Taina Niemen rakkaus ryijyihin syttyi jo pikkutyttönä.
”Äiti kutoi ja innostuin siitä itsekin. Jo lapsena loin loimia ja paukutin kangaspuita. Äiti kannusti, ja antoi minunkin tehdä. Se oli iso juttu”, muistelee Niemi, jolle käsitöistä tuli myös ammatti.

”Käsityöpuolella olen ollut koko ikäni. Kun harrastuksesta tulee työ, se on luksusta.”
Näppärä nainen on saanut siirtää tietojaan ja taitojaan eteenpäin.

”Ensin olin kotiteollisuusyhdistyksessä töissä, sen jälkeen siirryin kansalaisopistopuolelle. Kansalaisopistolla vedin ensimmäisen ryijykurssini vuonna 1979”, edelleen kursseilla sekä Sastamalassa että Porissa käsityöharrastajia opettava Niemi kertoo.

Itse hän ei enää juurikaan kangaspuilla kudo – vaikka sellaiset kotona Kiikoisissa ovatkin.
”Olen siirtynyt pelkästään opettamaan, teen itse pienempiä käsityöhommia. Kenelläkään ei ole varmaan keskeneräisenä niin montaa eri tekniikalla tehtyä käsityötä kuin minulla. Tuohityöt innostavat tällä hetkellä erityisesti”, naurahtaa Niemi.

Ryijyillä on pitkät perinteet suomalaisessa käsityökulttuurissa.
Ne on tehty käyttöön, mutta samalla ne ovat kansantaidetta.

”Tämä alue on vahvaa ryijyseutua, jolla on pitkät perinteet”, Niemi kertoo.
Ryijyt ovat kestäviä käyttötekstiileitä, ensimmäiset ryijyt on valmistettu saaristolaisveneisiin ja rekipeitoiksi.
”Aluksi mallit ovat olleet hyvin yksinkertaisia. Ryijyjen tärkein tarkoitus on ollut lämmittää, ja siinä ne ovatkin erinomaisia”,

Niemi kertoo.
Villasta valmistetut ryijyt eivät kaipaa edes pesua.
”Niitä ei edes tulisi mielellään pestä. Villa materiaalina on sellainen, että se puhdistuu itsekseen. Lumipesua tosin suosittelen – tänä talvena hyviä lumipesupakkasia on ollutkin. Tärkeää on jäähdyttää ryijy ennen kuin sen vie lumihankeen, suoraan huoneenlämpöisenä lumeen vietynä se kastuu”, neuvoo Niemi. Hän itse pesee ryijyt lumessa kääntäen niitä välillä.

”Heitän ropistellen lunta päälle. Nämä ovat vanhoja hoitosysteemejä. Lumipesussa värit kirkastuvat, peite puhdistuu, tuulettuu ja nukat asettuvat nätisti.”

Vanhojen ryijyjen kuvioinneista voi päätellä, miltä seudulta ne ovat peräisin.
”Monet mökin mummot ovat olleet ihan mielettömiä taitajia, kuvioinnit ovat todellista kansannaisten taidetta”, ihailee Niemi.

Tietyt kuviot olivat suosittuja ja ne levisivät talosta toiseen. Malleja kopioitiin.
”Toisinnot kertovat hienoa tarinaa siitä, kuinka on otettu mallia vaikkapa naapurin tekemästä ryijystä ja tietty kuviointi on lähtenyt leviämään seudulla. Niistä voikin aika tarkkaan päätellä, miltä alueelta ja jopa paikkakunnalta ryijy on kotoisin”, Niemi tietää.

Ryijyt on tehty alun perin tehty käytettäviksi, mutta myöhemmässä vaiheessa niitä alettiin ripustamaan myös seinille sisustuselementeiksi.
”Ne on kuitenkin tehty alkujaan peitoiksi, ei seinäkoristeiksi”, Niemi painottaa.
Ryijyn alla on todella lämmin, rakenne ja villa materiaalina takaavat sen.

Peitto on myös mukavan painava.
”Ryijyt ovat entisajan painopeittoja.”

Ryijyjen kutominen kiinnostaa myös nuorisoa.
”Kursseilla käy kaiken ikäisiä, nuoriakin on mukana”, iloitsee Niemi.

Kursseilla ryijyjä tehdään valmiista malleista tai ihan omankin mallin voi suunnitella.
”Ryijyharrastajina on myös miehiä ja pariskuntia. Joillekin pareille se on yhteinen mukava harrastus. Lapsuudesta muistan, kuinka äiti kutoi ja isä teki ryijyyn nukat”, Niemi sanoo.

Kursseilla käsitöistä kiinnostuneet kohtaavat, ja siellä näkee myös toisten tekemisiä. Se motivoi.
”Moni oppii tavallisen äkkiä, ja porukasta saa tsemppiä.”

Taina Niemi on perustanut Facebookiin ryijyryhmän, jossa on nykyään yli 24 800 jäsentä.
Niemi on ryhmän ylläpitäjä, mutta aktiivinen ryhmä työllistää ja hänen apunaan ylläpidossa on ystävä Sinikka Lakkinen.

”Joka päivä mukaan liittyy uusia jäseniä. Ryhmässä kohtaavat alan harrastajat, mukana on myös konservaattoreita ja museoalan ammattilaisia. Ryhmän kautta tieto kulkee nopeasti”, Niemi kertoo.

”Siellä kohtaavat myös ostajat ja myyjät – moni ryijy on säästynyt kaatopaikalta ryhmän ansiosta. Jopa jokunen 1700-luvulta peräisin oleva aarre on tullut vastaan ja jotkut ovat päätyneet käsityömuseoonkin ja monet saaneet uuden hyvän kodin.”