”Ihmiset haluavat edelleen hypistellä” – Katukuvasta katoavat kivijalkaliikkeet huolestuttavat Huittisten Yrittäjien puheenjohtajaa

Huittisten Yrittäjien puheenjohtaja Juha Suomela kannustaa asioimaan oman paikkakunnan liikkeissä. ”Niin saamme kivijalkakaupat säilymään Huittisissa myös tulevaisuudessa.”

Huittisten Yrittäjien puheenjohtaja Juha Suomela katselee huolestunein silmin Huittisten keskustan katukuvaa. Autoja kiertää jatkuvasti liikenneympyrässä ja jalankulkijoitakin on liikkeellä jonkin verran, mutta vireänä ja aktiivisena tunnetun kaupungin liiketiloista yhä useampi on tyhjillään.

”Tosiasiaa ei voi kieltää, suuremmistakin kaupungeista tuttu ilmiö näkyy myös Huittisissa. Moni kivijalkayrittäjä on lyhyessä ajassa lopettanut ja tyhjät liiketilat ovat lisääntyneet”, Kauppiasverkostoon kuuluva, Artemiian yrittäjä Krista Laivuori-Saari jakaa Suomelan huolen.

”Niin henkilökohtaisesti kuin koko Huittisten Yrittäjien hallituksenkin kanssa olemme miettineet paljon, mitä asialle voisi tehdä. Jokainen kivijalkaliike on Huittisille tärkeä”, Suomela sanoo.

Ilmiö on valtakunnallinen, mutta sekä Suomela että Laivuori-Saari ovat yhtä mieltä siitä, ettei selityksen taakse kannata mennä piiloon.

”Huittisilla on hyvä maine ja se on pystynyt ennenkin pysymään muita vastaavan kokoisia kuntia vireämpänä. Nyt olisi tärkeää saada pidettyä sama tahtotila yllä”, Suomela painottaa.

Neuvotaan käymään kaverilla

Lyhyen ajan sisällä Huittisista hävisi useampikin pääasiassa pukeutumiseen keskittynyt liike. Äkkiseltään tämän voisi ajatella tarjoavan Artemiialle entistä vahvemman aseman, mutta Laivuori-Saaren mukaan tieto jokaisesta lopettavasta vaateliikkeestä oli hänelle suuri suru-uutinen.

”Mitä kattavampi tarjonta Huittisissa on, sitä kauempaa tänne kannattaa tulla. Jos jäljelle jää pelkästään yksi tai kaksi vaateliiketta, harva lähtee ajelemaan pelkästään niiden takia tänne satojen kilometrien päästä”, hän perustelee.

Suomela kiittelee, että Huittisissa yrittäjien välinen yhteistyö on ymmärretty hienosti.

”Se, mitä omasta valikoimasta ei löydy, neuvotaan hakemaan kaverilta kun tiedetään, että jollain kerralla sama voi tapahtua toisinpäin. Yrittäjien kesken on oivallettu, miten tärkeä on saada eurot pysymään omalla kylällä.”

Kivijalkakauppa tarvitsee myyntiä

Sosiaalisen median keskustelualustoilla Huittisiin toivotaan monenlaista uutta tarjontaa. Suomela muistuttaa, että ilman asiakkaita yksikään yrittäjä ei kuitenkaan pärjää.

”Kyllä suurin edellytys kivijalkaliikkeiden säilymiseen piilee siinä, että kaupan pitää käydä. Toivottavaa olisi, että mahdollisimman iso osa ostoksista tehtäisiin omalla paikkakunnalla. Näin myös liikkeet ja kattava tarjonta pysyvät täällä”, Suomela ottaa kantaa.

Yhä suurempi osa ihmisten ostoksista on siirtynyt nettiin. Laivuori-Saari on halunnut taistella vastavirtaan, eikä Artemiialla ole edelleenkään verkkokauppaa.

”Uskon edelleen siihen, että ihmiset haluavat hypistellä ja sovitella. Toki meidänkin liikkeessämme on näkyvillä myös se ikävä ilmiö, että vaate käydään sovittamassa meillä ja sitten se tilataan netistä”, hän kertoo.

”Se on röyhkeää toimintaa, sillä kivijalkayrittäjä saa palkkansa ainoastaan myymistään tuotteista”, Suomela huomauttaa.

Ilmaiset parkkiruudut markkinoinnin kärkeen

Huittisten valttikorttina on aina pidetty sijaintia. Tämän Laivuori-Saari nostaisi jälleen kerran esiin, kun mietitään Huittista kauppapaikkana. Toinen kaupungin keskustan ehdoton vahvuus ovat ilmaiset parkkipaikat.

”Minulla käy jonkin verran asiakkaita esimerkiksi Nokialta. Vaikka matka Tampereelle olisi lyhyempi, he tulevat tänne, koska Huittisiin on helppo tulla. Isojen kaupunkien sokkeloiset keskustat ja hankalat parkkihallit houkuttavat yhä harvempaa. Huittisissa auton saa usein parkkiin suoraan oven eteen, eikä ennen autosta nousemista tarvitse miettiä, millä sovelluksella tämä pysäköinnin saa maksettua.”

Kaupungin taloudessa eletään vahvaa säästön aikakautta ja esimerkiksi kuntalaisille tehdyssä kyselyssä yhdeksi säästökohteeksi nousivat viihtyvyyteen liittyvät asiat kuten kukkaistutukset ja jouluvalot.

Laivuori-Saari huomauttaa, että houkuttelevuuden kannalta nämä ovat kuitenkin tärkeitä asioita.

”Meiltä kivijalkayrittäjiltä odotetaan, että pidämme liikkeidemme edustat houkuttelevan näköisinä ja tietenkin pidämmekin, mutta kyllä se yleisilme on aika ankean näköinen, jos kaupungin puolesta yhtään tuikkua ei pala missään, eikä autoa saakaan parkkiin, kun parkkipaikat täyttyvät lumikasoista.”

Monelle yrittäjälle kuuluu hyvää

Huittisten yrityskenttä koostuu kivijalkayrittäjien lisäksi laajasti monenlaisista yrittäjistä. Suomelan mukaan kokonaiskuvassa huittislaisten yrittäjien tilanne on hyvä.

”Ongelmat ovat lähinnä alakohtaisia. Rakennusalalla on edelleen haasteita, sillä uudisrakentaminen on vieläkin jäissä ja se heijastuu luonnollisesti myös maanrakennuspuolelle. Kyselyjä tehdään paljon, mutta kilpailu on äärimmäisen kovaa. Sen sijaan korjausrakentamisen puolella timpurit ovat tällä hetkellä täystyöllistettyjä.”

Huittisten yrittäjien puheenjohtajan mukaan tilanne on pääsääntöisesti sellainen, että tekijöillä riittää töitä.

”Pieni liikehdintä kuuluu yrityselämään, aina joku lopettaa ja toinen aloittaa. Kivijalkaliikkeiden tilanteen lisäksi mitään isompia huolenaiheita ei tällä hetkellä onneksi ole näköpiirissä.”

Jätä kommentti