Jarmo Sirola peruuttaa autonsa täydessä lastissa olevan peräkärryn kanssa lähelle rantaa.
Ratin takana saa olla skarppina, koska koko matka on alamäkeä, ja tiekin melko heinittynyt ja monttuinen.
Kyydissä on tarkkaan laskettu määrä tykötarpeita riukuaitaa varten; seipäitä, riukuja ja vitsaksia.
Tällä kertaa projektina on tehdä kahdenkymmenen metrin pituinen aita rantamaisemiin.
”Ensimmäisen riukuaitani tein lähes neljäkymmentä vuotta sitten. Meillä oli silloin lampaita, ja halusin tehdä niille aitauksen perinteiseen tyyliin”, kertoo Sirola päivän työrupeamaa aloitellessaan.
Oppinsa riukuaidan tekoon hän sai sukulaismiehiltä, joiden työskentelyä sai olla seuraamassa jo nuorena.
”Ensimmäisestä aidastani lampaat karkasivat, joten korjasin ja kehittelin sitä, kunnes siitä tuli lampaanpitävä”, muistelee mies hymyillen.
Hänen tekemänsä aidat ovat tyypiltään länsisuomalaisia matalajuoksuisia riukuaitoja.
”Itä-Suomessa tehdään pystympää riukuaitamallia”, hän tietää.
”Oletan, että siellä on enemmän ollut kuttuja ja lampaita, jotka saattavat kiivetä tällaisen matalajuoksuisemman aidan yli. Täällä Länsi-Suomessa taas ovat enemmän laiduntaneet lehmät, joille tällainen aita on ollut toimiva”, arvelee Sirola.
Kehitystyön ansiosta hänen länsisuomalaisesta aitaversiostaankin tuli sellainen, että siinä ainakin hänen omat lampaansa pysyivät.
Perinteinen riukuaita kuljettaa mukanaan suomalaista maaseudun ja käsityötaidon historiaa. Se on osa kansallista maalaismaisemaa.
Entisaikoina tilallisilla oli kädentaitoja, ja oppi kulki sukupolvelta toiselle – oli osattava tehdä paljon itse, työkaluista lähtien.
”Riukuaidat tehtiin niistä tarpeista, mitä lähettyviltä oli saatavissa”, sanoo Sirola.
”Nykyään näiden tekijöitä ei enää juuri ole.”
Parhaana riukuaidan rakennuspuuna hän pitää kuusta.
”Kuusi on hyvä. Kataja olisi periaatteessa vielä parempi, mutta niin pitkiä ja pystyrunkoisia katajia on harvoin saatavilla, että materiaalinhankinta menisi vaikeaksi. Lisäksi kataja on ollut rauhoitettu, vaikkakaan eihän se enää nykyään ole”, perustelee Sirola.
”Kuusi on siinä mielessä hyvä puulaji, että se sulkeutuu siten, että se ei päästä vettä sisäänsä. Mänty taas imee vettä kuin sieni, ja koivu puolestaan lahoaa hyvin nopeasti. Jos puu on tuoretta, se alkaa lahota, kuusikin. Siksi aitariukujen pitääkin olla kunnolla kuivia.”
Jarmo Sirola sitoo riukuaidan taipuisilla kuusivitsaksilla tottunein ottein. Käsivoimia ja taitoa tarvitaan.
”Vitsastaen pitää olla tuoreita, että ne saa taivutettua halutulla tavalla. Kuivuessaan ne kutistuvat ja kiristyvät, näin sidoksesta tulee luja ja kestävä”, selvittää Sirola.
Koko aidan haastavimpana työvaiheena Sirola pitää seipäiden pystytystä.
”Maassa voi olla kiviä ja muuta epätasaisuutta – niissä kohdissa vaaditaan omat niksinsä. Kovin kivikkoiseen maaperään tehdessä aikaa menee tietysti myös kauemmin”, hän kertoo.
Työ on kuitenkin opettanut tekijäänsä, ja tähän mennessä ”mahdotonta” aidantekopaikkaa ei ole ainakaan vielä tullut vastaan.
Aikaa 20-30 metrin pituisen aidan rakentamiseen Sirolalta kuluu suunnilleen yhden työpäivän verran.
”Tietysti silloin, jos autolla ei pääse lähelle, ja tarvikkeet pitää kantaa kaukaa, aikaa kuluu enemmän.”
Aitaa syntyy ripeään tahtiin. Lounastauonkin Sirola pitää työmaalla, autoon on pakattu eväät aamulla valmiiksi ja termarissa on kahvia.
”Tätä on tullut tehtyä niin paljon, että ei tarvitse enää juurikaan miettiä, kun tekee vaan”, hän tuumaa.
Riukuja aitaa varten tarvitaan kolmea eri pituutta. Pisimmät ovat viisimetrisiä, lyhimmät kolmen ja puolen metrin pituisia.
Kaikki Jarmo Sirolan käyttämät aitatarpeet ovat kasvaneet hänen omassa metsässään, vitsaksia myöten.
Aidan teko on vain pieni osa Jarmo Sirolan yhdessä vaimonsa Tuulikin kanssa luotsaaman Tree Farmin toimintaa.
Pääartikkelina heillä on joulukuusten kasvatus ja myynti.
Puskaradio on kuitenkin toiminut, vaikka Sirola ei aidantekoa ole mainostellut missään.
”Kun olin aikoinaan tehnyt itselleni satoja metrejä riukuaitaa, sitä tultiin katsomaan ja ihmettelemään. Sitten ihmiset alkoivat kysellä, että voisitko tehdä meillekin”, Sirola muistelee.
Nykyään hänen tekemiään riukuaitoja on ympäri Etelä-Suomea.
”On niitä Turussa ja Sipoossakin saakka. Tänä kesänä olen tehnyt aitoja Huittisiin, Laviaan ja Kiikoisiin, ja vielä menen yhden tekemään Hämeenkyröön”, mies luettelee.
Riukuaitoja tilataan niiden kauneuden, perinteisyyden ja käsityötaitojen kunnioittamisen takia, ihan pihan koristeeksikin.
”Niillä halutaan usein pihaan vanhanajan tunnelmaa, mutta kyllä riukuaita toimii edelleen mainiosti siinä tehtävässä, mihin se on aikoinaan suunniteltukin. Ihan kunnon aitana.”
