Joutsenten reitin hallitus käsitteli ennätykselliset 27 hakemusta kokousta kohti. Puollon rahoitukselleen sai 22 hanketta.
Neljä hakemusta hylättiin ja yksi jätettiin pöydälle lisäselvityksiä varten.
Puollettujen hankkeiden yhteenlasketut kustannukset ovat 665 000 euroa. Julkisen tuen osuus on 39 prosenttia. Hankerahoituksen viranomaispäätökset tekee Pirkanmaan ELY-keskus.
Joutsenten reitin ensi vuoden rahoituskiintiöstä on puoltojen myötä varattuna jo 62 prosenttia.
Lisäksi hyväksyttiin yksi Nuoriso-Leader-hakemus ja viisi Seniori-Leader-hakemusta.
Uusia hankkeita Sastamalassa, Huittisissa ja Punkalaitumella
Alkutuottajan asemaa ja matkailuvetovoimaa parannetaan
MTK-Satakunta ry:n kehittämishankkeen tavoitteena on tutkia ja mallintaa viljelijöiden hyvinvointia tukevan paikallistason Leader-hankkeen kehitystä valtakunnalliseksi Välitä viljelijästä -toiminnaksi, jotta alkutuottajia opittaisiin kuulemaan nykyistä paremmin päätöksenteossa. Tapaustutkimuksen avulla tunnistetaan toiminnan keskeisiä käännekohtia ja edistymistä tukevia tekijöitä. Välitä viljelijästä -toiminnan alkujuuret ovat noin kymmenen vuoden takaisessa Sastamalan seurakunnan ja MTK-Vammalan paikallisessa maatalousyrittäjien työhyvinvointia tukevassa hankkeessa. Hankkeessa järjestetään tiedonjakotilaisuus Sastamalassa paikallistoimijoille, aluetoimijoille ja muille aiheesta kiinnostuneille. Tilaisuudessa on mahdollisuus etäosallistumiseen. Hankkeessa tuotetaan sekä suomeksi että englanniksi artikkeli, jossa kuvataan mallin eteneminen paikallisesta toiminnasta valtakunnalliseksi ja lopulta vuoden 2025 alusta alkaen lakikirjaukseksi. Hankkeen kohderyhminä ovat kyläläiset, alueen viljelijät, kolmannen sektorin toimijat, seurakunnat, kunnat ja aluetoimijat. Tarkoituksena on vahvistaa paikallisidentiteettiä ja minäpystyvyyttä kuvaamalla, miten paikallistasolla tunnistetut tarpeet voivat edetä jopa valtakunnalliseksi, rakenteita muuttavaksi toiminnaksi. Hankkeen toteutusaika on ensi vuoden loppuun ja sen vaikutukset kohdistuvat niin paikallistasolle kuin valtakunnallisellekin tasolle. Hankkeeseen liittyvät haastattelut toteutetaan suurelta osin Sastamalan alueella.
Suomen kirjainstituutin säätiön esiselvityshankkeessa kartoitetaan tarve ja toteutusmahdollisuudet hankealueen yhteiselle seudulliselle kulttuurimatkailua edistävälle rakenteelle. Hankkeessa kartoitetaan Joutsenten reitin kuntien (Huittisten, Hämeenkyrön, Punkalaitumen ja Sastamalan) kulttuurimatkailurakenteet ja vaikuttavuustekijät. Hankkeessa muotoillaan suunnitelma seudullisen kulttuurimatkailun kehittämiseksi. Hankkeen aikana toteutetaan valtakunnallinen kulttuurimatkailuseminaari ja muodostetaan seudun kulttuurimatkailutoimijoiden verkosto.
Satakunnan ammattikorkeakoulun Taikapyörä-hankkeen päätavoitteena on Huittisten ja Punkalaitumen Taikayöntien kehittäminen houkuttelevaksi ja toimivaksi pyörämatkailutuotteeksi, joka kokonaisuutena vastaa pyörämatkailijoiden tarpeita. Lisäksi tavoitteena on alueen matkailuyritysten ja toimijoiden pyörämatkailuosaamisen vahvistaminen sekä uusien pyörämatkailupalveluiden ja -tuotteiden kehityksen tukeminen. Samalla Taikayöntien tunnettavuus ja alueen elinvoima lisääntyvät. Hankkeen tuloksena pyörämatkailu nousee yhdeksi Taikayöntien matkailutien kuntien vetovoimatekijäksi. Taikayöntien pyöräilyreitin kehittäminen mahdollistaa myös sen yhdistämisen retkipyöräilyreitti Jokireittiin Huittisissa ja täten osaksi valtakunnallista pyörämatkailuverkostoa.
Sastamalan kaupungin Teollisuuden kasvun eväät -valmisteluhankkeessa selvitetään, löytyykö yritysryhmähankkeeseen riittävä määrä kasvua tavoittelevia teollisuuden alan yrityksiä. Mahdollisen, myöhemmin haettavan yritysryhmähankkeen tavoitteena on yritysten kehittyminen, yhteistyön lisääminen ja alueen elinvoiman lisääminen.
Tyrvään moottorikerho investoi rallisimulaattoreihin. Rallisimulaattorit tulevat toimimaan autourheilua harrastavien jäsenten ajoharjoittelussa sekä vetonauloina ja lisäaktiviteetteina yhdistyksen tulevissa tapahtumissa.
Yritysten hankkeilla uusia työpaikkoja ja palveluita
Sastamalassa Tiilihovi investoi Tervakallion leirintäalueen vieressä Rautaveden rannassa sijaitsevan Siikasuon hallin, niin sanotun Uittomiehen talon, kunnostukseen. Uusitut tilat tulevat palvelemaan matkailu- ja tapahtuma-alaa esimerkiksi juhlien ja kokousten pitopaikkana.
Sastamalan Häijäässä toimiva Eka-Terä hankkii CNC-koneen. Kone mahdollistaa kertakäyttöterien valmistuksen eri teollisuuden aloille. Investoinnin avulla on arvioitu syntyvän kaksi uutta työpaikkaa.
Vammalan Tynnyripalvelu Sastamalan Illossa investoi työolosuhteiden parantamiseen tuotantotilojen ilmanvaihtoa tehostamalla. Viisi henkeä työllistävä, kasvuhaluinen kiertotalousyritys on erikoistunut erilaisten pakkausten uusiokäyttöön.
Sastamalan Kutalassa toimiva Pirkanmaan Alumiinirakenne investoi uuteen työstökeskukseen. Laite mahdollistaa nykyistä tarkemman ja nopeamman valmistusprosessin, vähentää hävikkiä ja tukee kestävän tuotannon tavoitteita.
JaTaJa selvittää yleisen saunan rakentamista Sastamalan keskustassa Pororannan uimarannan yhteyteen. Ennen liiketoiminnan aloittamista tehdään markkinatutkimus ja selvitetään toiminnan kannattavuutta.
Sastamalassa toimivan Hartsimuijan kehittämistuella haetaan kasvua korunvalmistukseen ja uudistetaan tuoteperhettä.
Sastamalan Roismalassa toimiva Metsäilves investoi polttopuunjalostuskoneeseen ja on mukana turvaamassa Suomen energiahuoltoa.
Sastamalan Ritajärven suunnalla Yhteyteen aloittaa uuden hyvinvointia parantavan, luontoyhteyteen perustuvan valmennuspalvelun. Palvelun ytimessä ovat kehon ja biologian luontaiset, jo olemassa olevat keinot palautumiselle ja eheytymiselle.
Liikunta- ja hyvinvointipalvelut Maikku Hiljanen käynnistää uuden liikuntapalveluyrityksen Huittisissa ja lähiseudulla. Yrittäjä on fitnessin maailmanmestari ja Euroopan mestari vuodelta 2022.
Mediamaisen alkutaival -käynnistystuki auttaa huittislaista markkinoinnin, tiedotuksen ja viestinnän osaajaa Senni Valiolaa ensimmäisen yrityksen perustamisessa. Yrityksen pääkohderyhmänä ovat yritysasiakkaat.
Punkalaitumen Urakointipalvelu investoi uuteen hallitilaan. Kattopeltituotteiden valmistukseen tarvitaan lisää tilaa. Tavoitteena on tuplata liikevaihto, jolloin kaksi henkeä työllistävään yritykseen syntyisi myös neljä uutta työpaikkaa.
Nuoriso-Leader-hankkeessa varustetaan partiolaisia
Huittisten Eränkävijöiden Samoajat ja Vaeltajat (18-22-vuotiaiden ryhmä) hankkii varustusta leirikeittiöönsä. Tuki on 792 euroa.
Seniori-Leader-hankkeilla hankitaan taidetarvikkeita, osaamista kalatalouskunnostuksiin ja sähkölaitteita
Tatsuon taideseniorit järjestävät taidepainotteisen joulutapahtuman tiistaina 10. joulukuuta japanilaisen taidemaalari Tatsuo Hoshikan ateljeetiloissa Huittisten Vampulassa. Toteuttajina ovat Tatsuon taideoppilaat ryhmän perustajajäsenten johdolla. Tapahtumassa on mahdollisuus osallistua ja tehdä itse taidetta tarjolla olevista materiaaleista Tatsuo Hoshikan opastuksella.
Kokemäenjoen reitin kunnostusyhdistys edistää vaelluskalojen nousua ja lisääntymismahdollisuuksia Kokemäenjoen vesistössä. Yhdistys hankkii osaamista ja kokemusta Ruotsissa toteutetuista vesistökunnostuksista, erityisesti Fortumin omistaman Gullspångin voimalan ohituksesta.
Huittisten Lauhan Maamiesseura hankkii kylätalo Maijapirtille videotykin.
Lauttakylän Siirtolapuutarhayhdistys on aktiivinen, maaseutu-kaupunki-vuorovaikutusta harjoittava ja ylläpitävä yhteisö Huittisissa. Yhdistys parantaa siirtolapuutarhan palveluita hankkimalla Saunalaan uuden kiukaan.
Seniori-Leader-hankkeiden yhteenlaskettu tuki on 3 229 euroa.
Seuraavan kerran Joutsenten reitin hallitus käsittelee hankehakemuksia tiistaina 11. helmikuuta. Hakemusten jättämisen takaraja on perjantai 31. tammikuuta kello 12.