Kesäleirit odottavat ratsastuksen harrastajia – “Arki hevostalleilla on aika hulinaa”

 

 

Tarja Matomäki ja Siru Lahtinen paijaavat Hennylän Helmeriä, jonka mukaan Sastamalan Keikyässä sijaitseva ratsastuskoulu on nimetty.

Delfiinien kouluttaja tai poniratsastaja, ne olivat Siru Lahtisen lapsuuden haaveammatit.

Delfiinien kanssa Lahtinen ei ole työskennellyt, mutta hevosten pariin hän päätyi.

”Muutin täältä Etelä-Suomesta Lappiin opiskelemaan ihan muuta alaa, kuvataidekasvatusta yliopistoon. Siellä päädyin takaisin hevosten pariin, ja lopulta myös ratsastuskouluun töihin”, Lahtinen kertoo.

”Myöhemmin kouluttauduin oppisopimuksella ensin ratsastuksenohjaajaksi, ja siitä vielä jatko-opintoihin ratsastuksenopettajaksi.”

Lahtinen on myös 2-tason lajivalmentaja koulu- ja esteratsastuksessa.

Opettajana ja valmentajana hän on toiminut yli kymmenen vuotta.

Ratsastuksenopettaja Siru Lahtinen opettaa myös hevosten käsittelyyn liittyviä asioita.

Pohjoisen hevospiirit tulivat tutuiksi ja töitä riitti, mutta ajatus takaisin Etelä-Suomeen muutosta alkoi houkutella – ja hän aloitti selaamaan työpaikkailmoituksia etelästä.

”Sitten huomasin lmoituksen, jossa Helmeri Riding-tallille Sastamalaan haettiin ratsastuksenopettajaa”, muistelee Siru Lahtinen.

Yrittäjä Tarja Matomäki oli ostanut pitkään toimineen ratsastuskoulun, ja etsi tiimiinsä ammattitaitoista ratsastuksenopettajaa. Lahtinen laittoi työpaikkahakemuksen siltä istumalta.

”Sirun hakemus vaikutti heti kiinnostavalta, ja jo puhelimessa keskustellessa yhteen loksahti moni asia. Yhteinen sävel löytyi heti.”

Satulat ovat tallilla hyvässä järjestyksessä.

Matomäki päätti palkata Lahtisen.

”Minuun teki vaikutuksen muiden asioiden lisäksi Sirun pedagoginen koulutus, josta on tässä työssä ehdottomasti hyötyä. Meillä on myös samanlainen arvomaailma. Hevosten hyvinvointi on meille kummallekin ensiarvoisen tärkeää.”

Ja niin Siru Lahtinen keräsi muuttokuorman ja muutti ratsutilan päärakennukseen asumaan.

Se on ollut hyvä ratkaisu, sillä opettamisen lisäksi Lahtinen huolehtii myös hevosista yhdessä tilalla työskentelevän toisen hevostenhoitajan kanssa.

Tarja Matomäki asuu itse lähellä sijaitsevalla Mattilan Marjatilalla, jota hän pyörittää.

”Ratsastuskoulun hevoset ovat työkavereita, joista pidetään hyvää huolta. Niiden ikä, koulutustaso ja kunto pitää ottaa huomioon”, Matomäki linjaa.

”Pitää olla myös silmää sille, millainen ratsu kenellekin sopii – erilaisille ratsastajille pitää olla erilaisia hevosia”, sanoo Lahtinen.

Ratsastajan tärkein turvavaruste on kypärä.

Opetusta asiakkaat saavat myös hevosten käsittelyssä.

”Arki hevostalleilla on aika hulinaa, siksi systemaattisuus ja suunnitelmallisuus on kaikki kaikessa. On tärkeää, että tallin säännöt ovat asiakkaillekin selvillä, jotta kaikki voisi sujua hyvin ja turvallisesti”, Lahtinen painottaa.

”Hevonen on suuri eläin, jota pitää käsitellä johdonmukaisesti, niitä kohtaan pitää tuntea tervettä kunnioitusta. Hevosenkäsittelytaitoja on yhtä tärkeää oppia kuin ratsastustakin.”

Kesä on ratsutalleilla sesonkiaikaa, vaikka aktiivista toimintaa onkin ympäri vuoden.

Helmeri Ridingissä valmistaudutaan parhaillaan kesäkauden leireihin, jotka ovat monille kesän odotettuja kohokohtia.

Pääseehän leirillä hevostelemaan oikein ajan kanssa ja monipuolisesti.

”Kesä on meillä vilkkainta aikaa, leirien lisäksi perustunnit pyörivät normaalisti. Tällä hetkellä leireillä on vielä tilaa ja mukaan mahtuu”, Matomäki kertoo.

Hevosten tarhat remontoitiin hiljakkoin.

Vaikka Tarja Matomäki on ratsastuskoulun omistajana tuore, on hänellä pitkä historia takanaan samalla tontilla.

”Täällä minä itsekin 80-luvulla hevosharrastustani aloittelin. Tallitoimintaa täällä on ollut peräti neljäkymmentä vuotta.

Mielestäni täällä on hyvät ulkoiset puitteet toiminnalle”, Matomäki selvittää.

Hän halusi kavionkopseen jatkuvan tiluksilla. Se oli suurin syy tallin ostamiselle.

”Halusin, että täällä edelleen voi harrastaa ratsastusta – ja halusin myös uudistaa toimintaa.”

Ratsastuskoulu on nimetty Tarja Matomäen oman suomenhevosen – Hennylän Helmerin mukaan.

Tilalla on kaikkiaan parikymmentä hevosta.

Osa hevosista on tallivuokrapaikoilla olevia yksityisten omistajien hevosia, loput ratsastuskoulun omia.

Hevosten hyvinvointi on Helmeri Ridingissa ykkösprioriteetti.

Ratsastus harrastuksena kiinnostaa eri ikäryhmiä.

”Meillä on esimerkiksi Takaisin satulaan -ryhmä”, mainitsee Lahtinen.

“Joskus nuorena aloitettu ratsastusharrastus jää ruuhkavuosien jalkoihin, ja myöhemmin kaipuu takaisin hevosen selkään saa aikuiset hakeutumaan uudelleen lajin pariin.”

Lahtinen ja Matomäki pitävät hevosharrastusta hyvänä monella tavalla.

”Lapset ja nuoret oppivat vastuunkantoa”, he toteavat.

Ratsastuksen lisäksi hevosten kanssa muutenkin touhuaminen on hyvää liikuntaa ja ulkoilua.

Maastoratsastuksessa on oma viehätyksensä – ja aivan aloittelijatkin voivat maastoilla taluttajan kanssa.

”Hevosetkin kaipaavat vaihtelevaa tekemistä.”

Tämä hevonen pääsee pian tarhaan muiden joukkoon.