Kun Punkalaitumen Illossa vuonna 1947 syntynyt ja nykyisin Naantalissa asuva Irja Aro-Heinilä kirjoitti keväällä ilmestynyttä kirjaansa ”Kun emme mitään muuta voi” (Warelia), hän hämmästeli miten paljon hänen sisältään kumpusi kiukkua ja epätoivoa naisiin kohdistuvan väkivallan vuoksi.
Kirjan tarina on mielikuvituksen tuottamaa, mutta kaikilla sen tapahtumilla on vankka todellisuuspohja. Aro-Heinilä on työskennellyt kahteen otteeseen lähetystyöntekijänä Afrikassa. Ensin Keniassa, jolloin mukana oli hänen koko perheensä, ja myöhemmin Tansaniassa monille sastamalalaisillekin tutussa Morogorossa evankelis-luterilaisen kirkon hiippakunnan naistyön johtajana.
”On selvää, etten olisi voinut kirjoittaa siitä, mistä kirjoitin, ilman omia kokemuksiani. Mielikuvitus on kuitenkin lennellyt kiivaasti, kun olen punonut juonta tuttuun ympäristöön”, Aro-Heinilä kertoo.
Kirjan synty oli Aro-Heinilän mukaan monipolvinen tapahtuma, jonka hän aloitti dekkarin kirjoittamisella.
”Esilukijoideni pyynnöstä, koska heidän mielestään tyttöihin kohdistuva silpominen ei sopinut mitenkään dekkariksi, kirjoitin kaiken uudelleen. Moneen kertaan kirjoitin, koska halusin opiskella samalla pitkää kirjoittamista, ja koska aihe ei niin vain luontunut uudelleen käsittelyyn”, hän taustoittaa.
Kerrottavaa riitti kolmeen kirjaan
Teksti syntyi kirjailijan mukaan helposti.
”Sitä tuli kevyesti ja pakottamatta. Kirjan henkilöt löysivät toisensa ja tapahtumat nivoutuivat toisiinsa. Kerrottavaa riitti jopa niin paljon, että oli kirjoitettava kolme erillistä kirjaa. Vieläkin enemmän haluaisin kertoa, mutta en tiedä, löytyykö lukijoita.
Haluaako kukaan hyvissä oloissa asuva ihminen lukea siitä, mistä kirjoitan”, Ao-Heinilä pohdiskelee ja kysyy, onko se meille suomalaisille liian rankkaa luettavaa.
”Me kun olemme tottuneet niin suureen sukupuolten väliseen tasa-arvoon.”
Aro-Heinilä toivoo ennen kaikkea, että hänen kirjansa osuisi terveydenhuollon parissa työskentelevien käsiin.
”Niin Afrikasta kuin muualtakin tulee Suomeen jatkuvasti enemmän naisia ja tyttöjä, jotka ovat joutuneet kestämään sukuelinten silpomisen. Lukuelämyksen lisäksi kirja kertoo maailmasta, josta meillä suomalaisilla on vain vähän tietoa. Samalla voi nähdä, miten vahvat ja voimakkaat naiset kannattelevat elämää”, Aro-Heinilä muistuttaa.
Kirjassa länsimainen nainen tutkii ympärileikkausta ja mahdollistaa tansanialaisten naisten itse kehittelemän hankkeen.
”Minusta tällainen väylä on selkeä ja hyvä. Myös tiedon jakaminen on tarpeellista, sillä yhä edelleen on niin, että tytöt eivät voi opiskella siinä missä pojat. Minun mielestäni suomalaiset ihmiset eivät saisi sortua välinpitämättömyyden kulttuuriin, jossa toistetaan sitä, miten jokaisen kansakunnan tulisi hoitaa itse omat asiansa”, Aro-Heinilä korostaa.
Kirja näyttää myös, miten ihmiset innostuvat ja lupaavat muuttaa tapojaan.
”Lupaavat liikoja. Sekin tulee kirjan lopussa esille samoin kuin se, että toisen päähenkilön tutkimus ei herätä Suomessa kiinnostusta. Aihe on liian kaukainen, liian outo ja kestämätön. Kauhuleffoja voidaan katsoa, mutta ei tyttöihin kohdistuvaa väkivaltaa. Niin se vain on. Ihmismieli on sellainen”, Aro-Heinilä tietää.
”Tyttöihin kohdistuva seksuaalinen väkivalta on seuraavan kirjani aihe”
Omassa työssään Afrikassa hänkin koki hetkellisiä onnistumisia, mutta kuten hän kirjassaankin kertoo, innostus hiipuu, kun mahdollisuudet haihtuvat, tukihenkilöt lähtevät pois, muuttavat muualle tai kuolevat.
Järkyttävintä tansanialaisessa maailmassa oli Aro-Heinilän mielestä naisten tietämättömyys omista oikeuksistaan. Jos he niistä tiesivätkin, mahdollisuuksia niiden saamiselle ei ollut.
”Kirja kertoo yli kahdenkymmenen vuoden takaisista oloista, nykyisistä en tiedä, mutta epäilen, että samaa rataa mennään. Tyttöihin kohdistuva seksuaalinen väkivalta on seuraavan kirjani aihe. Se kuuluu ehdottomasti järkyttävimpiin kokemuksiini.”
Aro-Heinilä on saanut kirjastaan pelkästään myönteistä palautetta ja kiitosta sujuvasta kerronnasta. Myös kirjan aihetta on kiitetty kiinnostavaksi, mutta nämä kiitokset ovat tulleet henkilöiltä, joita Afrikka kiinnostaa.
”Mitä mahtaa sellainen ihminen ajatella, jolla ei ole aiemmin ollut kuin ohut kosketus afrikkalaisuuteen”, hän pohtii.
Aro-Heinilä vierailee Vanhan kirjallisuuden päivien kirjailijalavalla perjantaina 30.6. kello 12.30.
”Toivon tapaavani ihmisiä, jotka ovat ostaneet tai ovat ostamassa kirjaani, sillä eihän kirja ole mitään, ellei sitä osteta, lueta ja suositella muillekin luettavaksi. Toivon, että saan kirjoittaa paljon nimmareita juuri hankittuun kirjaani”, Irja Aro-Heinilä sanoo.
Irja Aro-Heinilä on teologian tohtori, jonka väitöskirjan aiheena oli naiskuva ja naisen rooli Hilja Haahden tuotannossa. Hän on myös kirjoittanut kirjan Hilja Haahden elämästä (SLS, 2007). Aro-Heinilän kirjalliseen tuotantoon kuuluu tämän lisäksi romaaneja, runokirjoja, murrekirjoja ja lastenkirjoja.
Mitä kaikkea Vammalan ammattikoulun pihalla sijaitsevan kirjateltan kirjailijalavalla tapahtuu? Lue tästä:
Perjantaina 30.6.
12.00 Ilona Tomi: Tapahtukoon sinulle sinä
12.30 Irja Aro-Heinilä: Kun emme mitään muuta voi
14.00 Pertti Rajala: Helmi Haapasen kapinakirja
14.30 Antti Poikelus: Hotellimuistelmat
15.00 Ritva Ylönen: Järjellä ja tunteella – Laura Harmajan traaginen elämä
Järj. Vanhan kirjallisuuden päivät ja Warelia. Haastattelijoina Warelian kesätyöntekijät Maria Rautanen ja Peppi Salonen. Ritva Ylöstä haastattelee Saima Harmaja -seuran puheenjohtaja Päivi Istala.
Lauantaina 1.7.
12.00 Jonimatti Joutsijärvi: Mirkka Rekola
12.30 Virpi Hämeen-Anttila: Vapauden vahdit
13.00 Jukka-Pekka Palviainen: Hoida homma, Kosonen
13.30 Erkki Vettenniemi (toim.): Peli pakkasen kanssa
14.00 Tero Vesterbacka: Suomen historiaa silmien tasalta
14.30 Perttu Immonen: Suomalainen historia
Järj. Suomen Kirjainstituutti, Vammalan lukio ja Vanhan kirjallisuuden päivät. Haastattelijoina Vammalan lukion opiskelijat Hertta Hongisto, Petra Lankinen ja Joonas Huhtivuo.
