Huittisten 4H-yhdistyksen toiminnanjohtaja Maria Kankaanranta on tätä nykyä samassa virassa myös Kokemäen 4H-yhdistyksessä. Lisäksi yhdistyksillä on ollut keväästä asti yhteinen hallitus.
”Molemmat jatkavat omina, itsenäisinä yhdistyksinä, mutta paperitöiden tekeminen toivottavasti vähenee, kun voimat yhdistetään niissä”, Kankaanranta naurahtaa.
Kankaanranta kertoo, ettei kahden yhdistyksen yhteinen hallitus ole yleinen, muttei aivan tavatonkaan toimintamalli.
”On pelkästään järkevää yhdistellä hallintoa, sillä siihen löytyy tätä nykyä entistä harvempia innokkaita tekijöitä. Nyt meillä on todella hyvä ja aktiivinen hallitus, johon kuuluu yhteensä kuusi varsinaista ja kolme varajäsentä. Huittisilla on hieman suurempi edustus kuin Kokemäellä.”
Samanlaisia kaupunkeja
Ajatus yhteisestä toiminnanjohtajasta tuli 4H:lta. Kankaanrannan mukaan järjestössä on suoritettu paljon työnkuvien yhdistämisiä, minkä vuoksi Kokemäen hallinnollisten asioiden hoitamiseen ei riittänyt enää käsipareja.
”Huittinen ja Kokemäki ovat monella tavalla hyvin samanlaisia kaupunkeja, joten yksi ihminen pystyy hyödyntämään tietoa ja osaamista suuntaan ja toiseen.”
4H-yhdistyksen toiminta on aktivoitunut Huittisissa huomattavasti lähivuosina. Saman toivotaan tapahtuvan uuden toiminnanjohtajan myötä myös Kokemäellä.
”Huittisissa hyväksi havaittua toimintamallia lähdetään levittämään nyt myös Kokemäelle”, Kankaanranta sanoo.
Paljon työpaikkoja ja 4H-yrityksiä
Kahden yhdistyksen yhteistyö tulee toivon mukaan poikimaan paljon hyvää. Jo nyt huittislaiset ja kokemäkeläiset kerhonohjaajat ovat päässeet yhteisiin koulutuksiin.
”Miksi pitäisi tehdä kaikki itse, kun voi tehdä yhdessä”, Kankaanranta pohtii.
Virallisia tavoitteita yhteistyön tuloksista Kankaanrannan hartioille ei ole asetettu, mutta nainen kertoo asettaneensa itse itselleen varsin kunnianhimoiset tavoitteet.
Huittisissa 4H-yhdistyksen kautta työllistyi viime kesänä yli 15 nuorta. Erityisesti tästä Kankaanranta haluaa viedä oppia myös Kokemäelle.
”Tähän mennessä siellä nuorten työllistäminen on keskittynyt lähinnä säkkikeräykseen. Tulevaisuudessa tilanne on toivottavasti toisenlainen.”
Myös 4H-yritysten perustaminen on ollut Huittisissa todella aktiivista. Alkuinnostuksen jälkeen tahti on tasoittunut, mutta Kankaanrannan mukaan uusia, nuoria yrittäjiä ilmaantuu edelleen tasaisesti.
”Ehkä tärkeämpää kuin perustettujen yritysten määrä on se, että yrityksillä on jatkuvuutta ja että perustetuilla yrityksillä riittäisi tilauksia. Siitäkin olemme onneksi saaneet hyviä kokemuksia.”
Tällä hetkellä puhutaan paljon nuorten pahoinvoinnista. Myös Huittisten kaupungin hyvinvointikyselyn tulokset kertoivat tältä osin karuja lukuja. Kankaanranta muistuttaakin, miten suuri merkitys harrastustoiminnalla on lasten ja nuorten hyvinvointiin.
”Kiinnostavia ovat myös ne tutkimustulokset, mikä merkitys nuoren ensimmäisellä kesätyökokemuksella on siihen, palaako hän opintojen jälkeen kotipaikkakunnalle”, hän huomauttaa.