
“Tänäänkin tosiaan on onnenpäiväni, sen näkee selvästi”, Lauttakylän koulun rehtori Maarit Malmberg lainasi Peppi Pitkätossua juhlapuheessaan.Maanantaina aamulla kello 8.20 Huittisten torin kulmalla kävi kuhina. Pieniä koululaisia suurine reppuineen kiiruhti joka suunnasta kohti uutta Lauttakylän koulua.
Kymmenen vuoden odotus oli viimein tulossa päätökseen, kun Lauttakylän koulun oppilaat pääsivät palaamaan väistötiloista uuteen, upeaan koulurakennukseen.
“Huojentunut ja helpottunut”, Lauttakylän koulun rehtori Maarit Malmberg summasi tuntemuksensa juuri ennen ensimmäistä koulun kellojen pärähdystä.
“Olin ihan tippa linssissä, kun ajoin aamulla pimeän ja kovin harmaan väistörakennuksen ohi tänne valoisaan ja värikkääseen kouluun.”
Rehtorin mukaan takana on tiukka muuttorutistus, mutta oppilaat pääsivät hiihtoloman jälkeen valmiiseen kouluun.
“Toiminta hakee vielä jonkin aikaa uomiaan, mutta muuttolaatikot on purettu ja tästä on hyvä aloittaa.”
Ensimmäinen ja vielä toinenkin koulupäivä käytetään kouluun tutustumiseen, mutta Malmberg uskoo, että jo keskiviikkona oppilaat ovat takaisin kiinni arjessa.


Kun Loiman koulusta Lauttakylän kouluun ensi syksynä siirtyvät oppilaatkin ovat ennättäneet pikkubussilla koulun pihalle, on virallisen avaushetken aika.
Malmberg muistuttaa avajaispuheessaan, että koulu on juuri näitä oppilaita varten suunniteltu ja tehty ja ohjeistaa lapsia kohtelemaan sitä kuin ystävää.
Juhlallisuuksien jälkeen on päivän jännittävin hetki, aika astua sisälle kouluun ja nähdä oma luokka.
Opettaja Helena Kaasalainen nostaa 1.-2. luokkalaisten solun ovella ilmaan ensimmäisen yksinäisen repun, mutta omista löytyy onneksi nopeasti.
Ensimmäistä luokkaa opettava Johanna Teinonen kertoo, että heti ovesta sisään astuessa alkaa uudenlainen arki. Kengät jätetään kenkäeteisessä oleville hyllyille ja sen jälkeen suunnataan ovelta oikealle kohti pitkää naulakkorivistöä.



Nimetyt paikat löytyvät nopeasti ja vaatteet riisutaan reippaasti. Sen jälkeen kuljetaan jonossa läpi solun yhteisen olohuoneen kohti kulmassa olevaa luokkaa.
“Wau, täällä on pyörivät tuolit”, Jukka riemuitsee ja ottaa ensimmäiset kunnon kierrokset.
Teinonen pyytää liki kahtakymmentä oppilasta hiljentymään ja tuolien kierroksetkin pysähtyvät.
Eniten mielenkiintoa omassa luokassa herättää älytaulu, johon jokainen haluaisi jo päästä kirjoittamaan.
“Varmasti pääsette kaikki tämän viikon aikana”, Teinonen lupaa.
“Oooo” luokasta kuuluu, kun opettaja näyttää, miten kättä saa käytettyä pyyhekumina.
“Me opettajat ollaan näistä yhtä innoissaan kuin te oppilaat”, Teinonen naurahtaa.

Ensimmäinen tunti on ohi hujauksessa ja kellot kumisevat välitunnille.
“Ihan niin kuin kirkossa”, Adela ihmettelee.
Välitunnin jälkeen Teinonen avaa luokan perältä oven toisen ekaluokan puolelle. Opettaja Tuire Ruusumaa kurkistaa iloisesti oviaukosta ja lupaa, että jonain toisena päivänä kaikki haitariovet avataan ja luokat yhdistetään. Nyt on kuitenkin aika laulaa syntymäpäiväsankari Petterille.


Kun oman luokan tutut ja uudet jutut on tutkittu, on aika lähteä kierrokselle koko kouluun.
“Voiko tässä joskus viettää aikaa”, Veeti varmistaa solun olohuoneessa, josta lapset löytävät mukavia istumapaikkoja sohvilta ja raheilta.
“Onpa hurjan paljon vessoja, aika siistiä”, lapsiryhmä hämmästelee siirtyessään kohti ruokalaa.
Koulun kirjaston kirjoista ja uutuuttaan kiiltävästä ilmakiekkopelistä on vaikea pitää sormia irti, mutta Teinonen vakuuttaa niidenkin tulevan tutuksi aivan pian.


Tahto Areenan pienessä kahviossa ruokailemaan tottuneille lapsille suuri ruokala aiheuttaa hämmennystä.
“Tulee ihan nälkä, kun täällä haisee niin herkulliselta”, Richard sanoo.
“Eikö täällä pitänyt olla neljä ruokajonoa”, Vertti ihmettelee, mutta huomaa pian, että ruoan ottaminen onnistuu molempien linjastojen molemmilta puolilta.


Selvästi eniten kysymyksiä herää teknisentyön luokassa.
“Mitä tuolla kuumakäsittelyhuoneessa tehdään”, Veeti tahtoisi jo tietää.
Kuvataideluokan värikkäät maali- ja paperivarastot saavat aikaan ihastuneita henkäyksiä.
“Vielä ei tiedetä, tullaanko ekaluokkalaisten kuvistunnit pitämään täällä, omassa luokassa vai molemmissa”, Teinonen kertoo.
Lyhyt pyörähdys tehdään tietysti myös 3.-4. luokkalaisten, 5.-6. luokkalaisten ja Lautta-ryhmien soluissa.
“Nyt on ihan ainutlaatuinen hetki, sillä pääsette käymään siellä, minne lapsilla ei ole yleensä lupa tulla: opehuoneeseen”, Teinonen paljastaa.
Tarkat silmät erottavat kahvintuoksuisen tilan pöydältä herkkuja.
“Täällä on karkkia”, Veeti huomaa.

Sidi tietää, että musiikkiluokka löytyy yhteiseen aulatilaan vaaleanpunaisten ovien takaa avautuvalta näyttämöltä.
“Nämä rappuset on tarkoitettu istumiseen”, hän selventää ryhmän siirtyessä takaisin kohti omaa solua.
“Ihan sekava koulu”, naulakolta kuuluu huokaisu, kun lapset pukeutuvat välitunnille.




Käsiäänestyksessä uusi koulu saa kuitenkin täydet pisteet, jokainen Viuhtit-ryhmän ekaluokkalainen on sitä mieltä, että uusi koulu on maailman paras.
Jadessa kuitenkin arvelee, että saattaa vielä joskus ikävöidä vanhaan kouluun.
“Vaikka on tämä hiukan parempi.”
Emman ja Veetin mielestä parhaalta uudessa koulussa näytti liikuntasali, Vertti on ilahtunut isosta ruokalasta, Erikasta parasta oli uusi välituntialue ja Adelan mieleen jäi yläkerrassa oleva iso shakkilauta.
Itse asiassa uusi koulu näyttää niin hyvältä, että useampikin lapsi haaveilee viikonlopun viettämisestä siellä.
Kun opettaja harmittelee, että koulun ovet pidetään viikonloppuisin lukittuna, ideoivat lapset aivan uuden konseptin.
“Pidetään joku päivä sellainen 1. luokkalaisten huvimaa, että me saamme vapaasti kokeilla kaikkia näitä kivoja juttuja ja opettajat voivat juoda kahvia opehuoneessa.”
“Kuulostaa kieltämättä hauskalta ajatukselta”, Teinonen lupaa jättää hautumaan.
Onnea uuteen kouluun. Vähän kyllä pistää miettimään ainakin nuo pyörivät tuolit….onkohan ihan loppuun saakka aateltu hankinta?