Seuraan illallisen jälkeen edelläni kulkevaa, taskulampulla polkuani valaisevaa maasai-miestä takaisin kohti teltta-asumustani. Olen Tansaniassa, Ikoma Wild Campissa Serengetin kansallispuiston kupeessa, ja liikkuminen pimeän aikaan on kielletty ilman saattajaa. Yöllä peiton alla, ympäröivän villin luonnon ääniä kuunnellessani  ymmärrän miksi pimeän tultua ei saa liikkua yksin.

Erotan jostakin kauempaa ainakin norsujen töräyttelyä hyeenoiden ulvomista ja leijonien karjahduksia. Olen lukenut, että savannilla leijonan karjahdus saattaa kuulua jopa 8 kilometrin päähän.  Ja mikä mahtoi olla se ihan telttani läheltä kuulunut rasahdus, johon heräsin aamuyöllä?

En laske telttakangasta verkkoikkunoiden suojaksi yöksikään, sillä haluan nähdä sängystäni auringon ensi kajon heti herätessäni. Aamukuuden aikaan ryntäänkin yöpaidassa ja kamera kädessäni ulos teltan oviaukosta. Taivaan värit ovat maagiset: keltaista, punaista ja lilaa monissa eri sävyissä. Tunnin verran vain istun tuolilla safaritelttani edessä tuijottaen päättymätöntä savannia. Unelmani Afrikasta on toteutunut.

Koska lähdin matkalle yksin, päädyin ostamaan valmismatkan. Matkanjärjestäjäksi valikoitui pohjoismainen TourCompass, jolla oli tarjolla joustavat matkustusajankohdat, sekä takuu matkan toteutumisesta matkustajien määrästä riippumatta. Yhdistelmämatka Tansanian safari ja rantaloma Sansibarilla vastasi juuri sitä mitä hain.

Odotukseni matkan suhteen olivat korkealla, enkä pettynyt. Matkakuvaus oli sitä mitä luvattiinkin, ja suomenkieliset sivut, sekä suomen kielellä saatu asiakaspalvelu helpottivat matkajärjestelyjä. Itse matkalla tuli kuitenkin pärjätä englannin kielellä.

Tansanialainen safariopas Papuu Attas, joka toimi myös Land Cruiserimme kuljettajana koko safariosuuden ajan, oli vastassa Kilimajaron kentällä ja kun kuusihenkinen safariseurueemme oli koossa, alkoi matka pieneen Karatun kylään. Olin joukon ainoa suomalainen, muut osallistujat olivat Englannissa asuva nelikymppinen lääkärinainen, pariskunta Ruotsista, sekä äiti ja aikuinen tytär Tanskasta.

Ajelimme läpi pienten kylien, joissa väki tungeksi markkinoilla. Tien vieressä näkyi tämän tästä suuria karjalaumoja, joita perinteisiin kangoihin eli lähinnä puna- tai siniruudullisiin isoihin kankaisiin pukeutuneet maasait paimensivat, ja värikkäisiin mekkoihin pukeutuneet naiset kantoivat päänsä päällä valtavia tavaramääriä.

Kahdeksi ensimmäiseksi yöksi majoituimme kukkulan laella sijaitsevaan Highview -hoteliin, jonka terassilta avautui näköala vehreään laaksoon ja kahviplantaaseille.
Hotelli järjesti joka ilta asiakkailleen kierroksen plantaasilla ja auringonlaskun aikaan istuimme ringissä hotellin puutarhassa kuunnellen maasai-miehen tarinointia heimonsa tavoista, joista erityisesti miesten oikeus ottaa useita vaimoja ja tyttölapsille edelleen tehtävä silpominen herättivät eniten keskustelua ja kysymyksiä.

Moskiittoverkon suojissa nukutun yön ja aamiaisen jälkeen ilma oli sakeana odotusta, sillä edessä oli ensimmäinen kuudesta safaripäivästä. Se suuntautui Tarangiren kansallispuistoon. Puiston alueelle päästyämme Land Cruiserista nostettiin katto ylös, jotta eläimiä pystyi seuraamaan mahdollisimman esteettömästi.

En ikinä unohda sitä tunnetta, kun näin ensimmäiset kirahvit ja norsut niiden omilla elinsijoillaan. Piti ihan kuivata silmänurkistani valuvia kyyneleitä. Onneksi ryhmämme oli jo siinä vaiheessa kuin vanha tuttu ystäväporukka, enkä tainnut olla ainoa, jonka silmissä kimmelsi.

Tarangire tarjosi meille monikymmenpäisiä norsulaumoja, ja todistimmepa myös kahden valtavan norsu-uroksen yhteenottoa.

Hotellilta mukaan saamamme piknik-eväiden nauttiminen oli puolestaan eräänlainen selviytymiskoe, sillä retkilounaspaikkamme vilisi apinoita, jotka kärkkyivät varsin röyhkeästi eväspakettiemme sisältöä. Opin tarvittavan varovaisuuden vasta, kun pöydälle laskemani omena hävisi ääntä nopeammin parempiin suihin.

Seuraavana päivänä ajelimme Karatusta Ngorongoron suojelualueen kautta Serengetin kansallispuistoon. Kaikkialle tunkeutuvasta pölystä ja töyssyisestä menosta huolimatta matka oli vaikuttava, sillä eläimiä oli silmänkantamattomiin. Näky oli käsittämätön. Oppaamme kertoi, että menossa on Great Migration, eli suuri eläinvaellus, jossa joka vuosi kaksi miljoonaa eläintä vaeltaa Serengetin kansallispuistosta Keniaan, Masai Maran suojelualueelle.

Laumoissa on pääasiassa gnuuantilooppeja, mutta myös muita antilooppeja, sekä seeproja.
Lisäksi käynnissä oli gnuuantilooppien poikimiskausi, ja vilkkaimpina päivinä poikasia syntyy kuulemma jopa 8000 päivässä. Mekin seurasimme kiikareiden välityksellä kahden gnuun synnytyspuuhia.

Väillä opas pysäytti auton, kun aivan tien vieressä marssi ylväästi yli 30 -päinen kirahvilauma.

Ennen majoittumista telttaleiriin näimme vielä kymmenittäin norsuja, ja pinnan alla vaanivia virtahepoja. Krokotiilejäkin.

Kallistaessa pääni telttasänkyyn olin jo niin vaikuttunut näkemästäni ja kokemastani, että vaikka en enää olisi nähnyt kuin pelkkää savannia sekä sitä koristavia baobab- ja akaasiapuita, olisi matkani ollut paras siihenastisista. Enpä vielä tiennyt, että seuraavana päivänä katsoisin leijonaa silmästä silmään reilun metrin päästä.

Toinen safaripäivä Serengetissä oli entistäkin tapahtumarikkaampi, sillä heti aamun alkajaisiksi Papuun radiopuhelimeen tuli tieto gepardeista. Safarioppaiden yhteistyö pelaa näiltä osin saumattomasti.
Pian ruohikon seasta tulikin näkyviimme kolme upeaa kissaeläintä,  ja todistimme omin silmin niiden vauhtia ja ketteryyttä.
Serengeti tarjosi meille elämyksellisen päivän: jälleen kymmenittäin norsuja, seeproja, kirahveja, puhveleita, virtahepoja, antilooppeja ja hyeenoja.

Päivä sai vielä arvoisensa päätöksen, kun yksi kolmesta naarasleijonasta kulki niin läheltä autoamme, että sitä olisi voinut koskettaa. Se tuntui katsovan minua suoraan silmiin. Sen jälkeen tuli vielä kaksi komeaa urosta, oppaan mukaan veljekset, jotka harjojaan viskellen loivat meihin ohikulkiessaan vain laiskan katseen.

Ihmisliha ei leijonia tuntunut kiinnostavan, eivätkä ne olleet moksiskaan myöskään paikalla olevista safari-autoista. Me puolestamme olimme saaneet ohjeet pitää kädet auton sisäpuolella, ja seurata savannin elämää ilman turhaa hälinää ja pulinaa. En tiedä, oliko Papoolla jossakin kivääri ladattuna mahdollisten vaaratilanteiden varalle, mutta itse en sellaista yhtenäkään päivänä nähnyt.

Nousin ylös telttasängystäni jälleen samaan aikaan auringon ensi kajon ilmestyttyä taivaanrantaan. Yön ääniä ajatellessani mietin, mitenköhän kaukaa se leijonan ääni oli taas yöllä kuulunut.
Aamiaisen jälkeen oli edessä vielä aamupäivä Serengetissä, ja iltapäivällä ajomatka jälleen kohti Karatua.

Serengetissä kohtasimme vielä leijonat, jotka laiskottelivat korkean kiven päällä toisiaan hellien. Kirahveja, norsuja ja seeproja oli liikkeellä jälleen laumoittain.

Ngorongoron suojelualueella vierailimme maasai-kylässä, jossa meidät otettiin vastaan tanssien ja laulaen. Pääsimme myös vierailemaan maasaiden perinteisessä kodissa, savesta ja karjanlannasta rakennetussa pienessä majassa, sekä pienten lasten koulussa. Isommat lapset taittavat jalan pitkän, kilometrien pituisen koulumatkan, jos taittavat. Suuri osa poikalapsista jää kotiin paimentamaan karjaa, ja tytöt harjoittelemaan kodin askareita. Heidät kun saatetaan naittaa jopa 13-vuotiaina.

Mieli täynnä ahdistaviakin ajatuksia jatkoimme matkaa kohti ensimmäisiltä öiltä tuttua Highwiew -hotellia, kun yhtäkkiä automme edestä juoksi leopardi. Papuu pysäytti auton, ja uljas eläin pysähtyi hetkeksi tien laitaan kääntyen tuijottamaan meitä. Kaikki olivat niin häkeltyneitä tästä yllättävästä kohtaamisesta, että lopulta ehdimme ottaa kuvan vain leopardin takalistosta.

Viidentenä safaripäivänä meitä odotti Ngorongoron kraatteri, Unescon maailmanperintökohde, ja yksi maan ainutlaatuisimmista luonnonnähtävyyksistä. Noin 30 000 eläimen paratiisi.

Jo laskeutuminen autolla kraateriin oli huikea kokemus. 2,5 miljoonaa vuotta sitten purkautunut tulivuori jätti jälkeensä maailman suurimman yhtenäisen kalderan, eli kulhon muotoisen laakson, jonka pinta-ala on 260 km2 ja syvyys noin 610 metriä. Vehreää metsää ja savannia riitti silmänkantamattomiin: seeproja, puhveleita, gnuuantilooppeja, norsuja, leijonia, sarvikuonoja, leopardeja ja antilooppeja, lintulajeista puhumattakaan. Kirahveja kraatterissa ei sen sijaan ole, sillä kraatterin reunat ovat liian jyrkät niiden pitkille jaloille.

Täällä saimme täyteen myös Big Fiven, kun näkyviin tuli kolme sarvikuonoa. Ne olivat tosin sen verran kaukana, että seurasimme niitä kiikareilla. Muut eläimet, leopardia lukuunottamatta, näimme taas hyvinkin läheltä.

Viimeisenä safaripäivänä ennen lentoa Sansibarin saarelle ohjelmassa oli vielä Tansanian pienin kansallispuisto, Manyara-järvi.
Alue on tunnettu flamingoistaan, sekä muistakin lintulajeista, joita puiston alueella on havaittu yli 400.

Lisäksi alueella tapaa usein puuhun kiipeileviä leijonia, mutta meitä ei onnistanut nyt kumpienkaan suhteen. Flamingoiden aika ei ollut nyt, ja puussa lepäilevät leijonat taisivat olla syvemmällä mangrovemetsän suojissa.

Yhtä kaikki, puiston monimuotoinen kasvillisuus, upeat linnut ja apinapopulaatiot olivat mielenkiintoista tarkkailtavaa. Myös norsuperheitä ja seeproja oli liikkeellä, samoin kauniita thomsoningaselleja.

Arushan lentokentän läheisyydessä sijaitsevassa ravintolassa nautimme vielä safariseurueemme kesken läksiäislounaan, sillä Sansibarilla majoittuisimme kaikki eri hotelleihin. Ilmassa oli pientä haikeuttakin: olimmehan jakaneet yhden elämämme ikimuistoisimman kokemuksen yhdessä.

Sansibar osoittautui juuri niin kauniiksi, kuin se on mainoskuvissakin: valkoisia hiekkarantoja, tuulessa huojuvia palmuja sekä sinisen ja turkoosin kaikissa eri sävyissä välkehtivää Intian valtamerta. Hotellini Diamonds Mapenzi Beach sijaitsi Kiwengwa-rannalla, jossa vuoroveden vaihtelu oli suurta. Ensi kerralla majoittuisin ehkä Kendwa-, Pongwe- tai Nungwi -rannoille, sillä niillä on mahdollista uida laskuvedenkin aikaan.

Maustesaarena tunnetulla Sansibarilla käytin aikani lähinnä rentoutumiseen hotellin kauniilla ranta-alueella, palmujen katveessa. Stone Townissa tosin kävin puolipäiväretkellä, sillä saarella on julma historia orjakaupan keskuksena 1700–1800 -luvulla. Tuolloin Sansibarille tuotiin Afrikan mantereelta väkisin kerättyjä ihmisiä, ja suurimmat orjamarkkinat käytiin juuri Stone Townissa.

Entisen orjatorin paikalla on vuosina 1873-79  rakennettu angligaaninen kirkko symbolina orjakaupan päättymiselle, ja kirkon alttari on paikalla, jossa orjia ruoskittiin. Vaikka lämpötila huiteli reippaasti yli 30 asteen, oppaan kertomukset saivat ihon kananlihalle.

Päiväni paratiisisaarella huipentuivat snorklausretkeen, jolle lähdin oppaan ja venekuljettajan kanssa jo auringonnousun aikaan. Etukäteen minulle oli kerrottu, että reissulla on mahdollisuus päästä uimaan vapaiden delfiinienkin kanssa. Suhtauduin tähän hieman epäilevästi.

Mnemba-saaren läheisyydessä olevan riutan ympäristö kuhisi erivärisiä kaloja, ja merenalainen maailma oli kaunis koralleineen ja meritähtineen. Snorkaluksen jälkeen söin veneessä elämäni mehukkainta mangoa, kun oppaani Haji Bonyo huudahti: ”Delfiinit tulevat. Laita maski päähän, nyt hypätään.”

Ja niin me hyppäsimme. Kun alitsemme ui delfiiniäiti poikasineen, kuulin niiden ääntelynkin selvästi.

Hyvä tietää
-Monet matkanjärjestäjät tarjoavat paketteja, joihin kuuluu jo lennot Suomesta. Joillakin matkoilla on mukana myös suomenkielinen opas.
Matkan hintaan vaikuttaa ajankohta, matkustajien määrä sekä hotellivalinnat. Itse ostin matkani pohjoismaiselta TourCompass -yritykseltä.
Tansaniasta löytyy lukuisia safarijärjestäjiä, joten matkan voi räätälöidä myös itsenäisesti. Kannattaa kuitenkin muistaa, että joukossa on monenlaista toimijaa. Tutustu toimijaan ja hänestä kirjoitettuihin suosituksiin huolella, jos vastaat itse matkajärjestelyistä.

-Tansaniassa safareita järjestetään ympäri vuoden. Varsinainen sadekausi Tansaniassa on maalis–toukokuussa ja toinen, pienempi sadekausi on marras–joulukuussa. Sansibarilla sateisinta on huhti-toukokuussa. Oman safarimatkani tein tammi-helmikuun vaihteessa.

-Tansaniaan matkustaville suositellaan malarianestolääkitystä, tarkista myös muut tarvittavat rokotukset lääkäriltäsi.

-Passin tulee olla voimassa koko matkan ajan ja 6 kuukautta matkan jälkeen. Myös viisumi tarvitaan, ja se on kätevintä hankkia etukäteen netistä. Hinta on 50 USD. Viisumin voi hakea myös maahan saavuttaessa, mutta toiminta näytti varsin verkkaiselta ainakin Kilimanjaron kentällä.

-Matkanjärjestäjien sivuilta löytyy hyviä vinkkejä tarvittavista varusteista ja  pakkaamisesta. Älä unohda hyviä kiikareita, power bankia ja taskulamppua!

-Tansanian aikaero Suomeen on talvella +1 tunti. Kesällä käytössä sama aika.