Tilikymppi siirtyy uudelle omistajalle

Tilikymppi
Tilikymppi.

Pitkään toimineen Tilikymppi Kredit Oy:n koko osakekanta siirtyy Administer Oyj:n omistukseen. Tilitoimistolla on toimipaikat Huittisissa, Vampulassa ja Säkylässä.

“Paikallinen toiminta ja aluetuntemus ovat konsernimme syvää osaamista”, sanoo Administerin liiketoimintajohtaja Peter Aho. Yhtiö on sopinut myös kahdesta muusta yrityskaupasta.

Tilikympin palveluksessa on yksitoista kirjanpidon ja palkanlaskennan ammattilaista. Asiakkaita on ympäri maan.

Sastamalassa Tilikympin toimipiste sulkeutui vuoden 2023 lopussa.

Yhtiö on perustettu 1980-luvulla.

Jätä kommentti