Kirkkovaltuusto päätyi palauttamaan Vammalan seurakuntatalon myynnin takaisin valmisteluun kirkollisten rakennusten myymistä koskevan sääntelyn vuoksi. Kirkkojen, kappelien ja seurakuntatalojen myynti vaatii 2/3 enemmistön paikalla olevista, eikä tähän tiistainen kokous todennäköisesti olisi päässyt.
Kokouksessa nousi esille toimet kannatussäätiön perustamisesta, jonka tarkoituksena olisi kerätä rahaa, ostaa ja peruskorjata rakennus. Ajatus kaikkineen on kannatettava osoitus kansalaisaktivimista, mutta sen toteutuminen, että seurakunnan toiminnat vielä joku päivä palaisivat taloon on useammankin käänteen takana.
Saadaanko rahaa kerättyä riittävästi? Tulisivatko tilat korjauksella käyttökelpoisiksi? Onko seurakunnalla tarve ja varaa vuokrata kyseisiä tiloja?
Asian valmisteluun palauttamisessa on kyse lyhyestä aikalisästä, joka antaa mahdollisille ostajille mahdollisuuden kertoa aikeistaan. Puheiden sijasta onkin siis aika laittaa rahaa tiskiin.
Seurakunnan edunmukaista on, että rahaa löytyy vähintään sen verran kuin kaupunki olisi valmis esisopimuksen mukaan maksamaan. Samalla kaikkien srk-taloon tontteineen liittyvien vastuiden tulee siirtyä täysin ostajalle olipa kyseessä kaupunki, säätiö tai Matti Meikäläinen.
Seurakunnalla ei yksinkertaisesti ole varaa jäädä kiinteistöjensä ja päätöksenteon jarruttamisen vangiksi. Vammalan seurakuntatalo vie vuosittain kahden työntekijän palkan, vaikka mitään hyötyä siitä ei tällä hetkellä seurakuntalaisille ole.
Sama koskee myös muita seurakuntataloja, joiden myynti ei ole alkanut kovin suotuisasti, joten haastetta niiden osalta riittää viranhaltijoilla ja päättäjillä.
Vaaleilla valittujen päättäjien vastuulla on pitää huoli seurakunnan toimintakyvystä. Toivomme, että kaikille päättäjille viimein olisi selvinnyt seurakunnan vaikea taloudellinen tilanne. Viimeisen viiden vuoden aikana seurakunnan yhteenlaskettu alijäämä on ollut 2,4 miljoonaa euroa.
Ennusteiden mukaan jäsenmäärä laskee vuoteen 2030 mennessä n. 12% ja verotulot kasvavat keskimäärin vain reilun prosentin verran vuodessa. Yleinen kulukehityskään ei ainakaan laskevaksi kääntyne.
Jostakin on siis säästettävä; kiinteistöistä tai toiminnasta. Seurakunnan omistamien metsien myymisen peräänkin on huudeltu. Pitäisikö tämän hetken päättäjien todella olla niin itsekkäitä, että myymme tasaisesti tuottavan omaisuuden pois, jotta voimme elää viisi tai kymmenen vuotta leveästi ja huolettomasti?
Tämä jos mikä olisi vastuutonta tulevien seurakuntalaisten kannalta, koska ongelmat siirtyisivät heille entistä isompina ja ilman tasaista turvaa tuovaa tulonlähdettä.
Vuosikaudet kiinteistöhaasteet ovat piinanneet seurakunnan toimintaa. Tulevaisuuteen katsovien ja vastuullisten päätösten aika on nyt. Voidaan vain pohtia, mitä olisikaan saatu aikaan, jos kiinteistömurheisiin käytetty energia ja resurssit olisikin voitu käyttää toiminnan kehittämiseen, ihmisten auttamiseen ja evankeliumin julistamiseen?
