Hätähuuto Vammalan seurakuntatalon puolesta: ”Kirkkovaltuustolla tulee olla mahdollisuus punnita eri vaihtoehtoja”

Vammalan seurakuntatalo. Arkistokuva.

Vammalan seurakuntatalo on ollut suojeltu rakennus. Siksi sitä koskevia päätöksiä ei ole voitu tehdä kiireellä. Kuluneen kesän aikana on kuitenkin yllättäen näytetty vihreää valoa suojelun purkamiseksi. Sen seurauksena on käynnistetty nopeasti kiinteistötyöryhmän toimesta neuvottelu kaupungin virkamiesten kanssa koskien seurakuntatalon myymistä tontteineen kaupungille talon purkamiseksi ja alueen kaavoittamiseksi uuteen tarkoitukseen.

Asia tuli julki vasta, kun se ilmestyi kirkkoneuvoston 21.8. esityslistalle ja silloinkin toteamuksella, että päätösesitys tehdään vasta kokouksessa. Tällöin paljastui, että asiassa on menty niin pitkälle, että on tehty esisopimus Sastamalan kaupungin kanssa. Sen mukaan kaupunki ostaisi seurakunnalta seurakuntatalon rantatontteineen 150 000 eurolla (300 000, josta vähennetään 150 000 purkukuluja, jolloin seurakunnalle jäisi 150 000).

Vasta esityslistan tultua julki kirkkoneuvoston jäsenet saattoivat reagoida asiaan. Kokoukseen valmisteltiin vastaesitys asian pysäyttämiseksi ja ajan antamiseksi vaihtoehtoisten ratkaisumallien valmistelemiseksi, mutta kiinteistötyöryhmän valmistelema esitys meni äänestyksessä läpi ja lähetettiin 3.9. kokoontuvalle kirkkovaltuustolle.

Asian valmistelu on mielestämme ollut lainvastainen. On toimittu väärässä käsittelyjärjestyksessä. Valtuusto ei ole tehnyt päätöstä, että tämä seurakuntatalo ja koko kiinteistö pantaisiin myyntiin, kuten myyntiin on pantu muita kiinteistöjä. Muun muassa se, että talo on ollut suojeltu, on johtanut siihen, että prosessi on ollut pysähdyksissä.

Asiassa ei ole edetty normaalin, rauhallisen, avoimen valmistelun ja tarjouskilpailun kautta. Ei tiedetä, olisiko muita ostajia ja tarjoaisiko jokin taho enemmän. On myös täysin mahdollista, että talo voitaisiin esimerkiksi jonkun kirkollisen järjestön toimesta peruskorjattuna säilyttää edelleen seurakunnan käytössä. Samassa tarkoituksessa on valmisteltu myös seurakunnallisen säätiön perustamista.

Hyväksyessään kiinteistötyöryhmän valmisteleman esityksen kirkkoneuvosto on laiminlyönyt laillisuusvalvontatehtävänsä. Työryhmä on ylittänyt valtuutensa. Kirkkovaltuustolle annettu esitys on menettelytavaltaan virheellinen. Se on myös seurakunnan edun vastainen. Jo hinta on niin halpa, että mikäli se hyväksytään, kyse on lakitermein sanoen seurakunnan omaisuuden hukkaamisesta.

Päätöksen kiirehtimisellä ilman riittävää seurakuntalaisten, erityisesti Vammalan alueen, kuulemista ja todellisten vaihtoehtojen miettimistä, seurakuntaan synnytetään avoin haava ja ristiriita, jonka pitkäaikainen vaikutus tulee epäilemättä näkyviin seurakunnan toiminnassa ja kirkkoon kuulumisessa. Rahan edelle on asetettava seurakunnan elävä toiminta lapsista eläkeikäisiin. Tämän tyyppinen suuri asia tulee ratkaista yksimielisesti. Kiinteistöstrategia on tältä osin harkittava uudelleen.

Lain mukaiseen julkishallinnon ”hyvään hallintotapaan” kuuluu avoimuus ja läpinäkyvyys. Näin kauaskantoisen asian valmistelussa ja käsittelyssä on noudatettava lakia aivan erityisen tarkasti sen kirjainta ja henkeä myöten. Ratkaisun laaja-alaiselle pohtimiselle on annettava aikaa, ja esittelijän tehtävä on avoimesti ja tasapuolisesti tutkia ja esitellä vaihtoehtoja.

Esimerkiksi kaupunki on tehnyt kaksi merkittävää hanketta, torin uudistus ja uimahalli, joihin kuntalaiset ovat suunnitteluvaiheessa saaneet sanoa mielipiteensä. Vammalan seurakuntalonkin kohdalla tulee esitellä vaihtoehtoisia ratkaisumalleja ja kuulla seurakuntalaisten ääntä. Kirkkovaltuustolla tulee olla mahdollisuus punnita eri vaihtoehtoja ennen päätöksen tekemistä.

Edellä sanotun johdosta vetoamme kirkkovaltuustoon, että se palauttaa kirkkoneuvoston hyväksymän esityksen uuteen perusteelliseen valmisteluun.

Kirkkovaltuutetut:
Salme Kuukka, kv pj.
Elisa Junttila
Irmeli Kulonpää
Seppo Kulju
Pertti Peuraniemi
Raija Seurala
Kaihlamäki Jari, vj.

Entiset valtuutetut:
Pertti Järvinen, kv pj.
Maiju Vuorenoja, kn vpj.
Hannu Toivonen, kn vpj.
Jorma Virta

Muita seurakuntalaisia:
Vesa Kulmala
Annikki Lindström
Pekka Lindström
Osmo Ojansivu
Leena Toivonen
Leena Virri-Hanhijärvi
Aulis Ylönen

LUE MYÖS SEURAKUNNAN VASTINE:

Seurakunta vastaa hätähuutoon Vammalan seurakuntatalon myynnistä: ”Edetty samassa käsittelyjärjestyksessä kuin muissakin seurakunnan kiinteistökaupoissa”

Jätä kommentti