Heinäkuun 7. päivä vuonna 2005 – tarkalleen ottaen kello seitsemän illalla salama iski Iris ja Eino Mäntylän kotitaloon Stormissa.
”Kaikki kävi niin äkkiä. Salama iski suoraan taloon, ja neljän tunnin kuluttua siitä meillä ei enää ollut kotia. Se oli palanut maan tasalle”, muistelee Mäntylä hetkeä, joka on piirtynyt tarkasti mieleen.
”Oli kova ukonilma, ja sitten kuului kauhea pamaus. Seuraavassa hetkessä liekit löivät jo täysillä”, Mäntylä kertoo järkyttävistä hetkistä.
”Otin äkkiä mukaani vakuutuskirjan, oman käsilaukkuni ja kalleimman taulun – sitten poistuimme mieheni kanssa nopeasti talosta.”
Lantulan vapaapalokunta teki ensisammutustyöt ja pian lisävoimia tuli Vammalastakin.
Kaikkiaan Mäntylöiden pihalla taisteli kymmenkunta yksikköä lieskoja vastaan.
Taloa ei kuitenkaan ehditty pelastaa, tulipalo oli niin raju. Paikalle ajoivat myös ambulanssi ja poliisi.
”Kun kuulin sireenien äänet, romahdin. Siihen asti olin toiminut kuin robotti. Se oli aika shokki”, kuvailee Mäntylä kokemusta.
Lemmikkieläimetkin pelästyivät.
”Koira säikähti niin paljon, että halvaantui kolmen päivän päästä tapahtuneesta.”
Vakuutusasiat olivat onneksi kunnossa – vakuutuskirja olikin se ensimmäinen, minkä Mäntylä mukaansa nappasi talosta ennen ulos syöksymistä.
”Talon palamisen jälkeen saimme onneksi paljon apua. Autotalliin laitettiin pitkä pöytä, sen ääressä syötiin, ja navetan karjakeittiö toimitti keittiön virkaa. Talkooporukka ja omat lapset auttoivat meitä kaikin tavoin, siitä olimme hyvin kiitollisia.”
Uusi talo nousi samalle paikalle pian – se oli pystyssä jo muutamassa kuukaudessa.
”Muutimme uuteen taloon jouluaaton aattona sinä vuonna. Pakettitalona se valmistui nopeasti – ja tässä asun edelleen.”
Iris Mäntylä on pelännyt ukkosta aina – ja edelleen pelkää, eikä se tulipalon jälkeen mikään ihme olekaan.
Jos on rajumpi ukonilma, menneisyyden tapahtumat nousevat vääjäämättä mieleen.
Sanotaan, että salama ei lyö kahdesti samaan paikkaan – mutta kun oma talo on palanut kertaalleen, tietynlainen pelko jää pysyväksi. Onhan talo rakennettu aivan samaan paikkaan, jossa edellinenkin oli.
”Kun esimerkiksi viime pääsiäisenä oli poikkeuksellisen raju ukkonen, niin kyllä minä pelkäsin”, Mäntylä tunnustaa.
Leskeksi jäätyään Mäntylä on asustanut yksin – tai ei toki aivan yksin, seurana on uskollinen Taave-koira.
”En tiedä mitä tekisin ilman Taavea”, Mäntylä sanoo koiraansa hellästi silittäen.
Koira tuo turvaa ja seuraa.
Vaikka Mäntylällä on ikää jo 86 vuotta, hän pärjää kotona vielä omillaan, tietyin järjestelyin.
Käytössä on turvapuhelin ja turvaranneke.
Hänellä on kuitenkin huoli vanhusten hoidosta tänä päivänä. Ja on hänelle itselleenkin sattunut tilanne, että hän kaatui pahasti kotona, ja joutui odottamaan kauan apua.
”Vasta sen kaatumisen jälkeen minulle myönnettiin turvapuhelin. Päättäjille haluaisin sanoa, että ei saa viedä meiltä yksinäisiltä vanhuksilta kaikkia palveluita. Tuntuu, että kaikesta supistetaan ja hyviä tukipalveluita lakkautetaan.”
Mäntylä on halunnut sisällyttää omiin arkipäiviinsä ohjelmaa.
Tärkeitä asioita ovat sosiaaliset kontaktit ja toisaalta myös se, että jää omaa aikaa.
Viikko on rytmitetty niin, että jokaiselle päivälle on selvä suunnitelma.
”Maanantaina Vammalan Palveluliikenne hakee kauppa-asioille, tiistaina oli vesijumppa kunnes se jäi kesätauolle, keskiviikkona pidän yleensä kotipäivän, torstaina on usein asiointia – esimerkiksi jalkahoitajalla käyntiä, diabetesneuvojan tapaamista tai lääkärikäynti – ja perjantaina käyn Lantulan kylätalolla, jossa on mukavaa toimintaa”, luettelee Mäntylä.
Lantulan kyläyhdistys saa Mäntylältä kiitosta muutenkin, sitä kautta on järjestynyt jopa apua kotiin arkiaskareisiin.
”Lauantaisin täällä vierailevat välillä lapset, lapsenlapset ja lapsenlapsenlapset tai muut sukulaiset ja ystävät. Ja sunnuntaina pidän lepopäivänä, ja silloin saa nukkua pitkään.”
Lapsia Mäntylällä on kolme ja lapsenlapsia täysi tusina – ja lapsenlapsenlapsiakin jo seitsemän.
Nykytekniikka on hyvin hallinnassa – älypuhelin tuntuu kätevältä vekottimelta, ja sen käyttö on arkipäivää.
”Puhelimella tulee pelailtuakin”, Mäntylä mainitsee.
Käsitöiden teko ja kirjojen lukeminen ovat myös hyvää ajankulua.
”Luen joka kuukausi viisi kirjaa. Pidän erittäin hyvänä palveluna sitä, että kirjastosta tuodaan kirjoja suoraan kotiin”, kiittelee kirjoista aina paljon pitänyt Mäntylä, ja muistaa samalla hauskan muiston lapsuudestaan.
Kasvoille nousee hymy.
”Äiti ei sietänyt, että kirjoja luettiin sängyssä – niinpä luin niitä peiton alla taskulampun valossa salaa.”
Rauhalliset aamuhetket omassa kodissa ovat Mäntylälle tärkeitä.
”Keitän itselleni kahvin lisäksi joka aamu puuroa”, hän kertoo rutiineistaan.
Toisinaan sinnikästä ja itsenäistä naista huolestuttaa tulevaisuus, ja se, että vaikka hän tällä hetkellä pärjääkin yksin – tilanne voi muuttua koska tahansa.
”Toivoisin, että kun menen niin huonoon kuntoon, että tarvitsen lisää apua – niin saisin sitä riittävästi. Jos en esimerkiksi pysty laittamaan ruokaa, tai pitämään paikkoja kunnossa”, hän pohtii.
”Itselläni on taloudellisesti mahdollista ostaa yksityisiäkin palveluita, mutta tiedän, että on heikommassa asemassa olevia, joille se ei ole mahdollista.”
Hän on huolissaan siitä, miten ikäihmiset pärjäävät jatkossa niiden päätösten seurauksena, joita nyt on tehty.
”Toivottavasti se vesijumppa jatkuu syksyllä. Uimahallikäynnit ovat meille arjen toimintakyvyn peruspilari, ei mikään pelkkä harrastus.”
