Huittisten keskustan tuntumassa, Punkalaitumenjoen ylittävän sillan kohdalla tehtiin maanatain ja tiistain välisenä yönä näyttävä nostotyö, kun uusi kevytliikennesilta siirrettiin paikoilleen.
Huittisten kaupunki tiedotti perjantaina lyhyesti, että Lauttakylänkatu katkaistaan kaikelta liikenteeltä Meijerintien ja Viialankadun väliltä tiistain vastaisena yönä puolenyön ja yökahden välillä. Tarkempaa syytä asialle ei paljastettu.
”Asiasta ei tiedotettu tarkemmin, jotta paikalle ei olisi tullut tarpeettoman paljon yleisöä ja nostotyö saatiin sujumaan turvallisesti ilman ruuhkia”, päätöstä perusteltiin kaupungilta.
Uusi kevytliikennesilta kuljetettiin Huittisiin Versowoodin tehtaalta Heinolasta rekan lavalla.
Jännemitaltaan 36 metriä pitkän ja neljä metriä leveän sillan nostotyön valmistelut aloitettiin hieman ennen puoltayötä. Ilmaan silta kohosi kahden nosturin ja tukiliinojen avulla noin tunnin valmisteluiden jälkeen.
Paikoilleen silta oli laskettu kahtakymmentä minuuttia vaille kaksi.
Huittisten kaupungin vesihuoltopäällikkö Anne Stenberg kertoo, työt sujuivat suunnitelmien mukaan.
Vielä hetkeen sillalla ei kuitenkaan pääse kulkemaan, sillä seuraavaksi silta huputetaan ja sille tehdään vesieristystyö.
”Jos suinkin sääolosuhteet ja puun kosteus sen sallivat”, Stenberg lisää.
Tämän jälkeen vuorossa ovat tarvittavat täyttötyöt ja kaiteiden jatkot.
Stenberg arvioi, että siltaa päästään käyttämään lokakuun lopussa.
Alkuperäisen suunnitelman mukaan sillan piti valmistua jo syyskuussa, mutta paalutuksien kanssa ilmenneiden odottamattomien ongelmien vuoksi sillan suunnitelmia jouduttiin muuttamaan ja aikataulu venyi muutamalla viikolla.
Entinen, vuonna 1975 rakennettu kevytliikennesilta havaittiin vuonna 2021 tehdyssä kuntokartoituksessa erittäin huonokuntoiseksi, minkä vuoksi silta päädyttiin uusimaan mahdollisimman nopeasti.