Huittisissa nostetaan musiikkiopiston maksuja

Piano
Piano.

Musiikkiopiston lukukausimaksut kallistuvat Huittisissa.

Tarkistaminen nähdään kohtuullisin väliajoin perustelluksi yleisen kustannuskehityksen vuoksi. Maksuja on viimeksi nostettu vuoden 2019 syksyllä.

Esimerkiksi perus- ja syventävien opintojen lukukausimaksu on ollut 210 euroa. Ensi syksystä se on 225 euroa. Sisaralennus säilyy ennallaan 50 eurossa, samoin sivuaineen hinta 130 eurossa.

Talousarvio ja lähivuosien -suunnitelma sisältävät tasapainottamistoimenpiteinä maksujen ja taksojen korotuksia. Ne koskevat myös musiikkiopistoa.

Korottaminen lisää kaupungin maksutuottoja, mutta lisäyksestä suuri osa pienentää sopimuskunnilta perittävän oppilaspaikkamaksun hintaa. Tämä puolestaan supistaa myyntituottoja.

Asiasta päätti hyvinvointivaliokunta.