Huom! varo paljastuksia: Uimahalliin kankut timmissä “fitissä” – Vammalan teatterin Tyrvää show riemastuttaa jälleen

Uimahalliin menossa.

Mitäs Sastamalaan kuuluu? Loppuvuoden perinteinen huumoripläjäys Tyrvää show sen jälleen meille kertoo.

Ainakin uimahallin kaipuu on kova. Herra Vammalaa tuleva halli tosin hieman harmittaakin, sillä suunnittelussa ei sittenkään ole kaikkia väestöryhmiä huomioitu. Jarkko Mäkipään esittämä valittaja punaisine retrolaukkuineen riemastuttaa myös havainnoillaan paikallisesta liikennekulttuurista.

Niin ikään Harri Kulmala on hauska venkula roolissa kuin roolissa. Tyrvää show’ssa ensimmäistä kertaa esiintyvä Mikko Jokinen on Kulmalalle hyvä pari laulunumeroihinkin. Illossa on villihevoset laukalla, ja uimahalliin kaksikko porskuttaa kankut timmissä ”fitissä”.

Vaikka huumorista onkin kyse, on Tyrvää show onnistunut usein välittämään myös vähän riipaisevampaa ajankuvaa. Teemu Mäkelän tulkitsema potilas harhailee lavalla pariin otteeseen etsimässä terveyspalveluja ympäri maakuntaa. Pirhaa sivalletaan myös toistamiseen eräässä ronskimmassa sketsissä, mutta ei siitä sen enempää.

Sanotaan, että totuus tulee lasten suusta. Niin se taitaa olla. Tyrvää show’n päiväkodin porukka ilmentää hyvin kuntaliitoskunta Sastamalan problematiikkaa.

Pisteet on pakko antaa myös Ilona Lampilahdelle ja Taina Koski-Vähälälle. Kaksikko pohtii metsäreissullaan, kumpi on vaarallisempi karhu vai mies. Vaan kuinkas sitten käykään?

Edellä mainittujen näyttelijöiden lisäksi yleisöä naurattavat onnistuneesti Veijo Saari ja Minna Virta.

Totuus tulee lasten suusta. Vasemmalta: Mikko Jokinen, Veijo Saari, Taina Koski-Vähälä, Ilona Lampilahti, Harri Kulmala ja Jarkko Mäkipää.

Kokonaisuuden kruunaavat jälleen tunnetut kappaleet, joihin teatterilaiset ovat keksineet uudet sanat. Tukea lauluesityksiin on saatu laulunopettaja Päivi Vahela-Nykäseltä.

Sen verran sisäänpäin lämpiävää meininki välillä on – että jos ei paikkakuntaa tunne, valtaosa niin laulujen hauskoista sanoituksista kuin dialogista jää varmasti avautumatta. Toisaalta – Tyrvää show voisi toimia opetusmateriaalina, jonka avulla paikkakunnan ernomasuutta voisi yrittää vieraillensa avata.

Nykyään on tarjolla monenmoisia hyvinvointia edistäviä palveluita aina joogasta äänimaljahoitoihin ja erilaisiin rentoutuksiin. Show kantaa kortensa kekoon hyvinvoinnin saralla ja esittelee aivan uudenlaisen hoitomuodon. Se epäilemättä monelle tyrvääläiselle sopisi.

Kyllä kunnon kärvistely tekee hyvää – siinä missä nauraminenkin. Mikäs sen parempaa marras-joulukuun pimeydessä olisikaan kuin Vammalan teatterin iloittelun ilotulitus. Tepsii kuulemma myös joulustressiin.

Tyrwää show Vammalan teatterissa (Raivionkatu 17): ke 27.11. klo 19, la 30.11. klo 18, su 1.12. klo 15, to 5.12. klo 19, la 7.12. klo 20, su 8.12. klo 15 ja klo 18, ke 11.12. klo 19, pe 13.12. klo 19 ja la 14.12. klo 18.

Taina Koski-Vähälän hahmo tarjoaa asiakkaalleen (Harri Kulmala) jonkinmoista hyvinvointipalvelua. Herra Vammalaa (Jarkko Mäkipää) voisi myös tällainen kiinnostaa. Kuva: Riina Peltonen.
Näillä hengenmiehillä on taatusti kiinnostavaa kerrottavaa. Rooleissa Teemu Mäkelä ja Veijo Saari.
Mitäköhän tässä on meneillään? Rooleissa Harri Kulmala ja Minna Virta.
Tyrvää show sisältää jälleen useampia riemukkaita lauluesityksiä. Iskevää menoa tarjoilemassa: Harri Kulmala, Veijo Saari ja Mikko Jokinen.