomalaisissa seurakunnissa, evankelisluterilaisessa ja helluntaiseurakunnassa.

Espanjassa on mielenkiintoisia kasvilajeja. Tässä puussa on liaanimaisia ilmajuuria.

Turistipapin elämä on ollut kiinnostava lisä reissaamisesta pitävälle miehelle. Ja katkaiseehan pätkä Espanjassa aina mukavasti Suomen kylmää talvea. Työ turistipappina on erilaista kuin tavanomainen seurakuntatyö.

”Ihmisiä tulee ja menee, koskaan ei tiedä, kuka seurakunnan ovesta tulee sisään. Ei ole sellaista pysyvää porukkaa”, Veijo luonnehtii.  Moni suomalainen Espanjassa aikaansa viettävä on suunnistanut Majakkaan nähtyään Suomen lipun liehuvan seurakuntatilojen oven päällä.

Veijon elämään on mahtunut monenlaisia vaiheita. Todella vaikeitakin. Kaikesta huolimatta hän on kokenut Jumalan olleen vahvasti mukana niissäkin.

”Uskoontulo ei tarkoita sitä, että elämästä poistuisivat kaikki vaikeudet. Niinhän se ei ole. Kuitenkin kaiken keskellä voi luottaa Jumalan yliluonnolliseen johdatukseen, apuun ja voimaan. Rukoukset kuullaan”, hän pohtii. Ihmeitä on miehen elämässä tapahtunut, moniakin. Yksi niistä oli Veijon paraneminen erittäin harvinaislaatuisesta silmälymfoomasta pari vuotta sitten.

Rantabulevardia Torreviejassa. Näillä kulmilla Veijo on kulkenut vuosittain jo kuudentoista vuoden ajan.

Silmäsyöpädiagnoosi oli shokki, mutta yhtäkään kokousta mies ei perunut.

”Jollakin tavalla kaikki järjestyi niin, että sädehoidoista ja muista tilanteista huolimatta sain jatkaa työtäni pastorina koko sen ajan. Ja minä paranin syövästä täysin, eikä se ollut levinnyt mihinkään muualle, vaikka kyse oli imusolmukesyövästä. Kiitän siitä Jumalaa, ihmisiä jotka jaksoivat rukoilla puolestani ja tietysti hyvää suomalaista terveydenhuoltoa. Syöpähoidot ovat kehittyneet valtavasti”, Veijo kertaa tapahtunutta. Silmäsyöpä löytyi tavallisen, kaihiin liittyvän rutiinitutkimuksen yhteydessä. Aivan yllättäin ja odottamatta.

”Ei ollut vielä minun aikani lähteä täältä, tehtäväni on vielä kesken”, hän ajattelee.

Veijo on kiitollinen siitä, että saa tehdä työtä, johon hänellä on kutsumus.

Pastorin työssä kohtaa paljon ihmisiä, ja usein hyvin vaikeitakin tilanteita ja elämän ongelmia käydään läpi. Työn vastapainoksi Veijo kaipaa omaa tilaa ja rauhaa. 

Toimitukselta:

Alueviesti sai taannoin useita hyviä hakemuksia avoinna olleeseen toimittajan tehtävään. Anne Heikkilä vakuutti meidät hakemuksen mukana tulleella näytejutullaan, jonka julkaisemme, vaikka se oli alun perin tarkoitettu vain näytejutuksi hakemusprosessin yhteyteen. Näytejutun Anne kirjoitti omasta aviomiehestään. Toimituksen mielestä juttu oli niin kiinnostava, että haluamme jakaa sen lukijoillemmekin.

  • sepekantonen

    Artikkeli toisintaa erittäin vahvasti virheellisiä käsityksiä kannabiksesta, räikeimpänä esimerkkinä on tämä lainaus: ”Siihen ei missään nimessä pitäisi lähteä, se on vaarallinen tie. Ei ole kauaa aikaa siitä, kun siunasin hautaan erään nuoren miehen yliannostuksen takia. Huumeita ei pidä millään tavalla suosia”,
    1. Siunattu henkilö ei 100% varmasti kuollut kannabiksen yliannostukseen.
    2. Tarkoittaako, samalla logiikalla, alkoholin ja tupakan laillisuus niiden suosimista?
    3. Käytön kriminalisointi pahentaa käyttäjien ongelmia, mutta ei saa heitä lopettamaan.
    4. Valtaosa kannabiksen käyttäjistä ei ole ongelmakäyttäjiä vaan tavallisia ihmisiä.
    5. Kannabiksen laittomuus on luonut järjestäytyneelle rikollisuudelle miljardien markkinat.

  • Tuntematon

    Sepe kantonen haluaa lisää mielenterveysongelmia kannabispsykooseina.

    • sepekantonen

      Kannatatko alkoholin laillisuutta? Omalla logiikallasi haluat siinä tapauksessa maksakirrooseja, perheväkivaltaa jne. Kaikilla päihteillä on haittavaikutuksia, sivistynyt yhteiskunta pystyy keskustelemaan ja punnitsemaan, miten ne voidaan minimoida.

  • Tuntematon

    Eli samalla logiikalla pitää sallia metamfetamiini fentanyyli opioidit kunhan käytetään sivistyneesti.

  • sepekantonen

    Miten niin?

    Sinulle tullee yllätyksenä esimerkiksi opioideja (fentanyyli on myös opioidi) käytettävän laajalti lääketeollisuudessa.

  • Jerry

    Mitä mahtaa kannabiksen käytön kannattajan päässä liikkua? Käsittämätöntä.
    Vai onko kyseessä puhdas trollaus? Ei kukaan voi olla tosissaan tuollaisessa asiassa.

Kommentointi ei ole käytössä.