Monitehopiilolinsseistä apua ikänäköön – “Kätevä ja huomaamaton vaihtoehto silmälaseille”

Outi Nyyssönen kehottaa kokeilemaan rohkeasti piilareita.

Siinä vaiheessa, kun pienempään präntättyä tekstiä pitää alkaa pitää loitompana, että näkisi lukea – on useimmiten kysymys iän mukanaan tuomasta lähinäön heikkenemisestä, eli ”ikänäöstä”.

”Monitehopiilolinssit on hyvä vaihtoehto silmälaseille. Erityisesti, kun on suurempia voimakkuuksia, piilolinsseissä on vähemmän moniteholinssien tuomaa vääristymää”, perustelee optometristi Outi Nyyssönen.

Piilolinsseistä hän luettelee muitakin hyviä puolia.

”Näkökenttä on laajempi. Ne eivät myöskään huurustu, ja ovat näppärät esimerkiksi monissa urheiluharrastuksissa, joissa tavalliset lasit voivat tuntua epäkäytännöllisiltä. Piilolinssien kanssa voi käyttää myös suojalaseja – ja tietysti aurinkolaseja.”

Hyvin toimivat piilolinssit ovat silmissä huomaamattomat, vaivattomat ja käytössä mukavat. Jokainen kokee asiat eri tavalla, mutta useimmiten oikeanlaiset linssit eivät silmissä ”tunnu miltään”.

Niiden olemassaoloa ei edes huomaa – paitsi että näkee hyvin.

”Materiaalit ovat kehittyneet koko ajan, linssit ovat entistä pehmeämpiä, miellyttävämpiä ja hengittävämpiä. Optikko auttaa valitsemaan juuri oikeantyyppisen linssin”, Nyyssönen kertoo.

Piilolinssi on pieni – silti siihen voidaan tehdä erilaisia hiontoja.

Kuinka ihmeessä pienen pienestä ”muovinpalasta” voidaan saada monitehoiset?

”Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, valmistusvaiheessa piilolinssin pintaan tehdään hiontoja. Monitehopiilolinsseissä on kahdenlaista rakenneratkaisua, ja samaan linssiin saadaan sama näönkorjaus kuin silmälaseihinkin”, Nyyssönen paljastaa.

Vaikka ei olisi aiemmin ollut ”piilarien” käyttäjä, Nyyssönen rohkaisee kokeilemaan linssejä siinä vaiheessa, kun monitehot alkavat tulla ajankohtaisiksi.

”Perinteisillä monitehosilmälaseilla monet saattavat kokea vääristymiä – suorat viivat ovat vinoja, ja saattaa tulla tunne, että maailma keinuu. Kun silmät tottuvat laseihin, nämä voivat tasoittua tai jäädä pois. Joidenkin kohdalla tottuminen moniteholaseihin on kuitenkin vaikeaa, vaikkakin parhaisiin moniteholinsseihin on helpompi tottua ”, Nyyssönen linjaa.

Monitehopiilolinsseillä tämänkaltaisia ongelmia ei esiinny.

”Kannustan myös monitehosilmälasien käyttäjiä kokeilemaan piilareita, eihän siinä mitään menetäkään. Monet ovat olleet erittäin tyytyväisiä.”

Jokaisella piilolinssejä käyttävällä tulee olla myös sankalasit. Kuvituskuva: Alueviestin arkisto

Monitehopiilolinssien joissakin malleissa lähinäkövahvuudet ovat linssien ulkoreunoilla, ja kaukonäkö keskellä. Muitakin ratkaisuja on olemassa.

Mitään selkeää rajaa ei kuitenkaan linssien läpi katsellessa huomaa. Näkö tarkentuu automaattisesti eri etäisyyksille.
Nyyssönen muistuttaa piilolinssien käyttäjiä hygienian tärkeydestä.

”Kädet tulee pestä huolella ennen linssien käsittelyä. Käsien kautta pöpöt kulkeutuvat”, optometristi muistuttaa.

Kuukausilinssien käyttäjillä myös linssien puhdistaminen on tärkeää. Päiväkäyttöiset linssit sen sijaan ovat aina steriilit – ne kun ovat aina uudet, ja heitetään päivän päätteeksi roskikseen.

”Paljon käyttävillä kuukausilinssit tulevat edullisemmaksi, ja monitehot ovat hieman kalliimmat kuin yksitehopiilarit.”
Käyttipä mitä piilolinssejä tahansa, välipäivien pitäminen on tärkeää silmien terveyden kannalta.

”Silloin silmä pääsee hengittämään ja lepäämään, eli perinteiset sankalasitkin kyllä tarvitaan. Jos silmissä on tulehduksia tai muita sairauksia, linssejä ei tietenkään saa käyttää.
Oikein käytettyinä ja hoidettuina piilolinssit ovat kuitenkin hyvä ja turvallinen vaihtoehto”, Nyyssönen vakuuttaa.