
Leader Joutsenten reitille syntyy uusia hankkeita. Yhdistyksen hallitus käsitteli kokouksessaan ennätykselliset 24 hakemusta.
Rahoitukselleen puollon sai Sastamalasta, Huittisista, Punkalaitumelta ja Hämeenkyröstä yhteensä kaksikymmentä hanketta. Neljä hakemusta hylättiin. Lisäksi hyväksyttiin kaksi Seniori-Leader-hanketta.
Hankkeita Sastamalasta, Huittisista ja Punkalaitumelta
Yhdistysten hankkeilla kokoontumispaikkoihin kohennuksia ja kiertotaloutta
Sastamalassa Kiikan Jokisivun kyläseura investoi Lauttapirtin kehittämiseen Kokemäenjoen rannassa. Yli satavuotias lossivahdin talo on toiminut kylän yhteisenä kokoontumispaikkana ja kesäkahvilana. Lauttapirtin katto korjataan ja terassi laajennetaan. Esteetöntä liikkumista helpottamaan rakennetaan invaluiska ja sisätiloihin inva-wc.
MTK-Vammala kehittää investointihankkeessaan Houhajärven rannassa sijaitsevan Sahrapirttinsä toimintaa. Kokous- ja juhlapaikka on paitsi tuottajien myös muiden paikkakuntalaisten ja kauempaakin tulevien aktiivisessa käytössä. Hankkeessa parannetaan Sahrapirtin energiatehokkuutta, kunnostetaan uimarantaa, uusitaan laituri, rakennetaan rantalentopallokenttä sekä hankitaan SUP-lautoja ja kanootteja.
Huittisten Yrittäjien investointihankkeessa hankitaan Huittisten monipuolisen tapahtumatuotannon tueksi siirrettävä esiintymislava. Paikkakunnalla järjestetään paljon tapahtumia, jotka vetävät jopa tuhansia kävijöitä. Tapahtumien järjestämisen vaatimukset ovat kasvaneet, esimerkiksi turvallisuusvaatimukset ja esiintyjien vaatimukset. Siirrettävä esiintymislava on paikallisten yhdistysten ja muiden tapahtumajärjestäjien käytettävissä, ja se lisää myös Huittisten Elämystorin tapahtumatarjontaa.
Korkeakosken Seutu edistää kiertotaloutta ja kestävää kehitystä rakentamalla jätteiden aluekeräyspisteen kylän keskeiselle paikalle osoitteeseen Korkeakoskentie 251. Paikalle on tulossa metallin, muovin, lasin, kartongin ja paperin keräysastiat.
Yritysten hankkeilla kansainvälistymistä ja uusia palveluja
Sastamalassa Ekojärven maatila investoi kotieläinpihansa kahvilatoiminnan kehittämiseen. Tilan vanha hirsinen päärakennus on ollut tyhjillään ja käyttämättömänä useita vuosia. Nyt tiloihin saneerataan kesäkahvilan tuotteiden valmistamiseen tarkoitettu keittiö ja asiakaspaikkoja. Tiloista tehdään samalla esteettömät. Kotieläinpiha ja kesäkahvila tuovat Ekojärvelle paljon kävijöitä myös seutukunnan ulkopuolelta. Maatilan toisessa hankkeessa brändätään tilan kasvattaman ylämaankarjan lihan suoramyyntiä ja luodaan tuotteille yhteinen ulkoasu.
Riemu Designin kehittämistuella autetaan yrityksen kansainvälistymistä. Yritys on suunnitellut ja valmistanut autopienoismalliharrastukseen omaa tuotemerkkiä käyttävän tuotesarjan nimellä Highlight Model Studio. Valikoimassa on yli 70 tuotetta, joita myydään verkkokaupasta ympäri maailmaa. Tuotteilla on jälleenmyyjiä USA:ssa, Euroopassa ja Aasiassa.
Muovialan yritys SP Polymeeri investoi ruiskuvalukoneeseen. Hankinta parantaa yrityksen energia- ja kustannustehokkuutta automaation avulla sekä parantaa tuotantokapasiteettia luoden myös uusia työmahdollisuuksia.
HL Work investoi uuteen pajarakennukseen Kallialassa. Yritys toteuttaa tarkkuutta vaativia metallisepäntöitä 3D-mallinnuksen, tulostuksen ja metallin valamisen kautta. Yrityksen toisessa hankkeessa suunnitellaan kehittämistuella verkkokauppa.
Kauppahuone Soinisen kehittämistuella suunnitellaan uusi tuoteryhmä ja siihen liittyvä asennuspalvelu. Yritys valmistaa aitoja, portteja ja kaiteita.
Sanna Murtojärven yritystoiminnan kokeilutuella selvitetään henkilöstöjohtamisen asiantuntijayrityksen perustamisedellytyksiä.
Minna Häsäsen käynnistystuella perustetaan osa-aikainen yritys Mouhijärvelle. Se tarjoaa muun muassa erilaisia kädentaidon kursseja.
Huittisissa toimiva erikoiseläinlääkäripalvelu Ennansilmä laajentaa toimintaansa ja investoi silmäklinikan koneisiin ja laitteisiin. Vastaanotto palvelee lemmikinomistajia laajasti etenkin Turun, Tampereen, Rauman, Porin ja Forssan seuduilta. Yrittäjällä on ensimmäisenä Suomessa eurooppalainen erikoiseläinlääkärikoulutus, joka on erikoisalan korkein koulutus. Klinikka tarjoaa etäkonsultaatio- ja jatkokoulutuspalveluja myös ulkomaille. Yrityksen toisessa hankkeessa suunnitellaan kehittämistuella muun muassa ajanvaraus- ja potilastietojärjestelmä.
Hinauspalvelu Ojala investoi hallinta- ja ohjainlaitteiden säätämiseen käytettäviin korjaamolaitteisiin. Ajoneuvotekniikan kehittyminen vaatii korjaamolaitteiden ja -ohjelmistojen jatkuvaa kehittämistä. Investoinnilla tavoitellaan 25 prosentin kasvua liikevaihtoon, mikä mahdollistaisi myös yhden uuden työpaikan syntymisen viisi henkeä työllistävään yritykseen.
Punkalaitumelle perustetun uuden yrityksen Pimpernel Rockfieldin käynnistystuella selvitetään uuden liiketoiminnan mahdollisuuksia Porttikallion urheilukeskuksen alueella.
Sastamalaan, Huittisiin, Punkalaitumelle ja Hämeenkyröön puollettujen hankkeiden yhteenlasketut kustannukset ovat 478 000 euroa. Julkisen tuen osuus on 39 prosenttia. Hankerahoituksen viranomaispäätökset tekee Pirkanmaan ELY-keskus.
Seniori-Leader-hankkeilla tukea tapahtumajärjestämiseen ja juhlakonserttiin
Sastamalassa Eläkeliiton Mouhijärven yhdistys hankkii kokoontumispaikkaansa Uotsolan Järjestötuvalle videoprojektorin ja kannettavan kaiuttimen. Yhdistys järjestää yli 350-päiselle jäsenkunnalleen kymmeniä tapahtumia ja tilaisuuksia vuosittain, joissa hankinnan jälkeen saadaan paremmin kuva näkyviin ja ääni kuuluviin. Seniori-Leader-tuki hankinnalle on 800 euroa.
Punkalaitumella toimiva kuusihenkinen Lauluryhmä KuusVeisaa esiintyy muun muassa juhlissa, kirkossa ja vanhushuollon laitoksissa. Lauluryhmä järjestää kymmenvuotisjuhlakonsertin 17. maaliskuuta. Seniori-Leader-tuki konsertin suunnitteluun, valmisteluun ja järjestämiseen on 800 euroa.
Joutsenten reitin hallitus käsittelee hankehakemuksia seuraavan kerran tiistaina 13. helmikuuta. Hakemusten jättämisen takaraja on perjantai 2. helmikuuta kello 12.