Politiikan asiantuntija Timo Soini nosti Ylen Aamun Jälkiviisaissa esiin Sastamalan Heinoossa sijaitsevalla mökillä viettämänsä ajan. Raadilta kysyttiin päättyvästä vuodesta mieleen jääviä asioita.
”Jokainen päivä Heinoon mökillä on kuin rahaa panisi pankkiin”, sanoi Timo Soini. Hän kertoi näitä päiviä olleen ”enemmän kuin tähänastisessa elämässä yleensä”. ”Toivon, että tämä jatkuu tulevana vuonna”, Soini totesi.
Maailman menosta politiikan tarkkailijan mieleen piirtyivät Yhdysvaltojen presidentinvaalit.
Jälkiviisaat voit katsoa tästä.
Timo Soini
Entinen ulkoministeri, kansanedustaja, europarlamentaarikko
Kansanedustajana 16.4.2019 saakka
Perussuomalaiset-puolueen yksi perustajajäsenistä ja pitkäaikainen puheenjohtaja, siirtyi sittemmin Siniseen tulevaisuuteen, nykyisin sitoutumaton
Julkaissut kirjat Kristuksen jalanjälki (2024), Yhden miehen enemmistö (2021), Populismi (2019), Peruspomo (2014), Maisterisjätkä (2008)