Garda- ja Comojärvien maisemat Pohjois-Italiassa ovat ihastuttaneet matkailijoita jo vuosisatojen ajan, ja Alueviestin tämän vuoden lukijamatka suuntautuikin juuri sinne, Alppien kupeeseen.

Oppaana 43 hengen ryhmällämme oli oikea Italian tuntija Maarit Kerojärvi, joka sen lisäksi että on opastanut suomalaisia saapasmaassa jo yli 40 vuotta, on vuodesta 2005 lähtien tuonut italialaisryhmiä Suomeen.

Ihan ensimmäiseksi hän kertoikin meille, että Suomi on nyt lähes muotia Italiassa, ja eksoottinen yöttömän yön maamme kiinnostaa vuosi vuodelta enemmän italialaisia matkailijoita.

Heti ensimmäisenä päivänä, hyvin nukutun yön ja herkulllisen aamiaisen jälkeen lähdimme Comojärveltä kohti Lago Maggiore-järveä ja Stresan kylää, jonka satamasta matkasimme kahdella yksityisveneellä kohti Isola Bella- saarta.

Lago Maggioren syvyys on jopa 372 metriä, kertoi veneemme kuljettaja, kun kurkimme ratin vieressä sijaitsevaa karttaplotteria.

Kun pääsimme saarelle ja Borromeon palatsiin, ei ihastuneista huokauksista meinannut tulla loppua ollenkaan. Borromeo-suku rakennutti barokkityylisen palatsin 1600-luvulla, ja se on aivan käsittämättömän upea.

Opastetulla kierroksella ihailimme juhlavia saleja, sekä upeita koristeita, maalauksia ja Muranon lasista tehtyjä, massiivisia kattokruunuja.

Olipa yhdessä huoneessa yöpynyt myös itse Napoleon, ja tanssiaissalissa oli kestitty prinsessa Dianaa ja prinssi Charlesia vuonna 1984.

Ihmeellinen oli myös palatsin kellarikerros simpukoin ja järvikivin koristeltuine luolamaisine huoneineen.

Palatsin suuri ja upea puutarha on joskus mainittu jopa maailman kauniimpien puutarhojen luettelossa. Kaiken kauneuden keskellä tepasteli valkoisia riikinkukkoja.

Lounaalle siirryimme kalastajasaarelle, eli Isola Pescatorille. Sieltä opas oli valinnut meille viehättävän kalaravintolan, jonka antimet ravintolaa pyörittävä perhe nostaa päivittäin Lago Maggioren syvyyksistä.

Alkuruokana tarjottu kahden kalan risotto oli parasta koskaan maistamaani, eikä pääruuaksi tarjottu paistettu kala-annoskaan jättänyt toivomisen varaa.

Parin yön jälkeen oli aika vaihtaa hotellia ja maisemia, ja aamiaisen jälkeen lähdimme kohti Italian suurinta järveä Gardaa.

Matkan varrella pysähdyimme yhdellä Italian tunnetuimmista kuohuviinialueista, Franciacortassa, ja siellä kohteenamme oli Al Rocol -viinitila, jota isännöi peräti neljäs polvi, viideskin jo auttelee.

Italiahan tunnetaan kuohuvasta proseccosta, mutta nyt tiedämme senkin, miksi siitä ja franciacortasta ei voi oikein puhua samassa lauseessa.

Franciacorta valmistetaan samalla metodilla kuin samppanja, eli kun rypäleen mehu on pullotettu, sen sekaan lisätään hiivasekoitus, jonka jälkeen pullot suljetaan kruunukorkilla ja viini lepää hiivojen kanssa useita vuosia.

Kun viini on valmista, pulloja pyöritetään säännöllisin väliajoin, Al Rocolissa muuten edelleen käsin, ja kun hiivan sakka on päätynyt korkin sisälle, pullon suu jäädytetään, korkki avataan ja jäätynyt hiiva poksahtaa ulos pullosta.

Sen jälkeen pulloon lisätään sokeria sisältävää seosta siinä määrin, miten kuivaa tai puolikuivaa kuohuviiniä valmistetaan.

Söimme Al Rocolissa myös ikimuistoisen lounaan, talon juomien kera tietenkin. Kun perheen tyttäret kantoivat keittiöstä herkullisia antipastoja ja itsetehtyä pastaa kertoen hymyillen, että lieden takana häärää heidän isoäitinsä, tunsimme olevamme kutakuinkin italialaisuuden ytimessä.

Matkamme jatkui Riva del Gardalle ja majoituimme viehättävään Campagnola-hotelliin. Sieltä käsin retkeilimme linjalaivalla Malcesinen pikkukaupunkiin, jonne Goethekin aikanaan Italian matkallaan eksyi.

Kylän pikkukaduilta ja kujilta löytyi paljon kiinnostavaa katseltavaa, ja ehkä ostettavaakin. Satama-aukion kahvilassa lounaan jälkeinen espresso maistui erityisen hyvältä.

Vapaapäivänä kovakuntoisimmat lähtivät vuorille patikoimaan, ja kastautuipa jotkut uskaliaat virkistävässä Garda-järvessäkin.

Viimeisenä iltana, lähtöillallisen jälkeen hotellinjohtaja järjesti vielä ryhmällemme yllätyksen: hän oli kutsunut paikalle ystävänsä, joka viritteli baarin nurkkaan Suomi-karaoken.

Lähtöpäivän aamuna vierailimme vielä paikallisiin lähituotteisiin erikoistuneessa myymälässä viinin- ja öljynmaistajaisissa.

Kuulimme aidon ja oikean oliiviöljyn valmistusprosessin vaiheet, ja maistelimme tuoretta öljyä. Tiesithän, että sen kuuluu olla paksua, vihertävää, ja tuoksua vastaleikatulta nurmelta? Maku on hieman karvas, jopa pippurinen. Jos näin ei ole, öljy on vanhaa tai muuten heikkolaatuista.

Öljyesitelmän ja -maistajaiset pitänyt mieshenkilö vinkkasi vielä lopuksi, että oliiviöljyä kannattaa aina haistaa ja maistaa ennen ostopäätöstä. Hän oli aivan kummissaan kun kerroimme, että ei oikein onnistu meillä Suomessa.

Kotimatkamme menikin sitten jännäksi. Milanon nelikaistaisilla sisääntuloväylillä oli kolari poikineen, ja jonot kymmeniä kilometrejä.

Matkanjärjestäjän eli Matkapoikien kanssa oli jo rakenteilla varasuunnitelma kotiinpaluusta, mutta kuin ihmeen kaupalla ehdimme lähtöselvitykseen hetkeä ennen, kuin se suljettiin.

Jännitystä oli ilmassa siitä huolimatta, koska virkailija uhkasi pistää luukun kiinni, kun vasta noin puolet oli ehditty selvittää lennolle.

Maarit-opas pisti lopulta peliin koko auktoriteettinsä, ja niinpä pääsisimme kuin pääsimmekin koneeseen koko sakki.