”Eikö jukuliste Puistokatua saada kuntoon?” yleisönosastolla harmitellaan – Näin kaupunki vastaa kritiikkiin

Puistokatua Aittalahdenkadulta Sammonkadun suuntaan.

Meitä on 10 autoilijaa, jotka olemme vihaisia kaupungin pääkadun kunnosta. Katu on Aittalahdenkadun ja Sammonkadun väliseltä osuudelta kuin perunapelto.

Eikö kaupungin katuvastaavat todellakaan tajua tilannetta? Rahasta ei ole puute. Kaupungin sivukulmilla on tänä kesänä asvaltoitu kilometrikaupalla joutavia kadunpätkiä.

Mikä tähän on syy, ettei Puistokatua edes paikkakorjata? Vaadimme heti vastausta kaupunginjohtajalta sekä katujen kunnosta vastaavalta virkamieheltä.

Autoilijoiden puolesta
J. Salonen
Vammala

Vastaus Puistokadun kuntoa kritisoiville

Puistokatu on osa Sastamalan liikennöidyintä katujaksoa. Keskimääräinen vuorokausiliikenne siinä on noin 10-12 000 ajoneuvoa. Puistokadun päällysteen kunto on hyvin kaupungilla tiedossa. Sen uudelleenpäällystämistä harkittiin vakavasti keväällä tämän vuoden asfaltointiohjelmaa laadittaessa. Sen uudelleen asfaltointi vaatii vuoden asfaltointimäärärahat lähes kokonaisuudessaan.

Kaupunginvaltuuston keväällä 2020 hyväksymässä kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelmassa yhtenä toimenpidetarpeena on todettu kävelyn ja pyöräilyn laatukäytävä keskustan läpi. Suurimmaksi puutteeksi ohjelmassa on tunnistettu välin Santalahdenkatu-Onkiniemenkatu kevyen liikenteen väylä. Kyseisen kevyen liikenteen väylän suunnittelu on käynnistetty, eikä asfaltointia ollut mielekästä suorittaa ennen suunnitelman tarkentumista.

Puistokadulle on tehty kevyempää reikien paikkausta, mutta perusteellisten paikkausten teko on arvokasta, eikä tässä vaiheessa mielekästä laajemman päällystämisen ollessa kuitenkin ensi vuonna näköpiirissä.

Vuosittain asfaltointeja on tehty teknisen lautakunnan hyväksymän ohjelman mukaisesti. Sastamalassa olisi asfaltointitarpeita valtavasti, eikä nykyinen päällystysmääräraha riitä kaikkien tarpeiden kattamiseen. Tämän johdosta joudumme jatkuvasti priorisoimaan päällystyskohteita. Tavoitteena on pitää Sastamalan pääkadut asfaltoituna myös kaupungin sivutaajamissa, minkä takia pelkät ajoneuvomäärät eivät voi sanella asfaltointikohteita.

Kimmo Toukoniemi
Tekninen johtaja
Pasi Lähteenmäki
Yhdyskuntatekniikan päällikkö

Puistokadun kunto puhuttaa tasaisin väliajoin. Vuonna 2017 se oli ennen uuden päällysteen saamista täynnä monttuja. Kuva: Alueviestin arkisto.

Jätä kommentti