Hullu Puhallus soi puhallinmusiikin iloa Huittisissa – soitto raikaa Kuninkaisissa ja musiikkiopistolla

Helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna, 31.1.–2.2.2025, Huittisten kaupunki täyttyy nuorten puhallinsoittajien sävelistä, kun valtakunnallinen Hullu Puhallus -tapahtuma tuo yhteen yli kaksisataa muusikkoa eri puolilta Suomea.

Soitto raikaa niin Kuninkaisten Kampuksella kuin Huittisten musiikkiopistollakin, ja kaikki esitykset ovat yleisölle avoimia sekä maksuttomia.

Kuvituskuvassa saksofoni.

Kisailu tarjoaa heittäytymisen ja instrumentinhallinnan juhlaa, kun taas kaikille avoimessa Kuunnelmuksessa osallistujat pääsevät hakemaan kannustavaa palautetta asiantuntijaraadilta. Mukaan on tuotu myös VideoKuunnelmus, jossa osallistujat ovat voineet lähettää esityksensä videomuodossa arvioitavaksi.

Lämminhenkinen ja luovuuteen kannustava tapahtuma pohjautuu legendaarisiin Jukka Perko -saksofonikilpailuihin, ja Perko toimii edelleen kisailun tuomariston puheenjohtajana. Hänen rinnallaan esityksiä arvioi joukko musiikin ammattilaisia, joiden rakentava palaute antaa osallistujille eväitä musiikilliselle kasvulle. Kisailun tuomaristoon kuuluvat Elina Raijas ja Tero Toivonen. Kuunnelmuksen arvioijina toimivat Minna Kajander ja Anna-Kaisa Pippuri, ja Videokuunnelmuksen palautteesta vastaavat Marja Ikonen sekä Anne Lehtomäki-Koskinen.

Hullu Puhallus tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden nauttia nuorten muusikoiden taidonnäytteistä ja kokea puhallinmusiikin riemua. Tarkemmat tiedot ja ajantasainen ohjelma löytyvät osoitteesta www.hullupuhallus.fi.

Kisailun esityksiä voi seurata suorana striiminä, mikä tuo tapahtuman lähemmäksi kaikkia musiikin ystäviä.

Huittisten Hullu Puhallus -tapahtuman järjestää Huittisten musiikkiopisto. Tapahtumaa tukee taloudellisesti Alfred Kordelinin säätiön Huittisten rahasto.

Jätä kommentti