Minua ihmetyttää, miten nykyinen Pirha järjestelee uusiksi erilaisia toimintojaan. Yhtenä esimerkkinä olen pohdiskellut muistiasiakkaiden tutkimista, muistisairauden toteamista ja hoidon aloittamista. Aiemmin minä olen kannustanut ihmisiä hakeutumaan muistisairautta epäillessään täällä Sastamalassa muistihoitajan vastaanotolle, jonne on voinut hakeutua matalalla kynnyksellä, ilman lääkärin lähetettä ja josta selvittelyt ovat lähteneet asiantuntevasti eteenpäin. Sieltä homma on edennyt tarvittaessa lääkärille ja erilaisiin tutkimuksiin. Näin olen myös itse tuttavani suhteen edennyt. Myös diagnoosin jälkeinen muistisairaan- ja perheen seuranta, neuvonta ja tuki on aiemmin hienosti saatu tuosta Sastamalan Mustipisteestä.

Nyt kuitenkin Pirhan alettua hämmästyin, kun soittaessani muistihoitajalle kuulinkin, ettei enää voi edetä em. tavalla, vaan pitää ensin (takaisinsoittopalvelun kautta) saada varattua aika terveysaseman hoitajalle (ei muistihoitaja), joka tekee haastattelua ja tutkimuksia. Sen jälkeen tarvittaessa hän varaa ajan (=laittaa jonoon) terveyskeskuslääkärille, joka mahdollisesti viikkojen jälkeen katsoessaan tarpeelliseksi laittaa lähetteen Sastamalan geriatrian poliklinikalle, ei enää terveyskeskuksen muistipoliklinikalle.

Muistiasioiden selvittely on myös muuttunut erityistason palveluksi ja kaikki vastaanotot muuttuvat jatkossa maksullisiksi. Loppujen lopuksi muutamien kuukausien päästä voi ehkä jo päästä muistihoitajan ja geriatrin luo tutkimusten, diagoosin ja hoidon saamiseksi.

Muistisairas itse ei useinkaan ole innostunut mahdollisesta muistisairaudestaan eikä näin ollen halua myöntää sen olemassaoloa. Hän ei aina ole halukas lähtemään tutkimuksiin. Mitä monimutkaisempi ja aikaavievämpi kuvio, sen hankalampi on saada henkilö lähtemään. Vaikkakin on niin, ettei siellä voi hävitä, voi vain voittaa. Mikäli muistisairautta ei todettaisi, siitä olisi mustaa valkoisella ja mikäli todettaisiin, niin lääkityksen ja muun kuntouttavan lääkkeettömän hoidon mahdollisimman aikainen aloittaminen olisi hänelle ja meille läheisille eduksi. Sitä ei vain muistiongelmainen ihminen itse aina hoksaa.

Kun nyt viime aikoina on ollut esillä hyvinvointialueiden, myös Pirhan, rahojen riittämättömyys, niin mikähän lääketieteellinen tai taloudellinen näkökulma tässä pompottelussa on ollut takana. Inhimillisyys ja hoitoon hakeutumisen helppous ovat ainakin vähentyneet?

Marja Ahola