
Marju Inkinen Sastamalasta on mukana Nelosen uudella The Voice of Finland -kaudella. Tieto kisaan mukaan pääsystä oli Inkisen mukaan ”tajunnanräjäyttävää”. Asian sai julkistaa virallisesti tänään.
”Olin käynyt jo kerran aikaisemmin Ääni ratkaisee- osiossa – itse asiassa kymmenen vuotta sitten, mutta silloin vielä homma ei natsannut. Nyt ajatellen en ollut siihen vielä silloin kypsä”, Inkinen ajattelee.
Unelmaa osallistumisesta hän on ensimmäisen kerran jälkeen kuitenkin vielä kypsytellyt ja välillä kokonaan haudannutkin.
”Viime talvena minulla oli terveyden kanssa huolta, vakavan sairauden pelkoa. Kun sitten sainkin puhtaat paperit, eikä epäiltyä vakavaa sairautta ollutkaan, ajattelin, että unelmia pitää toteuttaa niin kauan kuin elää”, nyt 53-vuotias Inkinen kertoo.
Ja niinpä viime kesänä Vammalan Pancho Villassa työskentelevä Inkinen lähetti työnantajansa Ida Lehtisen kannustamana hakuvideon.
”Teimme sen hassun hauskan videon yhdessä Idan kanssa ja se kuvattiin Nokian Pancho Villassa.”
Videon perusteella Inkinen tuli valituksi Ääni ratkaisee -osioon.

Lokakuussa alkoivat kuvaukset.
”Ääni ratkaisee- jakso kuvattiin Porvoon Taidetehtaalla. Ja siitä se sitten lähti. Televisiossa näytetään mun veto Nelosella 18. helmikuuta”, paljastaa Inkinen.
Inkiselle musiikki on intohimo, terapiaa, josta hän ammentaa voimaa ja se ”oma juttu”. Hän on pitänyt laulamisesta aina. Jo viisitoistavuotiaana hänellä oli oma rokkibändi.
”Olin bändin basisti ja laulaja.”
Rock-musiikki on Inkisen omin genre ja laulutaitojaan hän on käynyt hiomassa laulutunneilla.
”Joskus parikymppisenä kävin Laulukoulu Prestossa Päivi Vahela-Nykäsen opissa. Siellä hiottiin virheitä pois, ja se oli laulutekniikalle tärkeää”, Inkinen sanoo.
Kotijoukot kannustavat laulajaa.
”Minulla on kolme aikuista lasta ja he kaikki ovat vahvasti tukena ja apuna.”
Alueviestin lukijoillekin hänellä on terveisiä:
”Seuratkaa Marjun Voice-matkaa tv:stä.”